Sätös on paperilla taloudellisesti fiksu valinta: laskeskelin, että menoja syntyy vuodessa niin vähän, että joensuulainen vuokrakaksio kävelyetäisyyden päässä töistä on useamman tonnin verran kalliimpaa elämistä kuin asua täällä metsässä ja ajaa autoa 100 km päivässä.

Taloudellisuus kuitenkin koostuu useista komponenteista: vuokralla menot ovat hyvin arvattavissa, ja asujalla on hyvin vähän omaa osuutta menojen syntymiseen. Sätöksessä kaikissa menoissa on omaa kädenjälkeä mukana: tämä ylläpitotyö on helppo tehdä itse, mutta kallis jos teettää ammattilaisella. Ja omat kädentaidot ovat aika onnettomat useimmissa asioissa, niin auton- kuin talonpidossa.

Mitä minä haluan tehdä töiden jälkeen, kun tulen kotiin? En voi sanoa, että tekisin mielelläni lumitöitä, ruohonleikkausta, autonpesua, auton muuta hoitoa, puunsahailua, puunhakkausta (no, ehkä puunhakkaus on lievä poikkeus), hiirenlitskujen siistimistä tai ampiaispesien poistamista. Näitä kaikkia asioita kuitenkin joudun tekemään. Joskus se on nautinnollista, mutta useimmiten sitä tahtoisi polttaa kalorinsa kuntopyörän selässä.

Näitä tämmöisiä asioita mietiskelin maanantaina ja tiistaina kovasti ääneen, ja sitten sen jälkeen satuin lukemaan David Cainen jälleen erinomaisen kirjoituksen juuri samoista teemoista. Suosittelen lukaisemaan, koska minun tavallani soveltaa tuloja asioihin Sätös muuttuu "niukkuudessa elämiseksi" ja paperilla kalliimpi vuokra-asuminen "runsaudessa elämiseksi". Miksikö? Kun tulen töistä kotiin, saan kuluttaa vapaa-aikani vapaammin vuokratalossa kuin Sätöksessä. Kun laitan tilipussista rahaa säästöön, voin säästää turhiin leluihin ja ulkomaanmatkoihin, kun täällä joudun laittamaan selvää rahaa syrjään vääjäämättömiä talo- ja autoremppoja varten. Sätöksessä mitään kalliita luksusleluja ei tee mieli ostaa, koska aina kummittelee takaraivossa joku seuraava rahareikä.

En haluaisi myöskään riippua autosta. Auto ja sateinen syyspäivä on about parasta, mitä on olemassa, mutta jos voisin kulkea työmatkaa kävellen, voisin luultavasti paljon paremmin keskimäärin. Vaikka silloin tällöin sataisikin.

Jouduin toteamaan, että kattoremontti on tarpeellinen Sätöksen elinvoiman jatkumisessa. Osoittautuu hyvin nopeasti, että hyvin tehty remppa vaatii paljon rahaa – se on tehtävissä, mutta haluanko tuplata pelinappulani Sätöksen kanssa? Pitäisikö minun pohtia lähitulevaisuutta ja seuraavia 5 vuotta? Pitäisikö minun siis ottaa ylimääräistä velkaa jotta voin tietoisesti jatkaa elämistäni niukkuudessa?! Taloudellisesti se olisi silti kannattavaa – tämä on sitä ironiaa.

Tähän päälle vielä mahdollinen ostajaehdokas ilmestyi tyhjästä. Olen valmis myymään selvästi alle mitä itse maksoin, koska aiemmin mainittua runsautta en täällä pahemmin koe, näissä työmarkkinoissa. Ehkä Helsinki on sekin kohta koettava, ja siihen on helpompi hypätä, jos asuisi Joensuussa vuokralla. Madaltaisin kynnystä itselleni hypätä sinne. Helsinki vastaavasti on hyvä kynnys ponnistaa ulkomaille. Sitten joskus. Kymmenen vuoden sisällä.

Kaupungeissa on oikeastaan yksi ja tasan yksi ongelma: seinänaapurit. Kun asuin Joensuussa, viikonloput olivat harvoin asioita, joita odotin innolla. Koska tiesin, että meteliä riittäisi. Ehkäpä asiat voivat olla toisin, nyt kun tiedän että mitä tapahtuu toisessa ääripäässä. Ehkäpä ryhdyn harrastamaan nappikuulokehifiä, jolloin meluongelma muuttuu mitättömäksi.

Mikä on se ääripää? Jos satsaan Sätökseen ja otan vähän remonttivelkaa ja laitan katon ja kylppärin kuntoon, minulla on silti edullinen talo, jossa on halpaa asua. Mutta olisin sidottuna tänne P-Karjalaan. Ja työpaikkoja edelleen niukasti. Ja huonot palkat. Ja riippuvuus autosta ja ei osaamista korjata autoa tai taloa. Ellei saa kilpailutettua palkkaansa kunnolliseksi, niukkuudessa elämistä varmaan jatkuisi pitkälle. Tuskin muuttuu mihinkään, vaikka täällä asuisi asuntolainan loppumiseen asti.

Toivon, että joku, olkoon se nyt tämä remonttireiska, tekisi hyvän päätöksen puolestani ja laittaisi asiat eteenpäin. Muistetaan, että Sätöstä en koskaan tarkoittanut lopulliseksi kodikseni!