Kaikki alkoi vuonna 2007, kun päädyin siirtymään täysipäiväiseksi linux-käyttäjäksi. Samassa rytäkässä päätin ostaa uutta rautaa, joihin kuului sitten Sennheiser HD595 -kuulokkeet.

Tämä avasi silmäni oitis. Hyvässä äänessä on niin paljon potentiaalia tarjota nautintoa ja elämyksiä kaikelle sille musiikille ja sisällölle, joka on jo ennestäänkin niin kivaa. En ole siitä päivästä alkaen edes katsellutkaan kaiuttimia, sillä kuulokekuuntelussa on useita ilmiömäisen hienoja ominaisuuksia:

• volat kaakkoon vaikka yöstä, ei varmasti naapurit häiriinny
• halvalla saa hyvää ääntä

Nälkä kasvoi syödessä, ja ostin vahvistimen senkkujen kaveriksi miltei oitis. Tämä vahvistin oli Corda Audion Arietta. Ei mennyt montaa kuukautta, kun upgreidasin Sennheiserin HD650 -kuulokkeisiin pienen vertailun jälkeen. Vastassa olivat HD600:t, ja HD650 oli melko selvä valinta mukavan pehmeän soundinsa takia.

Sitten päivitinkin lähdepuolta, eli äänikortti muuttui kehutuksi ESI Juli@ -kortiksi. Linux-puolen ajureissa ei ollut kyllä lainkaan kehumista, joten se vaihtui sitten aikanaan vastaavaspeksiseen M-Audio Delta 192 -korttiin.

Suurena http://www.head-fi.org -vierailijana heräsi kiinnostus Stax-kuulokkeita kohtaan, ja ostin silloisen peruspaketin 2020 käytettynä Briteistä.

Perhana vain, kun tämä Stax 2020 -setti (a.k.a. Stax Basic tai SR-202 -kuulokkeet + SRM-121 -vahvistin) antoi kunnolla kyytiä HD650+Arietta -yhdistelmälle. Senkut tarjosivat tasavahvaa suoritusta, mutta Stax antoi loistaa ilmavuudella ja hyvällä bassolla useammin kuin kerran.

Pitkään pyörittelin molempia, mutta olen pohjimmiltaan yhden setin mies. Sennheiserit ja Arietta lähtivät uusiin osoitteisiin.

Kunnollinen lähde tuli seuraavaksi. Amerikasta asti rahdattu Electrocompaniet ECD-1 on mitä esteettisin, kaunissointisin ja hienoin osa hifisettiäni. "Hulvattoman hyvä dacci", sanovat suomalaiset hifiharrastajat. Ensimmäinen maailmanluokan hifilaite.

Pienen ja nautinnollisen hiljaiselon jälkeen päätin ottaa härkää sarvista ja ostaa maailmanluokan kuulokkeetkin. Valinta ei ollut kamalan vaikea tekemieni ekstrapolointien kanssa. AKG K1000 saksasta tuli 860 euron hintaan napsattua.

Ja voi veljet! Tämä on oikeasti maailmanluokan laite. Se äänikuva. Se tarkkuus. Se luonnollisuus. Se helppous. K1000 vahvistetaan isolla virralla, joten kaiutinvahvistimet tulevat kyseeseen. Niitä saa helpommin ja usein edullisemmin. K1000 antoi oitis kuulla, että nyt ei kuunnella toisarvoisia settejä. Staxeilla ei ollut mitään toivoakaan pärjätä taistelussa. Jopa hinta-laatu -suhteessa K1000 vie Staxia.

Ja vahvistimena oli ensin nurkassa pölyttynyt Technics SA-120 -viritinvahvistin. Yllättävän hyvin se puski ääntä pihalle, ei siinä. Ostin kuitenkin Marantz PM-80 -vahvistimen pienen etsinnän jälkeen. Ja tämä setti, eli Electrocompaniet – Marantz – K1000, on palvellut siitä lähtien. Ja palvelee tälläkin hetkellä.

Muutama sivuraide on tapahtunut. Electrocompaniet ei voinut hyvin, ja minulla oli melkein vuoden ajan käytössä DIY-mallinen "Audio Labs" -dacci, kunnes kunnostauduin ja postitin rakkaani huoltoon. Tämä Audio Labs oli kyllä todella mainio vekotin äänenlaadultaan, mutta ECD-1 vei.

Sitten tulin ostaneeksi Bel Canto DAC3 -dacin, joka oli vuosia sitten unelmieni kohteena. Sain testattua sitä Electrocompaniettia vastaan, ja tilanne oli kyllä sikäli ikävä, kun Bel Canto voitti tarkkuudessa ja tyydyttävässä teknisessä suorituksessa. Mutta se oli vastaavasti liian nirso musiikkiani kohtaan. Useat levyt soivat huonommin kuin sopisi. Monet huonosti äänitetyt levyt saivat ikävää, muovista makua sointiin. Joskus pahempaakin. ECD-1 toimii orgaanisemmin ja anteeksiantavaisemmin. Se lopullinen kompromissi, kaiketi. Bel Canto sai mennä.

Myös kuulokkeita on tullut kokeiltua, mutta ei koskaan korvaamaan K1000:tta. Ensin huvikseni kypäräkuulokkeet, Ergo 2:t, joissa on hauska ja supertarkka ääni. Enemmän detaljia kuin K1000:ssani! Yllättävänä sattumana myös maailmanluokan kuulokkeiksi luokiteltava Ergo AMT tuli vastaan, ja ostin senkin sitten kokeiluun. Se oli kerrassaan hykerryttävä kokemus kaiken ongelmansa kanssa. Ei jäänyt taloon.

Staxeista alkaen tarve perinteiselle kuulokevahvistimelle on hävinnyt, mutta silti ostin Corda Operan, kun sellaisen kerran spottasin edullisesti. Opera ja Grado on aivan uskomaton yhdistelmä hyvää ja dynaamista paukkua, mutta en saanut samaa kokemusta enää replikoitua muutettuani Outokumpuun tai myöhemminkään. Päädyin myymään Operan rahoittaakseni muuttoani Joensuuhun.

Päivittelyssä on nyt se ongelma, että parannukset systeemiin maksavat todella kovasti. Unelmalaitteet liikkuvat korkeissa lukemissa. Niihin lukemiin pääsee kyllä, kuulokkeista kun puhutaan, reilun vuoden säästäväisellä työskentelyllä. Mutta ei näin opiskelijana – ei päästä.

Vahvistinta olisi kiva uusia. Parhaat K1000-kumppanit ovat ongelmallisia energiatuhlaavaisuuden kanssa. Ei se sähkö niinkään, mutta 170 wattia hukkalämpöä alkaa tuntua yksiössä. Firstwatt F1 on kyseinen laite. On muitakin hyväksitodettuja yhdistelmiä, että ehkä joku niistä sitten aikanaan.

DACcia ei noin vain uusita. Unelmalaitteet, Wadiat, maksavat mansikoita. Sen sijaan kokeilut (kuten tuo Bel Canto) voivat johtaa henkilökohtaisten mieltymysten kanssa yksiinosumista samassa hintaluokassa. Ehkäpä kokeilen sitä Benchmark DAC-1:tä jossain vaiheessa.

Ja kuulokkeitakin olisi kiva kokeilla, mutta se on aika kallista puuhaa ostella ja myydä. Lotossa voitettuani voisi Stax SR009 -setti tehdä hyvää. Ja Sony MDR-R10.