Pelit ja elokuvat

Pelejä on aktiivisena ajanvietteenä pidetty passiivista TV:tä ja elokuvia parempana tapana kuluttaa aikaansa. "TV:tä" yleisesti vastaan varmasti, mutta en allekirjoita varauksitta pelien paremmuutta parempaa viihdettä vasten.

Määritelmiä

Muutamia selvennyksiä on hyvä tehdä:

TV
TV:llä minä tarkoitan ennaltaohjelmoituja videolähetyksiä, joihin kuuluu mm. mainoksia, elokuvia, sarjoja ja uutisia. Katsoja antautuu budjettisyistä ennaltapäätettyyn sisältöön, joka on ajallisesti sidottua.
TV-sarjat
TV-sarjat tai lyhyesti sarjat ovat TV:tä varten tehtyjä sarjoja. (Vertaa käsitteeseen TV-elokuva.) TV-sarjan seuraaminen ei implikoi TV:n katsomista lainkaan.

Vastaavasti elokuvat käsittävät sekä TV-elokuvat että hopeakankaalle tarkoitetut tuotannot. Pelit ovat tässä yhteydessä videopelejä, vaikka luen mukaan myös sellaiset tekstiseikkailupelit, joissa on puhesyntetisoinnin mahdollisuus sokeita varten. Näiden pelien pääasiallinen yleisö pelaa kuitenkin pelejä vähintään visuaalisesti.

Puhun taiteellisuudesta ja epätaiteellisuudesta, mutta en osaa sitä nyt sen paremmin määritellä ilman sen kummempaa kirjallisuustuntemusta. Tämän epäkohdan saa ottaa esille kommenteissa. Kun puhun "hyvin kirjoitetusta" pelistä, niin puhun omasta mielestäni taiteellisia ansioita omaavasta tekstistä.

Pelit eivät välttämättä ole sarjoja tai elokuvia parempi tapa kuluttaa viihdettä

Kaikki mainitut tyypit voidaan luokitella taiteeksi, mutta pelit ovat vähemmän taiteellisia kuin sarjat ja elokuvat. Sarjoilla ja elokuvilla on ehtaa käsikirjoitusta ja ehtaa ohjausta taustalla.

Se on totta, että kaikissa tapauksissa taustalla on "käsikirjoitus" ja taiteellinen ohjaaja. Pienten pelien tapauksessa pääkoodari tekee nämä suhteessa pienet päätökset itse ja isoissa pelituotannoissa taiteellinen hierarkia on kuin suoraan Hollywoodista. Ja tämäkin kaikki riippuu kovasti pelityypistä. Modernit seikkailu- ja toimintapelit ovat hyvin elokuvamaisia myös hyvässä, taiteellisessa mielessä. Toisaalta jotkut kohtuuisotkin pelituotannot ovat aika hataria. Se on totta, että mitä enemmän pelaajalle annetaan pelivapautta, sen vaikeampi kaikkea on ohjata kehittäjien mielensä mukaan.

Tämähän on hyvä, jopa tavoiteltu asia. Ja samalla se syö töiden "taiteellisia ansioita". Tässähän ei siis ole mitään vikaa. On kunkin oma makuasia, kuinka parhaiten nauttii vapaa-ajastaan. Taiteellisten tekijöiden sijaan peleissä voidaan parhaan mukaan panostaa tunnelmaan ja tunnelmiin. Esimerkiksi kolmiulotteisissa Fallouteissa on päästy varsin uskomattomiin suorituksiin aina välistä.

Onko tilanne korjattavissa?

Ehkä kysymys kuuluukin: onko tässä mitään ongelmaa? Jos meillä on juonettomia räiskintäelokuvia ja meillä on älykkäästi kirjoitettuja seikkailupelejä, niin mistä kuristaa?

Pelit ovat määritelmällisesti pelaajan kontrolloitavissa, joten formaatti vaatii mukautumista. Peleissä hyvin kirjoitettua tarinaa viedään eteenpäin palasissa, jonka ympärillä on Hitchcockin sanojen mukaan niitä "tylsiä palasia". Sama pätee sekä putkijuoksuissa (esimerkiksi Portalin mainiosti kirjoitettu pienieleinen tarina) että avoimissa pelimaailmoissa (main quest -menetelmä).

Tätä asiaa ei voi korjata mitenkään. Tuloksena olisi … elokuva. Pystyisikö edes resursseja lisäämällä tuomaan riittävästi vaihtoehtoisia ratkaisuja kaikille toimille, että vaikutelma olisi riittävän hyvä? Teoriassa ei, käytännössä… ei. En ole ainakaan vielä törmännyt niin hyvään työhön.

Olisi ehkä myös mahdollista, jonkin nerokkaan pelimekaanisen keksinnön avulla, kirjoittaa ja toteuttaa sellainen putkijuoksentelu, joka toimii tiiviisti hyvin kirjoitetun juonen kanssa, mutta ei ole suoraan elokuvamainen. Jonkinlainen juonellinen peli, jossa "tylsät palat" voidaan leikata pois ja silti saada kaikki tavalliset pelielementit kasaan nätisti.


Kommentit, kehitysehdotukset ja keskustelunavaukset ovat tervetulleita sähköpostitse.