Syksy ehti tulla livahtaa sillä aikaa kun olin nauttimassa vapauksista rapakon takana. Nyt se on jo melkein ohitse, ensilumia ennustellaan tulevalle sunnuntaille ja talvirenkaiden vaihto alkaa olla tapetilla.

Sääli, sillä sehän on juuri mitä parhain vuodenaika. Puut on pilkottu ja ne ovat jopa kuivuneet polttokelpoisiksi. Katto ja räystäät on harjattu lehdistä ja neulasista puhtaiksi. Jopa piha on haravoitu siihen malliin, ettei itsestäni uskoisi. Ilmat ovat olleet mukavia, ehkäpä paikoin kosteita mutta mukavan syksyisiä silti.

Ja tätä maalaisidylliä ja Sätöksen taikaa ehti nauttia pari viikkoa matkan jälkeen: ehkä Helsingin ei tarvitsekaan olla ihan ajankohtainen vielä? Sitten tulivat takaisin melut ja mopopojat ja pimeäautoilun ikävyydet. Kaipuu pois syttyi taas.

Mielenkiinnosta lueskelin läpi, mitä olen ääneen kirjoittanut näistä asioista aiempina vuosina.

Helsinki Drift on kirjoitettu vuosi sitten ja sen ideat ovat edelleen ajankohtaisia. (Olen toki päivitellyt sen lukuja ja muita asioita tässä kuukausien mittaan.)

Ehkä on parempi palata vanhempiin mietteisiin. Idylli, realiteetit ja Sätös on kesältä 2014, ja se on kirjoitettu ensitilassa Joensuun kauhut tuoreessa muistissa. Mikä edelleen pitää paikkansa, on se, että iso, vilkas kaupungin keskusta olisi minulle hyvin idyllinen tapa asua. Paljon jazzia tässä kirjoituksessa! Ja vanha kirjoitus on myös siinä oikeassa, että Sätös ei ehkä edusta kaikkein idyllisintä tapaa asua. Totta, osa piha- ja taloaskareista on sellaisia, että niistä on oppinut tavallaan nauttimaan. Mutta nämä asiat, joita täällä pääasiassa teen, voi tehdä myös kaupunkiasunnossa tehokkaammin ja mukavammin.

Sitä ennen kun olin juuri muuttamassa Outokummun keskustasta Joensuun keskustaan, kirjoittelin kuinka julkiset eivät toimi missään hyvin ja että jalan on paras mennä kaikkialle. Silloin kuittasin Helsingin pois sillä perusteella, ettei edes HSL pysty kaikkeen, kuten esimerkiksi tekemään päivittäisestä bussimatkailusta mukavaa. Ehkäpä totta, mutta tämän jälkeen vasta hoksasin ottaa huomioon kalliin keskusta-asumisen, jossa HSL-lippu ei ehkä olekaan ihan päivittäinen tarve…

Muita tarinoita kovaäänisistä naapureista ei minulla olekaan blogissani. Ehkä hyvä näin…

Sätöksestä odottaa (kuten on lupa odottaa) että siellä on mukava maalaisidylli. Naapurit tuntevat toisensa ja ihmiset kutsuvat toinen toisiaan iltakahveille toistensa tupakeittiöihin.

Totuus on, että samoja rumasieluisia ihmisiä – roskaajia, päristelijöitä, jonneja – on täällä samassa suhteessa kuin missä tahansa muuallakin Suomessa. Päivänsä saa niin helposti pilalle kun palaa töistä ja poratulla putkella päristelevä mopojonne ajaa ohi suunnilleen keula ilmassa, ja tien toisella puolella näkee kaljatölkkejä ja mäkkärin papereita tien poskessa.

Miksi Helsinki saattaa voittaa tässä suhteessa, tässä on oma järkeilyni asiasta: Sätöksestä odottaa hyvää ja kaunista, ja ehkäpä sitä se onkin 5-6 päivää viikossa. Sitten tulee kovaääninen pärinäjonne ja petyn rikottuun lupaukseen maalaisidyllistä. Helsingissä sen sijaan on aina likaista ja ihmiset paskoja ja maa on nilkkoja myöten roskassa. Mutta ehkäpä yhtenä päivänä viikossa sitä näkee jotain kaunista kaupungilla ja yllättyy positiivisesti.

Pessimistinä on niin hyvä olla, aina silloin tällöin saa olla positiivisesti yllättynyt asioiden laidasta.

Aiempina vuosina Helsinki ei tullut kyseeseen monista syistä, ehkäpä päällimmäisesti sen takia että kaupungilla ei ollut mitään annettavaa. Ja vaikka sillä olisi ollutkin, kohtuuisot ongelmat kuten naapurimelu, hintakysymykset ja sensellaiset painoivat liikaa vaakakupissa.

Nyt Helsingillä on jotain annettavaa minulle, hintakysymykseen laskettu vastaus näyttää aika hyvältä ja naapurimeluunkin minulla saattaa olla sellainen riittävä vastaus. Korvatulpat ratkaisivat ääniongelmat yöunien puolesta jo tosi hyvin, mutta tämä ratkaisi vain puolet ongelmastani.

Ongelmahan on aina ollut tämä minun hifisettini. AKG K1000 on maailman paras kuulokesetti, epäilemättä. Minulle ainakin. Mutta se ei nyt vaan peitä ääntä vaikka miten päin asian asettelisi. Joensuussa etenkin naapureiden kanssa sitten syntyi konflikteja koska en kykene nauttimaan elokuvista, jos elokuvan hiljaisella hetkellä naapurista päättää kuulua yhtään minkäänlaista ääntä. Oma ongelma, tiedän.

Ratkaisu on aika ilmeinen, mutta K1000:n parhauden nimissä en sitä pystynyt näkemään. Hommaan itselleni sellaisen kuulokesetin, joka tykisti blokkaa ääntä niin, että tärykalvo soi. Nappikuulokkeilla saa varmasti omalla tavallaan parempaa hifiä ulos nykyään kuin ikääntyvällä K1000-parilla. Tätä asiaa varten olen jo alkanut budjetoida. Kun tarkastelen ongelmiani Joensuussa, pitkälti kaiken tämmöisen voi laittaa hiljaisen kuunteluympäristön kaipuun piikkiin. K1000 ei ole sillä tavalla sosiaalinen eläin. Pitänen kuulokeparin kuitenkin alustavasti ja käytän sitä kovaäänisen musiikin soittamiseen. Ja nämä toimivat myös hyvinä ambienssikaiuttimina.

Tämä lämmittely on nyt tässä. Suunnitelmissa on toteuttaa tämä kaikki hässäkkä keväällä lumien sulettua.