Kävin tässä viikonloppuna syksyisessä Iisalmessa vierailulla. Ensilunta odoteltiin ja talven harmaus oli asettunut pohjois-Savoon. Tästä kaikesta mieleeni tuli vain lämpimiä muistoja Sätöksen ajoilta.

Iisalmi edustaa näppärää sijaintia keski-Suomessa, kylmiä talvia ja ihan kelvollisia kulkuyhteyksiä. Junalla pääsee Helsinkiin asti, bussit ja autot kulkevat valtatie-5:llä. Kaupungin ydin on kokoonsa nähden hyvin tiivis ja näpsäkkä. Ruutukaava, joka on ladottu kumpareiselle mäelle, muistuttaa Kuopiota kaikessa hyvässä. Ison näköinen kaupunki kun keskustaa lähestytään etelästä käsin.

Asukkaitahan kaupungissa ei ole paljoa, mutta vastineeksi asuntoja löytää siedettävin hinnoin.

Keskeisyys Suomen kannalta tarkoittaa toisaalta pitkää ja tylsää junamatkaa Helsinkiin, toisaalta Iisalmesta käsin on verraten lyhyt matka ajaa Ouluun, Rovaniemelle, Vaasaan, mikseipä Joensuuhunkin. Kajaani ja Kuopio ovat molemmat sadan kilometrin ajomatkan päässä, hyvien yhteyksien saattelemana.

Iisalmi ei nyt sinänsä niin viehätä asuinpaikkana, koska valinnanvaraa samanlaisista pikkukaupungeista on joka sormelle. Se on kuitenkin oman luokkansa hyvä edustaja: selkeän ytimen omaava siisti kaupunki, jossa tavataan kaikkia neljää vuodenaikaa ja asuntolaina on järkevässä ajassa maksettu pois.

Iisalmessa lisäksi ajellaan autolla, kuten joudutaan tekemään. Olvin panimolla töissä käyvä ja ruutukaavalla asuva ei tarvitse välttämättä autoa mutta pitkälti kaikki muut, kyllä. Autoilussa on oma tyylinsä etenkin nyt koleassa syyssäässä. Lämpimät nostalgiat nousivat pintaan kun veli kyyditsi pitkin pimeitä ja märkiä maanteitä. Olkoonkin, että kesän kuumalla ja kovimman talven kylmimmällä voi olla toinen ääni kellossa. Nyt oli kuitenkin syyskosteat ja nollakeli, ja lämmin auto demonstroi parhaan mukaan, mistä olen ollut nyt paitsi jonkin aikaa. Muistelen romanttisen filtterin läpi vain ne autoilun hyvät palat tässä. En muistele kesän hiostavia helteitä, tai kaikkia niitä kertoja kun autoa piti käyttää huoltamolla.

Alan jo ihan villiintyä ajatuksesta, että kävisin keski-Suomea pitkin ja poikin valokuvaamassa, auton joustavuudella pääsee niin pitkälle. Suomalaiset hiipuvat paikat ja kaikki sellainen. Iisalmea lähellä on Piippolan kylä, joka teki jo omanlaisen vaikutuksen kesällä. Pieni mutta jotenkin niin idyllinen paikka. Tämmöisissä pienpaikoissa mielellään käyttäisi aikaa loppukesän lämpimillä ja yrittäisi kiteyttää koko kaupungin yhteen valokuvaan. Ja tehdä tällaisista kuvista kirja. Siinä voisi olla ihan ehta projekti, jos siinä on sydäntä mukana.

Vaikka Helsingin Töölön vuokraa nyt maksaakin ilolla, ja julkisilla kulkee Helsingissä huippuedullisesti, tässä ihan vallan jo mietiskelin kaikenlaisia ideoita siitä että mitä ja miten halpaa asuminen Savossa voisi olla. Auton omistaisin ja ajelisin sitten suomiprojektia eteenpäin. Aiemmin kun tein saman peliliikkeen, hyväksyin että vapaus ei ole ilmaista. Liikkumisenvapaus tässä tapauksessa.

Asunnot ovat ainakin halpoja, jos ei muuta. Juankoskella pisti silmään varsin fiksu kerrostalokaksio, jonka myyntihinta on taloyhtiön velan ohella vain 5700 euroa. Kaukolämmössä ja vastike maltillinen. Kirjaimellisesti jotain, jonka voisi käteisellä ostaa ilman pankkien kanssa puljaantumista. Kaikenlaisia romanttisia ideoita juankoskelaisesta talvesta nousee mieleen ja ajatuksia viikonloppureissuista Kuopioon. Helsingissä ei kirjaimellisesti koirankoppia saisi 5000 eurolla kun neliöhinnat alkavat huidella kymppitonnissa.

Mutta kaikki luvut yhteensummattunakin auton pitäminen ei ole halpaa lystiä. Juankoskelta hyvin edullisesti ostettu asunto ja auton pito ei jää nykyistä Helsingin tilannetta juurikaan halvemmaksi! Laskin vuokran ja palkkaan lisätyn PK-lisän varjolla töölöläisen elämäntapani maksavan vain 150 euroa kuussa enemmän. 150 euroa on aika vähän rahaa siitä hyvästä että voin rajoittamattomasti mennä ja kokea erilaisia paikkoja juankoskelaisittain valtavassa mittakaavassa. Merinäkymiä, ihmis- ja turistipaljouksia, hienoa satavuotista arkkitehtuuria, myös luontoa ja metsää lyhyellä tarpomisella metrolta.

Jään silti miettimään vielä Kuopion seutua ylipäänsä mahdollisena tulevaisuuden majapaikkana. Kuopiolaiset ovat aina pistäneet silmään erinomaisina ihmisinä, ja kaupungin keskusta on tiivis ja hieno. Puhumattakaan neljästä vuodenajasta. Ja asunnotkin ovat suhteessa edullisia. Sätöksessä asuessani Kuopion läheisyys oli aina hieno plussa. Kuopiolaisena voisin olla ylpeä asuinpaikoistani. Juankoski on nykyään osa Kuopiota, mutta Juankoski ja auto on yksi idea, kuopiolainen omistusasunto vielä vallan toinen.

Mutta, mutta. Miksi tämmöisiä ajatuksia taas vaihteeksi?

Aiemmin olen asunut kerrostaloissa vuokralla Outokummussa ja Joensuussa – kummassakin sattumoisin 16 kuukauden kohdilla alkoi seinät kaatua sisään ja oli pakko vaihtaa maisemia. Sätöksessä viihdyin sitä vastoin 4,5 vuotta, joista ensimmäiset pari vuotta omistusasuntona ja sitten vuokralla, ja olisin viihtynyt varmaan pidempäänkin, elleivät olosuhteet olisi innostaneet kokeilemaan uusia juttuja.

Töölössä ollaan asuttu 16 kuukautta ja rapiat. Täällä ei seinät kaadu päälle, mutta ison kaupungin luontainen dynamiikka ja sisäiset jännitteet kadulla ollessa uuvuttavat aika-ajoin. Kuopiossa vastaavasti uuvuttaa sitten motoristit. Laitan tämän mietiskelyn nyt tämän "16 kuukauden" rajanylittämisen piikkiin. Helsingin potentiaalia olen vasta hieman hiponut ja tämä Töölön asunto on ihan 10/10.

Kaipa tämä villitys tästä laantuu, jahka muistan että minulla on Turku ja Tallinna päivämatkayhteyksien päässä. Ja lunta voin aina kokea matkaamalla Kuopioon talvikuukausina.

Minulla riittäisi aiheesta sanottavaa, mutta en toisaalta halua innostaa itseäni liikaa näillä fantasioilla ja toisaalta en halua jaaritella tämän enempää lukijoiden kauhuksi.

Lisäsin tähän tekstiin kuvitusta 2019 sunnuntaiselta pakkaspäivältä. Kaunis aurinko kirvoitti -22 asteen pakkasesta huolimatta lähtemään ulos ajelemaan työmatkaani ja pysähtelemään sitten kuvienottoon. Se on yksi lämmin muisto siitä, miten valokuvaaja ja auto voivat toimia symbioosissa.