Sennheiser julisti tänä syksynä, että sen ammoinen sähköstaattinen statementti Orpheus HE90 saa rebootin uuden Orpheus HE1060:n merkeissä. Äänen jumala on monesti nostettu kuulokemaailman parhaimmistoon, eikä varmasti aivan syyttä. Sähköstaatilla on kaikki eväät menestykseen, ja Sennheiser sai ilmeisesti rakennettua kasaan setin, jossa kaikki taajuudet laulavat ison prätin ja musikaalisuuden kanssa. Varmasti huima kokemus kuulla niitä.

Uudesta Orpheuksesta emme tietenkään tiedä vielä mitään, mutta uskoisin, että se menee vähintään tasoihin vanhan kanssa. Uutukaisen hintalapuksi on huhuiltu 50 kiloeuroa, ja se on jokseenkin yläkanttiin minun tuloillani.

Mutta tämä julkistus sai vanhan ja talviunta nukkuneen hifipeikon vähän heräilemään: harrastus jäi aikoinaan jäihin, kun K1000 alkoi muutamien investointien jälkeen olla aika kivoissa budjettikuosissa ja seuraavat askeleet olisivat olleet melkolailla kalliimpia. Eihän opiskelijalla nyt kaikkeen ole varaa… Eikä myöskään töihin päästyäänkään ihan heti viitsinyt aloitella hulluttelua. (Kameroita sun muuta kyllä tuli ostettua.) Ja nyt sitten on vielä tuo asuntolaina ja odotteleva opintolaina siihen vielä päälle, omiaan hillitsemään irrationaalista harrasteluani.

Harrastelu lienee jatkossakin vähän jäässä: talouden hengitysvara ja ylimääräisen ilon budjetti on toisaalta terveellisellä kantimella, mutta toisaalta tämä settikin laulaa niin iloisesti. Onneksi työura vaikuttaa olevan nousemaan päin.

Pidän muuten siitä, että K1000 pelaa monien mielestä edelleen isojen poikien sarjassa. Lämmittää mieltä, vaikka tekniikka onkin varmasti ajanut jo ohi. Nykyään dynaamiset kuulokkeet ajetaan yli teslaisilla magneeteilla ja magnetoplanaaristen uusi tuleminen on kanssa kaikkien mielestä herkullista aikaa.

K1000 on monia asioita, ja minua erityisesti viehättää kuulokeparin dynaamisuus: K1000:n tapa antaa vähän äänen päälle ääntä ja paljon äänen päälle enemmän ääntä. Valtava äänikuva ja varsin kolmiulotteinen esitystapa meinaavat melkein jäädä toiseksi tämän dynamiikan varjoon. Asiaan tuntuu selvästi liittyvän se, miten kauaksi elementit saa korvista, toisin kuin muilla kuulokkeilla.

Nautin K1000:stani "läpät ääriasennossa", koska näin matalan tason hälinä ja jyrinä vaimenee merkittävästi. Tätä samaa hälinää ja kohinaa, jota tuntuu kuulevan kaikilla perinteisemmillä kuulokkeilla liikaa. Se syö elämyksestä.

Tätä hälinää on osaltaan eliminoimassa se seikka, että K1000 ei rajoita ääniaaltoja ja niitä kantavaa ilmaa mitenkään elementin ja korvan väliin millään korvatyynyillä. Jos nyt jotain mutuilisin, niin tämä helpottaa kovemmalla kuuntelemisen ilman, että turha ilmanpaine alkaa häiritä menoa. K1000 on todella menevä kovemmilla voimakkuuksilla.

Totta onkin, että K1000:n jälkeen harva kuuloke on jaksanut innostaa. Pitäkööt hiostavat kuppikuulokkeensa, ei varmaan kamalasti pärjäisi muillekaan ominaisuuksille. Olen voinut jäädä "voittajana" hifieläkkeelle ja nautiskella vuosien hiljaiselon aikana näitä tuunejani maittavan ja verraten edullisen settini kanssa.

Luultavasti todellisuutta lähempänä on se mahdollinen fakta, että oikeasti hyvää kuulokevahvistinta minulla ei ole koskaan ollutkaan, ja että K1000 huononkin vahvistimen kanssa onnistuu tarjoamaan upean pohjakohinan ihan vain avaamalla läpät täyteen mittaansa. Ja mies on myyty.

Toinen johtopäätös: jos minulla on ollut vain huonoja kuulokevahvistimia ja haluaisin kuulla, miltä hyvä perussetti oikein kuulostaisi hyvällä kuulokevahvistimella, minun pitäisi ensin hankkia mainittua perussettiä (Staxit olisivat mielessä) ja sitten joku erityisen hyvä vahvistin. Kynnys kokeilla uusia settejä onkin yllättäen aika jyrkkä!

• Kuulokkeiden avoin ratkaisu on täydellinen.
• Luonnollinen bassotoisto on erinomainen, ja täydentää ääniskaalaa tukahduttamisen sijaan.
• Dynamiikkaa riittää kovaäänisempään soitteluun.
• Kirkkaasti ja heleästi soivat ylätaajuudet ovat mielettömän hyvät, ja virkistää kaikkea musiikkia.
• Elementtien etäisyys korvasta avaa muutamia ovia.
• Äänikuvan levittyminen isolle skaalalle, josta pystyy melkein näkemään soittajien paikat.

Tähän on hankalampi vastata, koska hyviä vertailukohtia ei ole tullut "hifieläkkeeni" matkalla monia vastaan. Muutamia pointteja kuitenkin:

• Basso, erityisesti valtaosa sähkö- ja elektrobassosta on kateissa. Tiukan hevin kuuntelijat jäävät kaipaamaan äänen yksityiskohtia tämän seikan ympäriltä.
• Ihmiset ovat kritisoineet kuulokkeiden detaljien määrää yleisellä tasolla. Ehkä voinen allekirjoittaa tämän, vaikka vertailukohtaa ei olekaan.
• Kuulokehäkin "räminä" tietyillä ominaistaajuuksilla: surullisenkuuluisa "K1000 rattle" kiusaa tietyillä levyillä paljon, toisilla ei lainkaan.

Stax Sigma on vanha rumilus, joka on likipitäen ainut massavalmistettu ja -myyty kuuloke, jonka idea edes etäisesti muistuttaa K1000:n vastaavaa. Sigma ampuu signaalinsa noin 80 asteen kulmassa korvaan nähden, siis hyvin samanlaisessa kulmassa kuin K1000 äärimmilleen levitettynä, ja kaikukoppansa ansiosta kuuluu vastaanottajalle. Olen mietiskellyt, että tässä voisi olla hyvinkin mahdollisesti eräs K1000-tappaja, jos vain löytäisi ylipäänsä ehjän yksilön mistään.

Sigmojen lisäksi Sennheiserin julkistuksen jälkeen kymppitonnin Stax Omega SR-009 -setti alkaakin kuulostaa varsin kohtuulliselta. Ehkä jonain päivänä ratkean ja heitän viitisen tonnia tähän kuulokepariin ja toiset viisi tonnia Kevin Gilmoren lippulaivavahvistimeen. Lottovoittorahoilla sitten…

Sitkeästi ne ihmiset myös tykkäävät huhuilla uudesta AKG K1000 MK 2 -versiosta. Huhuiltu on ainakin kolmisen vuotta jo, joten aika hiljaista on tällä rintamalla. Uusi K1000 ilman rätinäongelmaa maistuisi kyllä.

Jos hulluttelemaan ruvettaisiin, niin tykkäisin myös ostaa vanhan tutun, Sennheiser HD650:n, ja sille jonkun liian tehokkaan vahvistimen kaveriksi: katsoa, miten hyvin laululintu oikeasti lurittelee. Ja elokuvien äänentoistona olisi varmasti aika tykki.