Tarvittava megapikseliluku riippuu kuvan käyttökohteesta. Otatko kuvan vain jaettavaksi somessa? Entä muualle internetissä? Haluatko tehdä siitä postikortin, kymppikuvan? Entä isommat tulosteet?

Ihmiset siteeravat kaikenlaisia PPI-lukuja että milloin kuva on hyvä ja retinakelpoinen ja milloin ei. "300 PPI riittää kaikille" ja muita kiinnitettyjä totuuksia.

On totta, että 300 PPI on luku, joka ei jätä ketään kylmäksi, missään tilanteessa. Tulostaessa 300 PPI:llä saa 24 megapikselin kuvasta ulos puolimetrisen julisteen ja 16 megapikselin kuvastakin vielä 40-senttisen julisteen. Mutta 300 PPI:n tiheys on kirjaimellisesti ylilyönti isommissa töissä.

Retinalaadulle tarvittava PPI-luku riippuu katseluetäisyydestä. Seinälle laitettavaa julistetta ei yleensä katsota 20 sentin tuntumalla. Kännykkää, tablettia ja vaikka aikakauslehteä sen sijaan voidaan katsoakin. Eli pienemmissä medioissa PPI saa olla isompi, mutta isoissa töissä 300 alkaa olla tarpeettomasti liikaa. Yhtäkkiä alkaa tuntua, että joku 12-16 megapikseliä on riittävästi melkein kaikkeen tulostukseen!

Ollaan realistisia. Useimmat kännykät juuri nyt ovat noin kaksi megapikseliä (valtavalla PPI:llä) ja useimmat tabletit ovat 2-3 megapikseliä nekin (pienemmällä PPI:llä). Somessa jaettava kuva on jo ihan reilun kokoinen 1000x1000-koossa, joka tekee tasan yhden megapikselin. Yhteen megapikseliin ei tarvita ihan uusinta kamerakalustoa.

PointsInFocusin tekemä laskuri on hyödyllinen ja se myös perustelee paremmalla tieteellä näitä asioita retinatarkkuuden (eli missä katseluetäisyydessä ja pikselitiheydessä yksittäisiä pikseleitä ei voi enää erottaa toisistaan) saavuttamisesta.

Aikakauslehdelle painettu laatukuva on yksi vaativammista kohteista, mutta koska sivut ovat niin pieniä niin 250-300 PPI:n tarkkuus saavutetaan 6 megapikselillä. Sama pätee kaikkia muita A4-kokoisia painotöitä. Ajatella!

Jos teetät hienon maisemakuvan seinälle, sitä saatetaan katsoa metrin päästä, jos se on iso tuloste. Vaikka metrinen kuva. Ja kas vain, laskuri antaa realistiselta kuulostavan 10 megapikselin arvion. Mutta metrinen taulu on jo niin iso, ettei sitä mukavasti voi katsoa metrin päästä, vaan joku 1,5 metriä voi olla realistisempi. Megapikselivaatimukset vähenevät entisestään.

Ihmiset ovat siitä hassuja, että vaikka valtaosa jopa omaksuu nämä asiat, silti monelle tuntuu olevan dealbreaker ostaa uutta kameraa, jos siinä ei ole lisää pikseleitä edellismalliin verrattuna. Ja se on sääli, sillä joskus vähempi on parempi.

Alati kasvava megapikselimäärä aiheuttaa kaikenlaista ikävää kaikenlaisissa muodoissa. Huolimattomasti otetut kuvat näyttävät enemmän tärähtäneiltä suurennuslasin alla mitä enemmän pikseleitä on näytillä.

Tärinän lisäksi ylipäänsä tarkennuksen onnistuminen alkaa tuntua sitä vaikeammalta, mitä enemmän pikseleitä on mistä tutkia.

Kun mennään riittävän isoihin megapikselilukuihin, aletaan tarvita vähintäänkin kuvanvakaimia kaikkeen mahdolliseen ja mielellään kolmijalkoja.

Isot pikselimäärät johtavat kasvaviin tietokonevaatimuksiin jälkikäsittelyssä. Suoritintehoa kuluu ja aikaa palaa.

Ihmiset katsovat nyt hyvin lämpimästi vanhoja merkkipaalukameroita kohtaan: 12-megapikselinen Canon 5D ja 18-megapikselinen Leica M9 ovat molemmat kameroita, joista nyt ajatellaan lämmöllä että ne ottivat hyvin orgaanisia kuvia. Isot pikselit ja hyvä (väljä) pikselitiheys ei ehkä auta joka asiassa, mutta 1:1-suurennoksessa kuvissa on sellainen kiva terävyyden tuntuma; ehkä kukin yksittäinen pikseli tuntuu käyttökelpoiselta ilman että se tarvitsee kymmeniä kavereita ympärilleen.

Ihmiset siteeravat monenlaisia syitä sille, että enempi on huonompi: ISO-herkkyys ja pikselikohina kasvaa, ja kaikenlaista.

Olisi hyvä muistaa, että isompi määrä pikseleitä on aina kutistettavissa. 36 megapikselin kuvan voi pienentää 24 megapikseliin ja tässä prosessissa tapahtuu monia asioita: kohina sulautuu muiden pikseleiden kanssa, teoriassa vähenee samalle tasolle kuin jos olisi ottanut 24 megapikselin kuvan samalla kennolla. Sama juttu epätarkkuuksien ja tärähdyksien kanssa.

Isompaa kuvaa on toisaalta kiva kun voi kropata enemmän. 36-megapikselistä kuvaa voi kropata paljon enemmän ja silti pitää PPI-luvut riittävän isoina loppusijoituskohdetta silmälläpitäen. Kroppaus toki asettaa isoja vaatimuksia käytetylle optiikalle. Leica Q:sta aina sanon, että se tuottaa ehkä kaikkein kropattavampia kuvia ikinä, mutta se ei johdu 24 megapikselin kennosta niinkään, vaan enemmänkin sen ilmiömäisestä linssistä.

Jos laskureiden perusteella voimme päätellä, että 10 megapikseliä riittää kutakuinkin kaikkeen mitä amatööri tai jopa ammattilainen tarvitsee, niin toki 36 megapikselin kuvasta on helpommin pelastettavissa 10 hyvin rajattua megapikseliä kuin 24 megapikselin kuvasta…