Fuji X100T myyty: eulogia
Fujifilm X100T, kamera josta piti tulla tuhatvuotinen kumppanini, on nyt myyty pois. Eipä tuota tullut käyteltyä juhannuksen jälkeen juuri lainkaan, joten ero ei ollut katkera.
Kauppa kävi hyvin. Ilmoituksesta ensimmäiseen ostajaan, joka osti: 4 tuntia. Digicamera.net on se paikka, missä myydä. Puhdisteltu ja raivattu Fuji on kyllä kaunis esine. Leica Q:lla ei ole mitään mahdollisuuksia tälle areenalle. Yleinen ergonomia ja ulkonäkö menee Fujin voitoksi kevyesti.
Annoin kaikki ostamani ja turhaksi jääneet akut kanssa pois. Ainut kamera, joka etäisesti voisi käyttää niitä ja olla mielenkiintoinen, on Fujifilm X70, mutta vähän kallistun ehkä Ricoh GR:n suuntaan mieluummin, jos isokennoista minipokkaria haikailen. Ehdotinkin myynti-ilmoituksessani, että mahdollisesti vaihtuu välirahan kanssa GR:ään, mutta onneksi ei kukaan tullut tarjoamaan ja luomaan houkutuksia.
Fujifilmin tarina on toistaiseksi tässä. X-E3 julkaistiin juuri, mutta pienen koon lisäksi sillä ei ole kamalasti annettavaa. X100F on edelleen sellainen outolintu, joka voi hyvinkin korjata ne muutamat puutteet, joita mielestäni T:ssä on. (Nopeammat suljinajat auto-ISO-moodissa ja hieman fiksummin toimiva autofokus.) Tietty lähitarkennuksen aberraatiota se ei korjaa. X200 tulee olemaan seuraava iso ja mielenkiintoinen juttu.
Tulevaisuudennäkymiä
Leica Q ei petä, nopea autofokus on upea ja Q:lla muutenkin tahtoo saada aika grandiooseja tulkintoja tilanteista talteen.
Siltikin, oikea mekaaninen Leica kiinnostaa miedosti. Leican taika on tietty sen objektiiveissa: taianomaiset 35- ja 50-milliset Summiluxit ja mikseipä Voigtländerin halpismallit sen puoleen, kaikissa niissä on upean terävä piirto ja taianomainen, orgaaninen bokeh-renderöinti.
Leican lasia voi käyttää paljon huokeamminkin kuin haarukoimalla käytettyyn runkoon tuhansia tai vajaan kymppitonnin uuteen. Sonyn A7-mallisto toimii defacto-sovitetun lasin runkona sen erinomaisten ominaisuuksien ansiosta: kinokoon kenno helpottaa halpojen normaaliobjektiivien käyttöä, sovittimia löytyy joka lähtöön, valtava etsin, IBIS, erinomainen kohinansieto ja kova määrä megapikseleitäkin. Ja runko on kompakti kuin mikä.
Lisäksi ajattelisin, että focus peaking on parempi tapa tarkentaa manuaalilaseja kuin Leican oma mittaetsintekniikka: kuvan voi samanaikaisesti sommitella kun tarkentaa! Focus/recompose on aina vähän epätarkka menetelmä ja liikkuvan kohteen kanssa mahdoton.
Leica kehuu optimoivansa kameransa legacy-lasille, mutta tähän epäkohtaan on ilmeisesti nyt olemassa erikoistuneita firmoja, jotka modaavat Sony-kameroita käyttämään ohuempia filttereitä kennolla. Tämä ilmeisesti parantaa kuvat ihan Leican omien runkojen tasolle. Tämmöinen modattukin uutena ostettu Sony A7RII on rajusti halvempi kuin käytetty moderni Leica.
Sonylle on myös sovitetun lasin lisäksi nyt iso ryntäys laadukasta manuaalitarkenteista lasia. Esimerkiksi Voigtländerin 40/1.2 sai paljon kiitosta.
Muut hifistelyt
Kameroiden ulkopuolella – toivottavasti GAS pysyy nyt poissa riittävän hyvin edes seuraavaan kesään asti – olen hieman lämmitellyt kuulokekuulumisia Head-fi:llä ja muualla. Siitä on noin 10 vuotta kun viimeksi seurasin skeneä ja ostelin ja kokeilin hifiä aktiivisesti, ja noin 8 vuotta kun lopetin kokonaan kuulokepalstojen seuraamisen. K1000 + Marantz PM80 + ECD-1 on ollut voittava kombo niin pitkään!
Jonkin verran on 10 vuodessa tapahtunut asioita. 10 vuotta sitten Sennheiserin HD650 ja AKG K701 olivat niitä keskiluokan kuumia nimiä, joita kaikki tuunasivat kalliilla vahvistimilla. Stax oli iso ja kallis high end -nimi, jota harva uskalsi kokeilla hintojen takia.
Nyt huomaan heti, että kuulokerintamalla on valtava määrä kaikenlaisia uusia tulokkaita ja etenkin sen huomaan, että hinnat ovat nousseet huippumalleissa kovaa tahtia. Inflaatio high end -kuulokkeissa on iskenyt pahemman kerran. Vanhaan aikaan 800 euroa kuulokkeesta oli jo kova hinta, etenkin kun sille piti lisäksi ostaa kelvollinen vahvistus. Sitten tuli HD800, joka oli hinnoiteltu sinne 1000-1200 euron paikkeille ja oli poikkeuksellisen kallis muihin huippumalleihin nähden ja taisi aloittaa tämän inflaation, kun ihmiset hoksasivat, että nämähän menevät kaupaksi. Nyt meillä on iso määrä kaikenlaisia magnetoplanaarisia kuulokkeita 2000 eurosta aina 6000 euroon! Epäilemättä teknologian myötä myös jokainen näistä epäilemättä pieksää vanhat suosikkini kevyesti vasemmalla kädellä, mutta kallista on.
Vahvistimet eivät ole kallistuneet, eivätkä Staxitkaan kamalasti. HD800(S) on ottanut HD650:n paikan keskiluokan hifinä, hintaa on vain kolminkertainen määrä. Jopa rakkaille K1000:lleni on nyt julistettu seuraaja, MySphere, hinta vain 3500 EUR. Onneksi en välitä K1000:n puutteista niin paljoa juuri nyt että alkaisin jo tehdä säästösuunnitelmia mihinkään suuntaan. Toinen kiinnostava uutuus on Focal Utopia, kallis 4 tonnin kuuloke, joka ei vaadi paljoa virtaa soidakseen ja soi ilmeisesti erittäin ärhäkästi. Myös Hifiman Susvara ökykuulokkeena ja Hifiman HE-1000 ovat malleja, jotka kiinnostavat.
Näitä kuulokkeita innosti tutkimaan se fakta, että K1000 on avointen kuulokkeidenkin sarjassa tuplasti muita avoimempi. Tämä tarkoittaa täysin nollatasoista äänieristystä ulkomaailmasta ja (Helsingissä vääjäämättömistä) naapureista. Mikä tahansa kuppikuuloke antaa heti pari desibeliä vaimennusta, mikä taitaa olla lähinnä psykologinen vaimentaja.
Ironia on tietysti valtava, jos muuttaisin kalliisiin oloihin Helsinkiin vain alkaakseni harrastaa musiikinkuuntelua ja vähentää katukuvausta. No, toivottavasti voin jatkossakin jatkaa molempien harrastamista.
Ylipäänsä nyt on hyvä tilaisuus säästää vähän enemmän tulevan vuoden varalle. Vuosi 2018 on mahdollisesti hyvin iso vuosi!