Olen nyt viettänyt akateemisessa maailmassa neljä päivää. Ensimmäisen päivän jälkeen iski ahdistus: tähän menee tuhottomasti aikaa! Toisen päivän jälkeen helpotti vähän: yliopistolla on aikaa harrastaa ja tehdä. Kolmanenta päivänä tuli esille HOPS: iski paniikki ja ahdistus! Kuinka voin sovittaa palapelin kasaan järkevissä mitoissa? Neljäntenä päivänä saatoin havaita hieman valonsäteitä synkkien pilvien keskellä: tähän tottuu ja onkin jo korkea aika siirtyä siihen rytmiin, jossa elämme sen 50-prosenttisen osuutemme elämästämme.

Orientaatioviikko siis alkoi tiistaina, päättyi perjantaina. Ensimmäisenä päivänä ihmettelimme paikkoja ja tutustuimme alaan. Meno vaikutti hyvin lukiomaiselta siinä vaiheessa, pelkäsin. Koska päiväni alkoi noin puoli seitsemältä ja päättyi puoli viiteen, tuntui, ettei tässä riitä mitenkään vapaa-aikaan aikaa. Missä välissä tulisi tehtävät tehdyksi ja luennot kerrattua. Kuinka tämä nyt näin olisi, ei mahdollista, ei luonnollista! Syitä, miksi näin ajattelin, on useita. Kouluni ovat olleet tähän mennessä aina sopivasti paikkakunnalla, ja matkoihin on mennyt aina se 10 minuuttia suuntaansa. Se on ollut mielestäni ihan kohtuullinen ajankulutus per kulkusuunta per päivä. Ihmistä ei ole luotu tuhlaamaan rajallisia aikaresurssejaan pakollisiin työ- ja koulumatkustamisiin. Mutta näin se kuitenkin tapahtuu, maailma toimii näiden raamien puitteissa, eikä minulla ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin syrjäytyä tai ottaa haaste vastaan. Harkitsin kyllä kovasti ensimmäistä vaihtoehtoa, mutta ei tässä jouda velttoilemaan.

Toisena päivänä tuli vasta huomattua se yksinkertainen seikka, että luentoja ei ole paljoakaan kouluilla. Tämä tietää taas sellaisia asioita kuin päiväsaikaan olevaa aikaa lukea ja kerrata luentoja. Kuten kuuluukin tehdä: opiskelu on suunniteltu kirjaimellisesti täysipäiväistä työtä vastaamaan. Tämä simppeli konsepti vaati siis pari päivää aikaa pureutua aivoihin.

Kolmantena päivänä (itse asiassa jo toisena) meille esiteltiin HOPSin sietämätön ihanuus. Se vaatisi paljon työtä saada palapelin palat yhteen järkevästi. Asiaa hankaloittaa tietysti se seikka, että kaikkia paloja ei boksista löydä. Kaikkia kursseja ei löydä verkkosisällöistä ja toisaalta Oodikaan ei mahdollista kaikkea. Tämä stressasi huomattavasti, mutta onneksi perjantaina asia hellitti vähän. Ja nyt viimeistään sunnuntaina, kun löysin pääpiirteittäin sopivat palaset pää- ja sivuaineelleni. Vielä pitäisi löytää keinoja saada Kansaneläkelaitos mieltymään suunnitelmaani (kaikille lukuvuosille vähintään 49,5 opintopistettä, muuten ei hyvä heilu!) ja ehkä tasapainotella periodien yhteydessäkin vähän.

Eli vapaa-aikaa on luvassa, jos älyää tehdä selkeän rajavedon, pesäeron opiskelun ja hurvittelun välillä! Päivä yliopistolla, ilta kotosalla. Onko se niin paha homma? Täällä kotona ei ole kovinkaan helppoa pysyä tietokoneen viihteellisistä arvoista erossa, pahoin pelkään. Työskentelytilaakaan ei ole, ja toisaalta akateemisessa ympäristössä on vain helpompi keskittyä olennaiseen. Näin on tuntunut jo lukioajoilla. Lukiossa en paljoakaan lukenut, vaan koin enemmän tarpeelliseksi maksimoida oman hyvinvointini ja vapaa-ajan määrää. Hifiä tuli ja hifiä meni tänä aikana. Kun varsinainen lukio-osuus loppui helmikuun alussa tänä vuonna, panostin paljon enemmän siihen, ja toisaalta se kannatti (K-1000) paljon, mutta nyt yliopiston aikatauluja noudatettaessa on käynyt mielessä, onko opiskelijana sittenkään varaa pitää arvokasta hifisettiä, jota ei käytetäkään kuin tunti tai pari päivässä. Tämä kuulostaa oikeastaan jo nyt naurettavalta omaan korvaani. Lomilla kuusikin tuntia voi olla ihan normaali määrä musiikkia päivää kohden, nyt ymmärrän, että muut hifistit käyttävät laitteitaan harvakseltaakin. Vaikka hifistely säilyykin minulla jokapäiväisenä, kuunteluhetkestä tulee arvokkaampi ja nautittavampi. Sivuoireena on kuitenkin tapahtunut näin, että halu ostaa uutta hifiä on kaikonnut. Ehkä elämänmuutos pitäisi ottaa avosylin vastaan, sillä onhan hifi kallis harrastus. Mutta en tiedä, liian hienoa se kuitenkin on.

Ellen ole vallan unohtanut jotain seikkoja, nyt jatkuva periodi, joka kestää lokakuun lopuille asti, on melko tavallinen yliopistoskeduuli: kolme kurssia, joista yksi on puhtaasti verkko-opetuksellinen ja kaksi luentokurssia, demot päälle kummastakin. Ikäväkseni demo menee kovin myöhälle, mutta kaikkea ei voi saada. Minulla ei ole muita pelkotiloja kuin oma itselukutaitoni tai sen ilmeinen puute. Tokihan selvisin avoimen yliopiston verkkokursseista kunnialla, mutta jatkuuko onni alati vaativampien kurssien suorittamisen kanssa? Ensimmäinen luento kiinnostaa huomattavasti.

Nyt olen myös ajatellut sitä seikkaa, että pieni kannettava (ei kuitenkaan varsinainen miniläppäri) voisi olla hyvä lisä opiskeluun, koska ylimääräistä aikaa vääjäämättä jää. Sopivasti höystettynä kannettava tukisi opintoja, koska voihan sillä esimerkiksi laskea numeerista matematiikkaa (Matlab on monella kurssilla läsnä) ja ehkäpä tietyissä paikoissa luentomuistiinpanot sujuvat paremmin kannettavalla. Ajattelin kyllä perinteistä kynää ja paperiakin. Opintotuesta sitä ei ehkä tänä vuonna hankita, mutta onko Stax-paketin myymisen ja kenties Texas Instrumentsin myymisen jälkee enää ongelmia? Tarvitseeko/saako graafista laskinta käyttää missään? Pohdintoja, pohdintoja.

Lisää remarkkeja ensimmäiseltä viikolta: opiskelijasoluun muuttaminen muuttui nyt mahdottomuuden tasolta etäisesti mahdolliseksi possibiliteetiksi, mutta en elättelisi toivoa siitä. Ylipäätään jo ensimmäisestä päivästä alkaen olen kokenut sellaista uutta avomielisyyttä, joka tuntuu äärettömän avartavalta! Puhutaan nyt siis valtavista määristä avomielisyyttä asioita kohtaan. Yliopistolla näkee monenlaista vipeltäjää, mutta en minä yleisesti ihmisistä puhu, vaan heidän elintapojaan ymmärrän nyt paremmin.

Huh, tässä tuli huikeasti asiaa ja tajunnanvirta on varmasti vähän sotkussa paikkapaikoin. Palataan asiaan jahka rintamalta kuullaan jotain uutta.