4. syyskuu 2009, 20:10

Laitoin Rainlendarin ja Google Calendarin synkkautumaan keskenään

Koska nyt minusta tuntuu, että yliopisto tulee olemaan valtava kohde ajanvietolle päivittäin, on minun järjestettävä nyt viimeistään hyvät ajanpito-ominaisuudet. Pidän linux-työpöytäni Rainlendar-komistuksesta, mutta myös siitä ajatuksesta, että dataan pääsisi mistä vain.

Homma on ihan simppeli loppukädessä. Noudatin tätä ohjetta, joka löytyi kun iskin googleen sopivat hakusanat.

No ei ihan niinkään. Ohjelma toki toimii, koska se on javaa, eikä ole sidottu tiettyyn gcc-versioon ja toisaalta muutenkin näyttää kelvolliselta. Googlen kalenteriin heitetyt asiat tulevat ohjeita noudattamalla näkymään omassa pöytä-Rainlendarissa, mutta toisin päin ei vielä tunnu toimivan. Asentamani versio on linux-1.0-beta16.

Toisaalta Rainlendarissa on itsessään oma Google Calendar -yhteistyö, mutta kun kokeilin sitä, se antoi HTTP-virheilmoitusta 302. Jos kokeilisin vaikka päivittää tuon. Kyseinen yhteistyöpeli toimii täydellisesti vain Pro-versiossa, joka kustantaa vain kympin, joten jos se päivityksen jälkeen ryhtyy toimimaan, voin olla aikeissa ostaa lisenssin. Toisaalta jos saan GCalDaemon-viritelmän toimimaan, ihan okei sekin.

Olen tässä vähän viritellyt, ja ilmeisesti GCD-ohjelman varsinainen "lähettelijä" ei toimi, mutta erillinen synkkaa-nyt -ohjelma toimii. Voin sen iskeä crontabiin ajoon, ja ehkä se riittää. Ehkä se ei riitä.

Eipä näytä ei. Päivitin Rainlendarin uuteen 2.6-malliin, ja sen mukana on tullut uusi Google-moduuli. Se toimii hyvin. Pahoin pelkään, että avoin koodi on kärsinyt jo kolmannen kolauksensa (muistutukseksi: MS Office, NeroLinux, Rainlendar) kun suljettu vastaava pärjää paremmin. Minulla on tosin vahvaa luottoa tuohon GCalDaemoniin, koska sen toimintamalli on teoriassa hyvä. Käytännön koodi on vain heikkoa. Saatan ostaa tuon lisenssin piruuttani.

Tageja: ,

---
---

---

Aiheen vierestä