On pakko viimein tunnustaa, että yksi valokuvaamisen aikakausi on taas lopuillaan. Yksi varhainen aikakausi valokuvaamisessa oli näkökameroiden ja lasilaattojen käyttäminen; toinen mobiilivallankumous tuli kun kevyt ja näppärä valokuvafilmi keksittiin. Leican "pieni kamera, iso kuva" -idea 1930-luvulla jatkoi tätä mobiiliaikakautta. Sitten 1990-luvulla alkoi digitaalikuvaamisen vallankumous. Ja nyt tuntuu, että on viimein ne hetket käsillä, kun kännykkäkuvaaminen tulee oikeasti kaappaamaan valokuvaamisen ja aloittamaan uuden aikakauden.

Filmin keksimisen myötä kantamusten määrä keveni huomattavasti ja valokuvaaja jaksoi leikitellen kantaa satoja valotuksia mukanaan, siinä missä aiemmin parikymmentä valotettua levyä alkoi jo tuntua selässä. Filmikameratkin luonnollisesti voitiin rakentaa paljon pienemmiksi ja näppärimmäksi. Kääntöpuolena jouduttiin kärsimään filmin epätarkkuuksista ja pienenevästä filmialasta – rakeisuus ja terävyys kärsivät, mutta ajan myötä tekniikka, filmit ja filmikamerat kehittyivät. Etenkin Leican idea panostaa kameroiden ja linssien tuotantotoleransseihin kannusti puristamaan kaiken irti pienestä negatiivista.

Digikuvaamisen myötä vanha filmikuvaus syrjäytyi samalla tavalla siirtyen unholaan; nyt kuva tulee heti loistavissa väreissä ilman hidasta ja onnettomuusaltista kehitysvaihetta. Samalla tavalla kuvakoot pienenivät ja alkuaikoina kärsittiin filmiä huonommasta kuvanlaadusta ja värisyvyydestä ja dynamiikasta. Meni kymmenisen vuotta ja oltiin filmistä ohi.

Nyt kännykkäkuvaaminen piskuisin kennoin ja laskennallisen valokuvauksen kanssa tekee teräviä kuvia, jotka ovat paikoin vertailukelpoisia minkä tahansa isokennoisen kameran kanssa. Pienemmän kennon haasteet (kohina, syväterävyys, detalji) voidaan korjata alati kehittyvällä softalla, joka vuosi paremmin kuin edellisenä.

Hitto, taannoin näytettiin vertailussa että Pixel 3 voittaa tai ainakin on yhdenveroinen täyden koon kennoisen Sony A7S2:n kanssa (isot pikselit) detaljeissa. Tämän pitäisi olla iso herätyssoitto niille, ketkä eivät suostu tunnustamaan pienen laitteen teknologisia kykyjä.

Pian, ellei jo tänä päivänä, nykyaikaiset isot digijärkkärit kokevat saman kohtalon kuin filmikamerat pari vuotta sitten: niitä kuvataan vain nostalgiasyistä, tuntuman tai hyvän kokemuksen takia. Käytännöllinen ja tarkka kuva tulee otettua aina taskusta löytyvällä tehotyökalulla.

Fysiikan lait sanovat, että isompi linssi ja isompi kenno on aina parempi kuin pieni linssi ja pieni kenno. Kännyköissä korjataankin syntyvät puutteet ohjelmallisesti otettua kuvaa käsittelemällä.

Tämä seikka aina nostaa itse kunkin sisäisen puristin karvat pystyyn, mutta itse näen asian niinkin, että valokuvaamisen yksi haasteista on aina ollut se, että yritetään tavoitella ihmissilmän näköä. Ihmissilmä ei ole sen kummoisempi kuin yksi pieni linssi, hyvä näkökyky syntyy kirjaimellisesti siitä että kaksi samanlaista linssiä kytketään tietokoneeseen ja tietokone rakentaa siistin kuvan. Ihmisen näkökenttä on kirjaimellisesti biologista laskennallista valokuvaa.

Esimerkiksi huolellisesti toista silmää sulkemalla ja katsomalla johonkin lähelle voit nähdä, miten silmä toimii kuin tavallinen linssi, luoden 2D-kuvan jossa on syväterävyys ja on bokeh, jopa bokehpalloja. Kun toinen silmä on myös käytössä, aivot tekevät kovasti työtä poistaen kaiken epäterävyyden pois – pitkälti päinvastoin kuin mitä kännykkäkamerat tekevät. Silmä ei myöskään ole mikään huippulaajakulmainen linssi vaan aivot rakentavat saumatonta panoraamakuvaa lennosta.

Kännyköiden pienillä kennoilla on hyvin vähän asiaa pimeäkuvaukseen, mutta niin ne perhana vain keksivät keinot tehdä loistavaa jälkeä pimeässäkin. Nopeasti valottavat elektroniset sulkimet ja nopea kuvankäsittely ei hidasta prosessia vaan yhdellä suljinnapsautuksella ottaa 4-5 kuvaa kevyesti, jotka kamera osaa fuusioida toisiinsa, vaikka käsi tärisisikin kylmästä.

Näitä hommia voi replikoida käsipelillä, ota sarja kuvia ja tietokoneella lataa kaikki kuvankäsittelyohjelmaan tasoina ja käsipelillä synkkaa kuvat kaikki samoihin asentoihin ja voit maalata pois yhdellä tasolla näkyvän ihmisen jne. Työtä on tietysti valtavasti kun tällä tavalla tekee. Kännykkä ja optinen kuvanvakain tekee tämän sekunnin murto-osassa kuvanoton jälkeen.

Myös syväterävyysefektit, jotka olivat aika kamalia pari sukupolvea sitten, ovat nyt käytännössä saumattomia. Kuvat ovat teräviä, bokehikkaita (ja sovelluksella voisi hyvinkin emuloida erilaisia epäterävyyspiirtoja, luonteikkaita ja kliinisiä tarpeen mukaan) ja kaikin puolin skarppeja töitä, jotka olisivat hyvin voineet tulla isosta kamerasta. Menimme jo erään pisteen ohi, kun taannoisessa kamera-arvostelussa sanottiin isokennoisen (APS-C) kameran ominaisuuksista sellaista, että kannattaa harkita puhelinkameraa jos haluat bokehia kuviin.

Katukuvaajat voivat iloita, sillä nyt sama laite tarjoaa molemmat maailmat. Matalan syväterävyyden muotokuvia (tarviten normaalisti isokennoisen kameran ja valovoimaisen linssin) ja syvän terävyysalueen katukuvia (tarviten normaalisti pienikennoisen kameran tai isokennoisen kameran ja paljon valoa) saa nyt näppärästi samalla laitteella, tarviten yhtä vähän valoa kummassakin tapauksessa. Yhdellä menun napsautuksella. Ei huono käänne.

Nopean laskennallisuuden ansiosta tietysti on varmaan ihan seuraavan kulman takana myös valokuvaus, jossa otat ensin kuvan ratkaisevasta tilanteesta ja sitten voit valita syväterävyysalueen koon ja paikan, tai jättää kaikki paikat teräväksi. Focus-recompose jää pois kokonaan. On vain "shoot-select focus-select bokeh style-distribute".

Mutta kiinnostavasti on OK antaa kännyköille kaikenlaisia laskennallisia apuvälineitä, jotta pienestä kennosta saa mahdollisimman paljon irti. Miksi sitten tuntuu perverssiltä, että samoja apuvälineitä sulautettaisiin isokennoisiin kameroihin. Sitä ideaa aina väläytellään, ja tottahan se on, että jos pienikennoinen kuva plus viimeisen päälle oleva laskennallinen kuvankäsittely on hyvä, niin sama laskennallinen kuvankäsittely isokennoiselle kuvalle on paljon parempi.

Varmaankin oma vastalause on tähän se, että kamerat ovat kalliita laitoksia ja niihin ei ole samanlaista päivitysrutiinia kuin kännyköihin. Voisi inhottaa jos parin tonnin tekoäly-Sonystä loppuu päivitykset paria vuotta myöhemmin. Tietty tämä ei ole vahva argumentti, koska rahalla saa ja hevosella pääsee.

Varmaan olen vain sen verran puristi, että idea tuntuu luonnottamalta. Jonkun pitäisi kaiketi toteuttaa hyvä prototyyppi ja tuottaa tuloksia.

Kännyköiden tilarajoitteet tekevät teleoperaatioista mahdottomia, mutta mitäpä muuta telepolttoväli on kuin kropattu laajempi polttoväli? Laskennallinen valokuvaus saattaa kyetä jonain päivänä ottamaan 20 megapikselin kuvia pari kappaletta ja interpoloimaan niistä jotain sellaista, jonka voi rajata viiteen megapikseliin. Prosessilla on varmasti joku rajansa, mutta nyt ollaan kehittelemässä näitä, hakemassa rajoja.

Mutta nyt toistaiseksi kauaskantoisia kuvia haluavalle ei kännyköistä ole työkaluksi.

Ja jos kännykät jonain päivänä pystyisivätkin ottamaan hyviä "200-millisiä" kuvia, on laitteen tähtääminen vähän hankalaa. Kännyköiden ergonomia ja toisaalta iso mörkö, eli etsimen puute hankaloittaa vielä tätä aspektia.

Etsimiin on olemassa ratkaisu puettavan teknologian muodossa, vaikka se vähän kömpelö ratkaisu onkin. Ja ergonomiaa varten on jo nyt joitain oivaltavia kolmansien osapuolten juttuja keksitty, kuten nämä teleskooppiset tatit, jollainen asennetaan puhelimen selkäpuolelle ja josta saa sormilla hyvän ja tukevan otteen. Jossain vaiheessa saattaa markkinoille tulla paksumpi kännykkäkotelo, jossa on kämmentukea ja kahvaa ja useita fyysisiä nappuloita, joilla ohjata kameran operaatiota. Historian tuntien näillä on heikko kysyntä loppupeleissä, koska paljas puhelin on kätevin kaikista.