Vaikka jo kultaisella 50-luvulla jazz-skene kuohui Miles Davisin ja John Coltranen tapaisilla spektaakkeleilla, todellinen potti avattiin 1959 ja 1960, kun Ornette Coleman toi vapaan improvisaation kaikkien huulille. Colemanin johdolla, erityisesti hänen levynsä The Shape of Jazz to Come (1959) ja Free Jazz (1960) julistivat jazz-musiikin vapaaksi säännöistä – mistä, totisesti, genrenkin nimi tulee.

Kaikki eivät Colemanin musiikista niin pitäneet, mutta suurta momenttia kerännyt Coltrane näki uudessa tyylissä ja vapaudessa paljon hyvää. Kirjaimellisesti LSD-huuruissa hän alkoi siirtyä bopeistaan kohti vapaata tyyliä vuonna 1965: suuri happojatsin vuosi.

Coltranen johdolla free jazzin genre levisi hieman ympäriinsä, mutta vapaudestaan johtuen kaikkea on kovin hankala luokitella. Käytänkin kernaasti sateenvarjotermiä happojatsi merkkaamaan kaikkea happopäiseltä kuulostavaa jazzia. Listaan muutamia hyviä levyjä, jotka karakterisoivat omaa käsitettäni:

Ornette Coleman - Free Jazz (1960)

luonnollisesti se alkuperäinen vapaan jazzin starttaaja. Colemanin Free Jazz on musiikillinen vastine Jackson Pollockin Number 5:lle.

John Coltrane - A Love Supreme (Live) (ALSL) (1965)

Coltranen magnum opus oli A Love Supreme vuodelta 1964, ja jo se esitti vahvoja modaalisen bopin elementtejä uudenlaisessa valossa; vapaassa valossa. Myöhemmin ilmeisesti ainut hyvin taltioitu live-esitys tästä jazz-klassikosta on selvästi hapokkaampi ja todellinen taidonnäyte, miten improvisaatiota voi käyttää rakentamaan jotain uutta kaoottisesta, eikä vain luomaan lisää kaaosta.

Coltrane - Ascension (1965)

'Trane halusi luoda jotain eeppistä happorintamalle, ja tuloksena syntyi koko levyn kattava Ascension – täynnä happoa kaikilta nimiltä alhaalta. Ehkä 'Tranen ALSL oli tarpeeksi meille muille – minusta ainakin ALSL esittää kaikki parhaat happoelementit, mutta Ascensiota ei sovi siitä huolimatta sivuuttaa. Sanders heittelee varsin hurjat sävelet täällä, ja muutenkin lämmettyään kokonaisuus tekee hyvää kuulla.

Pharoah Sanders - Karma (1969)

Sanders soitti 'Tranen remmissä mestarin kuolemaan asti, ja Sandersin myöhemmät soolotuotokset ovat järin merkittäviä aivan omassa arvossaankin. Sandersin vapaa tyyli on spiritualistista, johon vain sopii hänen erinomainen tenorisaksofonin käyttötaito. Sandersin muut levyt, kuten Izipho Zam ja Elevation ovat omaan korvaani 'Tranen ALSL:n ohella niitä määrittelevimpiä happojazzilevyjä.

Archie Shepp - New Thing At Newport (1965)

Shepp on toinen Coltranen happoajan poppoon vakionimi. Shepp toimi kovasti esimerkiksi Ascensionin parissa. Hieman poikkeuksellisesti Sheppin soolouran levyt eivät ole niin hapokkaita kuin muilla: ehkä hän vain nauttii soittamisesta, oli jazz vapaata tai ei. Hänen taitonsa ei totisesti mene hukkaan Attica Bluesin tai The Way Aheadin kanssa, se on vissi!

Olen itse niin partiaalinen tenorisaksofonille, niin Coltrane–Sanders–Shepp on helposti se kolminaisuus, johon hakeudun kun tarvitsen happoa korvistani sisään.

Happoilua harrasti moni, moni esittäjä; eivät kaikki saksofonisteja. Pianisti Cecil Taylor edustaa hyvin vaihtoehtoista kuvaa vapaasta jazzista. En ole itse niin pianojazzin perään, mutta Looking Ahead ja Jazz Advance ovat erittäin onnistuneita levyjä muistaakseni.

Rockahtava ryhmä, jolla on ripaus reipasta happoa suonissaan: Les Claypool's Frog Brigade ja erityisesti livekeikka Live Frogs on todella hyvä esimerkki enemmän rock-orientoituneelle siitä, mitä vapaa jazz tarkoittaa.

Elektronisella puolella meillä on Squarepusher, jolla on oikea tyyli vapaaseen suuntaan.

Happojatsi on pitkälti minun kehittämä ja käyttämä termi. Acid jazz on sen sijaan oikea genre, joka yhdistää monesti elektronista musiikkia, räppiä ja tanssimusiikkia joihinkin perinteisiin jazzin elementteihin. Usein kuulee kyllä, että kyseessä on jazz-levy, mutta voi olla hankala osoittaa sormella syyllistä. Acid jazz on mukavaa ajanviettomusiikkia, jota voisi kuvitella mukavissa tanssipaikoissa soitettavan tanssiväelle. Ehkä ei, mutta saa sitä kai kuvitella.

Vaikka olen tähän genreen tutustunut lähinnä etsiessäni happojatsiin liittyvää materiaalia, niin tyyli jäi tavallaan "omakseni". Se toimii elektronisen musiikin ohella rentouttamaan, mutta myös tarjoamaan satunnaista taustamusiikkia erilaisine kokoelmineen.

Muutama nimi, joita voisin luonnehtia hyvin kivasti acid jazz -vaikutteisiksi:

De-Phazz

erityisesti levy Days of Twang on hyvin määritteleväinen acid jazz -tuotos, jossa on kaikkea elementtejä.

The James Taylor Quartet

todellinen suunnannäyttäjä ja acid jazzin perikuva. Näiden levyt ovat täynnä viheltelevää meininkiä positiivisemmilta ajoilta.

Parov Stelar

elektronisempaa, mutta silti ah-niin "orgaanista" ja jazzahtavaa.

Acid jazz on hyvin heterogeenistä musiikkia, mutta silti se on helppoa tunnistaa. Hae lähikirjastostasi mikä tahansa acid jazz -kokoelma: esimerkiksi 100% Acid Jazz tai Ministry of Sound - Acid Jazz -kokoelmia. Löydät nimiä kuten Will Downing, Brand New Heavies ja Jamiroquai niistä. Elektronisen tanssimusiikin ja acid jazzin välillä on joskus niin ohut väliseinämä.