Fujifilm on takaisin talossa

Fujifilm löysi tiensä takaisin talouteeni, mutta missä asemassa? Leica M on totaalisesti ottanut isännän paikan, syrjäyttäen kaiken muun. Syrjäytti Olympuksen, syrjäytti Q:n. Mikään ei enää tunnu miltään, kun on saanut maistaa M-pilleriä. Mutta Fuji, kuin rikkaruoho, ujuttautui takaisin kameratalliini.

Tämä tapahtui onnekkaiden sattumien seurauksena. Olen yrittänyt kaupitella Q:ta jonkin aikaa, mutta kauppa on käynyt ennätyksellisen huonosti. Ei yhden yhtä yhteydenottoa muuten niin vilkkaissa piireissä. Kun reilu vuosi sitten viimeksi kokeilin kaupitella Q:ta eteenpäin, oli kysyjiä pitkin ja poikin.

Viimein, yhdistettynä Fujintuikkoseen, laitoin kauppailmoitukseen maininnan, että Q voisi vaihtua myös Fujifilm-settiin, jos hyvä tarjous tulee vastaan. Melkein oitis sopiva ostaja ilmaantui. Leica Q vaihtui upouuteen Fujifilm X-T3:een ja viiteen linssiin.

Fujifilm X-T3. Tästä kamerasta silloin vähän hehkuttelin jo viime syksynä. Olisipa hyvä jos voisi aloittaa puhtaalta pöydältä Fujin parissa. Nyt kun Q vaihtui Fujiin välirahatta, ja diili oli kokonaisuudessaan oikein hyvä, tämmöinen tilanne tavallaan toteutui.

Leica M:n parissa ja koko sen homman lieveilmiöiden kanssa puljautuminen kehitti itselleni kiinnostusta Fujia kohtaan, ja meni käytännössä päivä tai kaksi, kun tajusin että näiden kahden järjestelmän välillä ei voi noin vain valita yhtä. Ja jos pitää valita, kevyesti menisin Leican suuntaan!

Fujifilm X-T3 tuo hyvin mieleen, miksi X-T1 ei ollut oikein mieleeni. Kamera on hyvin näppärä ja ominaisuuksia sopivasti pullollaan. Mutta se on silti vain hieno tietokone. Mutta sentään tämän tietokoneen käyttöjärjestelmä palvelee katukuvaajan tarpeita paljon paremmin kuin Olympus. Ja miten hiljainen onkaan kameran suljin M:n rinnalla!

Fujin linssit ovat kompastuskivi. Lasi on hyvää ja tukevasti tehtyä ja sääsuojattua kyllä, mutta verraten kalliin hinnan saa kyllä maksaa varsin kliinisestä suorituksesta. Kyllä, Leica M -kuvauksen ympärillä pyörivä karakteristiikkakeskustelu tarttuu minuunkin nyt. Fujin kuvat ovat niin digitaalisia, että ihan silmiin sattuu. Lisäksi olen varmaan ehtinyt tottua kinokoon kennon tuottamaan kuvaan liiaksi. Isompi kenno ei ole vain matalampaa syväterävyyttä - se on ilman muuta huolellisemmin piirrettyjä yksityiskohtia ja parempaa toleranssia linssin epäkohdille. Tiheäpikselinen kroppikenno paljastaa puutteet paremmin.

Toinen pieni kompastuskivi on tuo X-Trans. Fujin APS-C-kuvia tiiraillessa tulee pitkälti Olympus mieleen suorituskyvyssä. Olympuksen µ4/3-kenno ja Bayerin tuottamat kuvat tuntuvat muistikuviltaan aika perhanan hyviltä. Tietty minun ei pitäisi pikselitiirailla ikinä. Mutta happama kuva on silti tästä kaikesta. Toki Olympuksen kenno voi muuten vain olla parempi suorituskyvyltään ja värimatriisilla ei ole mitään tekemistä ongelmien kanssa.

Fujilla on kliinisiä ja tehokkaita suorittajia, ja sitten sillä on vanhempia linssejä, joissa on hyvää piirtoa ja tyyliä. Mutta se tapahtuu sitten autofokuksen ja sääsuojattomuuden kustannuksella. Haluanko lähteä ostelemaan näitä linssejä kun pelkona on että Fuji on minulle kuolinmarssi, turhaan tehtävää elvytystä. Yksi klassisen piirron linssi, 18/2, tuli diilin mukana. Sitä kaikki aina muistaa haukkua, mutta se oli heti ensimmäinen, joka viehätti piirroltaan.

Fuji on tullut taloon ja tämä paketti on helposti liikuteltavissa eteenpäin, jos siltä tuntuu. Minun pitäisi kai pitää tästä kiinni, koska tälle alustalle on helpompi sovittaa kaikenlaista kivaa linssiä ja valokuvaajan työkalut ovat hyvät. Olympuksen maanmainio kuvanvakain puuttuu tietysti, mutta kaikenlaista muuta fiksua on käytön kannalta niin paljon Fujissa että ei ole oikein mieltä edes miettiä Olympuksen pysymistä. Maisemakuvauskamerana Olympus on loistava, mutta sittenkin Fujissa on siihen hommaan enemmän megapikseleitä ja sääsuojausta.

Tässä vaiheessa tekisi mieli tehdä joitain kokeiluja, mutta hankala jaksaa vaivautua tekemään tämmöisiä kun sydän tietää kuitenkin, missä mennään.

Minun ensireaktio näihin Fujin linsseihin ja tietokonemaiseen suoritukseen oli alitajuntaisesti tuplata alas Leica-rintamalla. M-alustan yksi legendaarisimpia linssejä, Summilux-M 50mm ASPH, on tulossa eBaysta. Leica M on jäänyt!


Kommentit, kehitysehdotukset ja keskustelunavaukset ovat tervetulleita sähköpostitse.