Pitkä reissuni Yhdysvalloissa oli nyt sinne suuntaan kolmas laatuaan, ja tällä kertaa hieman erilainen, kun vuokrattuna oli auto suurimman osan ajasta (3 viikkoa) ja kunkin päivän yöpaikka oli pitkälti avoin kysymys. Tämä dynaamisuus maksoi ehkä jonkin verran ylimääräistä vrt. huoneiden varaaminen hyvissä ajoin, mutta toisaalta en kyllä varmaan lähtisi road tripille ilman samanlaista dynaamisuutta jatkossakaan.

Road tripissä on omat sääntönsä, oma dynamiikka ja on muutenkin erilainen homma kuin suosimassani kaupunkilomassa. Auton kanssa sitoo itsensä liikennesääntöihin ja ajokelvollisiin teihin. Kaupungeissa on välillä kurjaa olla etsimässä pysäköintiä tai ylipäänsä päästä haluamaansa paikkaan. Ja valokuvia ei kykene ratin takaa ottamaan. Toisaalta autolla pääsee sitten mitä kiehtovimpiin paikkoihin ihan eri tavalla kuin ilman. Kaikin puolin hyvä kokemus.

Alkuperäinen matkasuunnitelma (LA-Las Vegas-Grand Canyon-Salt Lake City-Seattle-San Francisco-LA) hylättiin hyvissä ajoin ja keskityttiin ajamaan Nevadaa vähän syvemmin, eikä kiiruhdettu paikasta toiseen. Paperilla realistiselta kuulostanut 280 mailin päivätahti osoittautui valokuvapysähdysten ja myöhäisten lähtöjen kanssa aivan liian tiukalta. 150-180 mailia päivässä on paljon parempi lähtökohta tulevia reissuja ajatellen.

Myös yksi asia, jota etukäteissuunnittelu ei kyennyt ennakoimaan, oli motellimajoituksen hinta viimekädessä otettuna. Etukäteen toki hoksasin hakea majoitusten hintatasoa samalle päivälle, mutta aikavyöhykkeiden takia taisin aina saada hyviä hintoja, koska kunakin testaamanani päivänä hain huonehintoja aina aamusta paikallista aikaa: totta kai useimmissa pikkukaupunkien motelleissa on tuolloin enemmän tilaa. Sen sijaan käytännössä kun päivä kääntyi iltaan, ja päätettiin pysähtyä seuraavaan kaupunkiin, oli kaupungin kaikki halvat motellit jo bookattu täyteen ja jäljellä oli vain kalliimpia. No, kallis tarkoittaa tässä yhteydessä 100-160 taalaa ja halpa 50 taalaa yö. Tähän haarukkaan majoitukset kaikki menivätkin: 50-160 taalaa per yö. Ja hinnat toki menivät puoliksi. Ei pahan kallista dynaamisesta reissusta.

Mukana oli kaikki oleellinen: Olympus PEN-F ja linssit (Laowa 7.5/2 ja Panasonic 35-100/4-5.6) ja Leica Q (28/1.7). Olympuksen oma salama, Meike Mk320, pari erilaista kamerajalustaa, kilkkeet ja hötöt. Salamia tai jalustoja en kaivanut missään vaiheessa käyttöön, vaikka pariin otteeseen niitä olisikin kaivannut.

Leica Q toimisi erinomaisesti ainoana matkakamerana ilman muuta. Ottipa sitten kasuaaleja snapshotteja tai tiukkoja ja huoliteltuja maisemakuvia. Käytin sujuvasti molempia kameroita ilman häsläystä, koska kumpikin kamera toimittaa oman osansa polttoväleistä ilman overlappia. Laowan ultralaajakulmaa en jaksanut kovin usein korkata päälle, vaikka syytä olisi ollut. Panasonic oli siis Olympuksen nokalla selkeän valtaosan ajasta. Illan tullen Panasonicin himmeä maksimiaukko pakotti siirtymään Leicaan, joskin mikään kamala seuraamus tämä ei nyt varsinaisesti ole.

Kumpikin kamera temppuilee pimeäkuvauksessa jonkin verran, valitettavasti. Tämä on helppo selittää käytetyillä tekniikoilla: kumpikin kamera tarkentaa vain kontrastin perusteella, joten kirkkaat valopisteet ovat pieniä bokehpalloja epäterävinä ja mistäpä se kamera sitten tietää erottaa hyvän kontrastin bokehpallon terävästä reunasta. Selkeästi tilanne, jossa CDAF on ollut eniten alakynnessä PDAF:iin nähden. Eipä silti tullut montaa kuvaa menetettyä tälle seikalle. Hyvässä valossa Leica ei juuri tarkenna huti, Olympus sen sijaan valitettavan usein… Tästä syystä en ole varma, olisiko PEN-F ja äärimmäisen kompakti Panasonic 12-32 ollut niin mukava valinta ainoaksi kameraksi.

Hieman kaduttaa myös, etten kokeillut ottaa panoraamakuvia tai Olympuksen tapauksessa hirez-kuvia Grand Canyonilla. No, nättejä kuvia tuli silti otettua ihan yllin kyllin. Niitä toimitan nähtäville myöhemmässä vaiheessa.

Kaikenlaista jännää tuli ulos elokuun lopuilta aina syyskuun loppuunsa. Leica M10-P, Nikon Z6 ja Z7, sitten Canon EOS-R ja Fujifilm X-T3 (ja GFX 50 R) ja Ricoh GRIII ja jopa Panasonic-Sigma-Leica -yhteistyöprojekti täyden koon kennolla. Huhhei.

Nikonin peilittömät uutuudet vaikuttavat kyllä ensialkuun oikein kivoilta. Ehkä ne eivät päihitä Sonyä jokaisessa osa-alueessa, mutta on mielettömän hyvä nähdä noinkin hyvä pelinavaus kameraryhmään, jota Sony dominoi tällä hetkellä yksinään. Nikon Z6 alle 2000 euron hintaluokassa on etenkin huomionarvoinen kamera, koska se näyttää päihittävän saman hintaluokan Sony A7 III:n ainakin työn laadussa ja etsimen tarkkuudessa. Jos Nikonille saa sovitettua (ja miksipä ei) kaikenlaista legacylinssiä niin Z6 voi olla iso juttu. (Leica M -lasin sovitus on aina kysymysmerkki, koska nämä linssit istuvat niin lähellä kennoa. Sonykin kärsii tästä, ellei kameroita modaa ohuemmalle suojalasille.) Manuaalitarkennettaessa juuri etsimen terävyys ja muut sellaiset tekijät nousevat nopeasti ykkössijoille, ja megapikselit merkkaavat vähemmän.

Canon EOS-R on sitten taas tuttua Canonia. Runko ei puhuttele minua. Isoin juttu on tuo uusi 24-70/2 -linssi, joka on varmasti kovaa huutoa ja laittaa varmasti monet ostamaan uutta Canonia taloon.

Leica M10-P taisi tulla jo hyvissä ajoin ennen matkaani. Kyseessä on hipihiljainen M10-variantti hipihiljaisella sulkimella. Ilman muuta unelmakamera. Harmi kun tämä malli maksaa n. 1200 euroa enemmän kuin jo muutenkin hiljaiseksi kehuttu M10. Pitää nyt vaan purra hammasta ja mennä eteenpäin.

Ricoh GR3. Positiivisena yllätyksenä tämä kamera sisältää enemmän kuin kakkonen, ja pienemmässä rungossa. Toivottavasti sama menestysreseptin objektiivi (veitsenterävä 18/2.8) istuu nyt IBIS-kennon edessä, joten aivan mieletön suorittaja varmasti. Oletan myös, että uusi kenno on nykyaikainen myös ISO-suorituskykynsä puolesta. Vanha GR:n kenno ei ollut suuresta koostaan huolimatta kamalan hyvä siinä suhteessa. Kamerassa ei ole edelleenkään etsintä, ja nyt siitä vielä poistettiin sisäänrakennettu salamakin, joten ostohalut ovat hyvin rajalliset. Kamera mahtaa maksaa, kunhan tulee myyntiin, tonnin luokkaa. Hullua olisi pyytää vähemmän.

Ja sitten meillä on Fujifilm X-T3. Kamera tuli yllättävän nopeasti ilmoille X-T2:sta… valitettavankin nopeasti, sillä nyt firma jätti X-Pro3:n julkaisematta, jos sellaista nyt on edes tulossa.

Mutta juuri nyt X-T3 on selkeästi fiksuin kamera Fujifilmin mallistossa. Sama kompakti muoto kuin aina. Etsin on iso ja kaunis ja valtava ja nyt myös yhtä terävä kuin esimerkiksi Leica Q:ssa. Kenno on miedosti megapikselikkäämpi ja piirun verran puhtaampi matalilla herkkyyksillä. Ja mikä tärkeintä, nyt näyttää siltä, että runkoa saa hopeisena samaan hintaan kuin mustaa, ja heti julkaisusta alkaen.

(Toivoisin kyllä hyvin kovasti, että X-Pro3 tulisi pian ja joillakin selkeillä parannuksilla etsimessä. Ja että saisi hopeista versiota samaan hintaan kuin mustaa.)

Kuten olen moneen oteeseen sanonut, Fujifilm on kamerabrändinä ehkä eniten sellainen valokuvaajan kamera. Olympus on nätti, mutta jotenkin sen softa onnistuu olemaan kamalaa juuri katukuvaajille. Kaikkeen muuhun kamera kyllä taipuu rennosti, ja katukuvaukseenkin sen pitäisi teoriassa olla ihanteellinen, vaan kun ei ole.

Fujifilmillä näitä asioita on mietitty niin hyvin. Löytyy tarkennusapuja, on etäisyysmittoja, X-T3:ssa on nyt kokonaan uusittu autofokussysteemi ja PDAF-pisteitä on vaikka muille jakaa. Tuskin on mitään ongelmia tarkentaa oikein pimeässäkään. Fujilla näyttää pyyhkivän erittäin hyvin juuri nyt. Kaikenlaisia herkullisia linssejä on katalogi pullollaan, ja uusia lupaillaan pitkin tulevia vuosia. Myös kolmannet osapuolet ja kiinalaiset yritteliäät valmistajat tuottavat ahkerasti hyvännäköistä kamaa Fujin X-mountille. Ja mikäpä siinä – X-T-kameroissa on ehkä parhaat tarkennusavut mistään peilittömistä kameroista: iso ja terävä EVF jakautuu haluttaessa kahteen erilliseen näyttöön, jossa voit samanaikaisesti sommitella ja tarkentaa suurennuslasia käyttäen. Tämän parempaa ei juuri saa peilittömissä.

Muutenkin X-T-rungot ovat likimain parhaita runkoja. Oma ISO-rengas, kaikki fyysiset säädöt, kompakti ja nätti runko kaiken muun päälle. ISO-rengas oli jo yksinään syy minulle ostaa se X-T1 aikoinaan. Mikä ilo oli käytellä, vaikka ne rullat nyt keräsivätkin törkyä sisäänsä niin, että ne jumittivat käytellä mitä inhottavimmin. Valotuksensäätörulla on myös asia, joka on yksi harvoja asioita paremmin kuin Leicassa.

Puhumattakaan, että Fujin lasi on itsessään kelvollista, kaikki hyvät rungot (X-T-sarja ja X-Pro-sarja) ovat sääsuojattuja ja moni hyvä linssi on sateenkestävää niin mennään jonkin Olympuksen ohi niin että tuoli natisee. Ja Fuji X-T3:n takanäyttö kääntyy vain yhdessä akselissa niin, että se on katukuvaajaystävällisempi kuin PEN-F:n monipuolisemmin liikkuva näyttö.

En ole suinkaan unohtanut, että reilu vuosi sitten myin X-T1:n nopeasti pois kun kuittasin ko. kameran sieluttomaksi ja enimmäkseen turhaksi. Puhumattakaan siitä, miten kovaääninen sen suljin oli! Tietysti nämä kaikki asiat olivat esillä kun pääasiallinen kamerani tuolloin oli kaikin puolin ~täydellinen X100T.

Iso kysymys tietysti on: miksi nyt olisi mikään muuttunut: miksi Fujifilm X-T3 olisi yhtään sen sielullisempi tai hiljaisempi kuin X-T1. Miksi löytäisin kameralle nyt mitään käyttöä. Entä pystyykö X-T3 edes kilpailemaan Olympus PEN-F:ää vastaan. PEN-F on aika hiljainen sulkimeltaan, IBIS toimii huiman hyvin ja ylipäätään mikronelikolmosille saa keppoista lasia; Fujille ei. Jos taistelua käydään kakkoskameran asemasta, mitä ihmettä teen sitten miedosti paremmilla kuvilla tai jollakin sääsuojauksella.

Tai oletetaan tilanne, jossa Fujia testanneena toteaisin että nyt voidaan myydä Olympus ja Leica pois ja siirtyä Fujiin. Nyt minulla olisi X-T3 ja pari linssiä sille; miten päin aikoisin olla X100-malliston kanssa. X100F + X-T3 olisi parivaljakkona sellainen kuin Leica Q ja PEN-F on minulla juuri nyt. Mutta on jo aika selvä, että jotain kitkaa tulisi olemaan.

Fuji voi olla edelleenkin itse asiassa paras valinta katukuvaajalle sen erinomaisten ominaisuuksien ansiosta. Pieni kroppikerroin helpottaa myös suunnattomasti zone focuksessa, uskokaa pois. Leica M on edelleen mietteissä, vaikka sen ongelmat ovatkin moninaiset. Isoin ongelma Fujissa tahtoo olla se, että niin paljon loistavaa Leica M -linssiä olisi tarjolla, mutta kroppikennolle sovitettuna niiden polttovälit eivät oikein houkuttele…

Helsinki on edelleen suunnitelmissa, ja se on arviolta kuuden kuukauden päässä. Yritän edelleenkin pitäytyä vanhassa päätöksessäni pitää kaikki kameraostokset ja -päätökset kurissa ja tehdä ylipäätään mitään vasta kun olen asettunut taloksi sinne!

Lähitulevaisuus on nyt vaan ahkeraa kuvienkäsittelyä (lomakuvia on paljon ja niiden kevyt käsittely ja valikoiminen on omalla tavallaan aikaaviepää puuhaa) ja jotain muuta pientä sellaista.