12. elokuu 2012, 11:55

Kompleksianalyysin vuosi 2012-13

Lyhyt maininta opiskeluistakin tänne. Uusi lukuvuosi alkaa lupaavasti lukujärjestyksellä, joka ei sorvaa ketään päälletysten. Nyt kun olen virallisesti luonnontieteiden kandi TKT:n kanssa, ja pisteitäkin on kasassa jo hyvät 220 kappaletta, ajattelin tämän lukuvuoden panostaa TKT:hen. Mutta mahtuupa mukaan matematiikkaakin. Tästä tulee kompleksianalyysin vuosi.

Huomasin ilokseni, että voin ottaa hyvän paketin kursseja heti alkuunsa ilman päällekkäisyyksiä. Se tietää kompleksianalyysiä. Itse asiassa alustavasti matikan osuudeksi jäänee tänä vuonna vain 20 pisteen paketti. Syksylle kompleksianalyysi 1 (a+b) ja keväälle kompleksianalyysi 2. Ja vielä kiellon päälle ainakin tuo “Matematiikan historia”, josta pitäisi tulla helppoja roposia. Olenhan lukenut kyseisen monisteen omaksi ilokseni ainakin kahdesti jo tässä vuosien saatossa.

Muita mahdollisuuksia olisi: esimerkiksi numeerinen analyysi mahtuisi jotenkuten mukaan, mutta yksi päällekkäinen luento syntyisi. Lisäksi opintopisteviisaasti syksystä tulisi raskaanpuoleinen. Pitäisin kyllä kyseisestä opintojaksosta kovasti. Tilanne on vähän kiikunkaakun, mutta ajattelin alustavasti skipata. Geometriaa ja Fourier-analyysia voi ottaa sitten joskus paremmalla ajalla. Keväällä olisi vaihtoehtona ujuttaa mukaan mitta- ja integroimisteoriaa. Mittateoria ainakin tuntui helpolta, mutta mahtuuko mikään sitten mukaan…

TKT-gradun ajattelin varovaisesti polkaista käyntiin jo keväällä, jotta ei myöhästy kamalasti. Seuraavalle kesälle se voi olla toisaalta tuhoisa, gradua näpertäessä saattaa motivaatio työnhakuun murentua, mutta katsotaan nyt.

Tageja:

---
---

---

Aiheen vierestä