Yhden viikon Df-kokeilu taannoin maaliskuussa oli erilaisten tunteiden sekoitelma. Loppupelissä kamerasta jäi kuin jäikin positiivinen (ensi)vaikutelma. Nyt kun elokuussa hankin kameran takaisin, nämä samat tunteet, plussat ja miinukset, tulivat pitkälti takaisin sellaisenaan!

Kuten taisin aiemmin kirjoitella, kameran uusi tuleminen oli varsin mälsä kokemus sinänsä. Ilmassa ei ollut jännitystä ja uusi kuherruskuukausi jäi kokematta. Kaksi linssiä minulla oli kameralle heti valmiiksi kevään jäljiltä ja laajensin oitis katalogia kolmella muulla linssillä, joista kaksi olen jo ehtinyt palauttaa tai myydä pois.

Nyt kun kameran kanssa on voinut tutustua rauhassa ilman ns. palautuspaniikkia, Nikon on kahdella tavalla mälsä verrattuna Leicaan:

• Autofokuslinssien kanssa kokemus on varsin mieto loppuunsa. Vaikka linssini ovat niitä parempia ruuvitarkenteisia, jotenkin tuntumaa ei vain ole aina niin paljoa. Hämärässä harmittavasti kamera vielä tahtoo ruveta empimään kontrastin puutteessa ja tilanne on varsin kehno yllättäen. Eikö peilikameroiden pitänyt olla niitä parhaita?

  Lisäksi toki keskipainotteinen tarkennuspisteiden joukko tuntuu hieman rajoittavalta, joskin myös arvostan systeemin yksinkertaisuutta.

• Manuaalitarkenteisten linssien kanssa tuntumassa on enemmän tekemisen menoa, mikä on oiva homma. Harmittavasti optinen näkymä on sellainen että omin silmin tarkentaminen on pääsääntöisesti vaikeata.

  Kameran tarjoama DRF-piste kertoo kun keskipiste on fokuksessa ja se toimii hyvin pidempien polttovälien kanssa, mutta ensinnä se ei toimi lainkaan tarkasti lyhyiden polttovälien kanssa ja toisekseen joudun hyväksymään kameran antaman digitaalisen avun, joka on etsimen nurkassa ja siten syö kokemusta hieman.

Kamera tuntuu edelleen isolta. Se on sellainen hyvin mieto epämukavuuden tunne takaraivossa. Lisäksi paljon kritisoitu kahva, joka ei tunnu kamalan pahalta, alkaa hieman tuntua oudolta painavampien linssien kanssa. Tämä on toivottavasti riittävä signaali sille, että minun ei kannata katsoa tätä isompia peilittömiä kameroita eli Leica SL:ää lähinnä. Se on myös joillain tasoilla epäergonominen kamera, vaikka kahvaa sanotaankin ok:ksi ja se on vielä isompi kuin Df!

Kameran säätimet tuntuvat niin hyviltä, mutta AF-linssien aukonsäätörenkaat ovat hyvin jäykkiä ja kömpelöitä käyttää; vastaavasti edelleen kiusaa se, että suljinnopeus on valittavissa vain kokonaisina stoppeina. Automaattiohjelmat toimivat, mutta oma tekemisen maku jää vähemmälle. Voisin kokeilla keskipainotteista mittausta ennen muita (hätiköityjä) johtopäätöksiä.

Toisin sanoen, Nikonin kanssa on mukava puuhastella mutta loppupeleissä ei niin mukava sittenkään.

Leica on Leica. Rangefinderiä on helppo arvostaa enemmän ja enemmän kun saa hyvää kosketusta vaihtoehtoisiin systeemeihin. Leica on selkeästi pienempi ja se istuu käteen paremmin, tuntuen ironisesti paikoin paremmalta ja ergonomisemmalta kuin Df.

Koska tekniikka on erilainen, on Leican pienempi etsinkuva (0.68x) valtavasti isompi kuin Nikonin 0.7x kuva. Kaikki se konteksti, minkä näet kehysviivojen ulkopuolelle. Tällä on merkitystä paitsi ennakoinnin kannalta, myös sommitelmaa etsiessä.

Merkittävä juttu, joka on ollut mietteissäni paljon, on se fakta että Nikonin F-kannalle ei ole paljoa jännittävää mitä Leica M:lle on. Esimerkiksi uudet kiinalaiset 7artisan- ja TTArtisan-linssit jotka tuovat pöydälle jotain vallan uutta, huokealla.

Nikon Df on epäilemättä ollut oman aikansa pimeyden ruhtinas, mutta se on silti 7 vuotta vanha kamera ja kenno on vielä vanhempi. Kehitys menee eteenpäin ja on täysin järkevää olettaa että Leica M ja M10 ja uusi M10-R kaikki voittavat Nikonin hyvässä valossa korkeammasta pikselimäärästä johtuen. M10R upouutena kamerana lisäksi suurella todennäköisyydellä voittaa Df:n pimeänäössä.

Leica M10R tuo M240:n ja Df:n parhaat palat yhdessä paketissa. Olin miedoissa kamerakuumeissa jo kevytpäisenä miettimässä että tässä on se mitä ostan juuri nyt, tai ainakin laitan ennakkotilaukseen…

…mutta taloushommien lisäksi joku muukin asia kolkutteli takaraivossa, kanitti menohaluja. Ehkäpä en vain ansaitse näin hyvää kameraa?

Vähän tuntuu että tänä vuonna olen jäänyt junnaamaan paikoilleni enemmän – en koe kehittyneeni kuvaushommissa ja mikä tärkeämpää, en ole jaksanut panostaa siihen tyyliin, jonka ajattelin olleen sydäntäni lähimpänä. En ole katukuvannut suurella menestyksellä käytännössä juuri yhtään. Otan omasta mielestäni kelpoja kuvia useasti mutta ne eivät ole katukuvia, eivät sellaisia katukuvia joita ylpeänä laittaisin näyttelyn seinille.

Viime syksynä minulla taisi olla jo samantapaisia juttuja mielessä, plus kansalaisopiston kurssit siinä sivussa vielä. Tänä vuonna ja nyt minun on hyväksyttävä että parhaiten omaa näkemistään voi kehittää opiskelemalla mestareita. Se tarkoittaa uuvuttavia tunteja kirjojen kimpussa, analysoiden miellyttäviä kuvia auki.

Jo viime syksynä tavallaan valaistuin siitä että kova kuvien pänttääminen on asia, joka auttaa näkemään tilanteita kadullakin. Ei riitä tietää kameran käyttöä, ei riitä myöskään tietää sommittelun teoriasta. Pitää olla vahva näkemys siitä, mistä tykkää. Kun osaa HCB:n tai Burrin kuvat "ulkoa", alkaa nähdä paremmin kadullakin että missä on "HCB-mainen asetelma" esimerkiksi.

M10R on ehkäpä jonkinlainen palkinto, jonka voin luvata itselleni 6 kuukauden päästä jos lukeminen ja pänttääminen ja tutkiminen jotenkin kantaa hedelmää. Tietysti mikä on mahdollista, opiskelun ja harjoittelun myötä syntyisi valaistuminen joka vie minut pois rangefindereistä. Takaisin Fujifilmiin tai johonkin. Ei maailman todennäköisin skenaario mutta onhan näitä sattunut, ainakin elokuvissa.

Kirjasto kutsuu. Töölön kirjastossa uskalsin käydä sisällä katsomassa valikoimaa. Ihan hyvin on valokuvakirjoja. Sitten kun ne loppuvat, Oodissa on lisää, Rikussa lisää. Ajattelin ehkä lukea kirjastossa mutta samahan ne on lainata kotiin ja lukea paremmassa rauhassa. Suunnitteilla on bongata lattialamppu nojatuolin yhteyteen niin että on mukavampi lukea isoja ja paksuja kirjoja. Kirjaston lisäksi pitänee ihan ostaa joitain töitä, joita ei ensinnä kirjastoista löydy.

Yritän puskea tästä tutkiskelusta uutta rutiinia.

Mielivaltaisesti valittu 6 kuukauden määräaika on pitkä, toisaalta lyhyt aika ja tulee kattamaan tylsät talvikuukaudet joilloin motivaatio tahtoo lopahtaa. Jännityksellä voimme kaikki odotella, mitä maaliskuun lopuilla tapahtuu. Kevättä ainakin odotellaan silloin.

Kamerakerhohommia pitää kokeilla kultivoida myöskin eteenpäin, nyt tietysti viirusten takia ne hommat ovat enemmän tai vähemmän jäissä.

Entäpä ne kalustosuunnitelmat? Leica M10R on hehkeä kamera ja se ei jätä edes paljoa parannettavaa koko kamerasarjassa. Kestävämpi akku ja parempi livenäkymä paremmalla irtoetsimellä niin se olisi siinä. Se on tolkuttoman kallis tietysti kamerana, eikä niitä saa käytettynä pitkään aikaan. Leica M on tosiasiassa hyvä kamera ja sen kanssa pystyy "harjoittelemaan" vielä yhden vuoden lisää (jouluna M täyttää 2 vuotta minun omistuksessani).

Nikon Df on toistaiseksi ehkäpä opettanut minulle että vaikka teoriassa optinen TTL-etsin on seksikäs idea, käytännössä peilittömät antavat paljon enemmän vastinetta ja joustoa. Kysymys saattaa olla: riittääkö peilitön M4/3 vai pitäisikö sen olla kinokokoisella kennolla. Panasonic G9 on muhkean seksikäs kamera muuten, mutta onkohan se vähän yliampuva idea. Huvittavasti näinä päivinä täyden koon kennolla varustettua peilikameraa ja sille nopeaa potrettilasia saa jopa halvemmalla kuin käytettyä Panasonic G9:iä ja sille jotain nopeaa lasia. Ja täyden koon peilikamera tulee pieksämään mikronelikolmoset useimmissa pimeänäköä vaativissa projekteissa. Vastineeksi jos liikkeenpysäytys ei ole tärkeä juttu niin M4/3 on älyttömän vahva idea. Ja sitten on se keskiväli eli peilittömät FF-kamerat, joissa on kuvanvakainta…. no eipä anneta keskustelun mennä raiteilta.

Yhtä kaikki, kalustoa minulla on nyt kolmea sorttia ja tässä suhteessa on muikea olo olla. Nyt minulla on motivaatiota kokeilla viedä taitojani eteenpäin ja kutina olisi itse asiassa jokseenkin hyvä että jotain oppimista tulee tapahtumaan!