Junamatka on pitkästyttävä ja tylsä; onneksi Craig Fergusonin uusi radio-ohjelma on mitä parhainta viihdettä ja puhelimen akkua ei tarvitse ryövyttää tyhjäksi samanaikaisesti surffailemalla netissä.

Majoituin AirBnB-kotiin Vallilassa, ja paikka osoittautui todella erinomaiseksi. Reilun 30 euroa yö, vastineeksi sain puhtaana pidetyn asunnon, ilmaista aamupalaa ja rauhallisen yösijan. Tämä kokemus muuttaa käsityksiäni huoneen vuokraamisesta koko asunnon sijaan. Kiinnostavasti New Yorkin tarjonta ainakin Queensissa ja Brooklynissä samaan hintaluokkaan (30-40 eur/yö, mahdollisia paljousalennuksia) on myös valtava.

Saavuin lauantaina, joka oli todella kylmä päivä. Onneksi ei sentään satanut. Jatkoin majapaikasta heti takaisin kadulle, ja jouduin ostamaan pipon kylmyyttä vastaan. Olisin ostanut myös sormikkaat, mutta Kaisaniemen Tokmanni ei myynyt sellaisia. Alepassa teinitytöt olivat kuin myös säätä vastaan suojautuen ostamassa sukkahousuja.

Ravinnoksi mäkkäriä (grillattu kana salsakastikkeen kanssa wrapissa on aika hyvä eväs) ja lämmikkeenä Robert's Coffeesta otettua maukasta kofeiinitonta rooibos-teetä niin illasta tuli oikein mukava ja siedettävä ulkoilun kannalta. Piti vain pysyä jatkuvassa liikkeessä. Kuvia en silti ottanut kamalasti ensimmäisenä iltana – kofeiinia ei ollut systeemissä, enkä sellaista nyt iltaa kohdin ajatellut ottaa. Ei ollut mitenkään kuvanottofiilis.

Kameraan katselin jo valmiiksi junassa sopivia kaupunkiasetuksia. Mustavalkokuvat punafiltterillä, automaattinen ISO-herkkyys 400…6400:n asti.

Ideana oli käydä Helsingin väenpaljoudessa kokeilemassa, mitä zone focus (ZF) -tekniikalla saa aikaan. ZF tarkoittaa oheisia asioita:

• pieni aukko (f/11 tai pienempi) suuren syväterävyyden saavuttamiseksi,
• manuaalitarkennus,
• huolehditaan, että suljinnopeudet ovat kovat: mielellään alle 1/200 sekuntia,
• esitarkennetaan halutulle etäisyydelle niin, että esimerkiksi kaikki kolmesta metristä äärettömään ovat tarkkoja.

Nyt minulla on iso kallis kamera, joka käyttäytyy kuin pieni pokkarikamera syväterävyyden osalta, mutta toisaalta voin ottaa sokkona kuvia siitä, mitä näen edessäni. Esitarkennuksen ansiosta kuva otetaan välittömästi ja saat paljon paremmin otettua tilanteet talteen kuin odottamalla autofokuksen jahkailua.

Muutamia teknisiä haasteita ZF kyllä sisältää:

• vaatii vähän harjoittelua, että kameran saa pidettyä osoittamaan horisonttia kohti,
• sokkona kuvatessa valotuksesta ja muista tekijöistä ei ole kamalasti tietoa: automaattinen ISO on siinä hyvä,
• pieni aukko ja korkeat suljinnopeudet sanelevat, että homma toimii lähinnä hyvässä päivänvalossa, (jota onneksi riitti sunnuntaina ja maanantaina).

Auto-ISO oli hyvä, koska valaistus vaihteli kovasti varjojen ja kirkkaan auringon välillä. Valitettavasti Fujifilmin ratkaisussa pienimmän valotusajan saa asetettua vain 1/125:een, mikä ei riitä pysäyttämään liikettä. Jos tämän luvun saisi vaikka 1/300:een, niin olisin hyvin tyytyväinen. Kyseessä on siis se kynnys, jonka alittuessa kamera nostaa ISO-herkkyyttä ylöspäin ja laskee valotuksen uudelleen, kunnes kynnys saavutetaan.

Sunnuntaina oli viileä aamu, mutta aurinko paistoi hyvin kirkkaasti ja päivä lämpeni yllättäviin lukemiin. UV-arvot taisivat olla taivaissa, sillä sain poltettua siilitukkaisen pääni aika tehokkaasti parissa tunnissa kun odottelin paikallisia tuttuja kahville. Seuraavana aamuna päätä sitten kirveli ja jouduin aktiivisesti välttelemään aurinkoa kuin vampyyri. Sen seurauksena kävin Kaisaniemen tokmannilla uudelleen, tällä kertaa ostamassa aurinkohatun.

Lauantaina oli jo tarkoitus koittaa zf-menetelmiä, mutta jänistin ja otin muutamia hassuja kuvia sieltä sun täältä. Sitten sunnuntaina kofeiinin ja sokeripullan voimin innostuin kokeilemaan kirkkaassa valossa tekniikkaa, ja se onnistui pääsääntöisesti oikein hyvin! Ihmiset eivät kiinnitä mitään huomiota kameraan, jos minä en kiinnitä siihen huomiota. Fuji lepäsi rintani kohdalla ja sormi liipaisimella laitoin menemään aina kun jotain kiinnostavaa näkyi jossain. Tuloksena tuli kohtuupaljon sylttyä, mutta kuvauskeikan kestoon nähden varsin monta keeperiä.

Valoisalla asemanaukiolla ei ollut valosta puutetta, mutta taas paikoissa kuten Bulevardi on paljon varjoisia kohtia ja Fujifilmin auto-ISO:n puutteet tulivat ilmi. Niin pieni asia korjattavaksi ja sitten ei. Kiinteä ISO 6400 taas johtaa siihen, että valoisassa joudutaan mahdollisesti menemään sähköisen sulkimen puolella ja saada epätoivottua "rolling shutteria".

Auto-ISO ja manuaalinen suljinaika on myös hyvä idea, mutta sokkona kuvatessa ei ole optimaalinen. Moni kuva ylivalottui kun aurinkoisessa 1/500 sekuntia on ihan liikaa. Voi kunpa X100T:n sisäänrakennettu ND-filtteri voisi myös toimia automaattisesti konjunktiossa auto-ISO:n kanssa.

Testasin maanantaina Simonkadun Wayne's Coffeeta. Kahvi on geneeristä, eikä mitään mitä Kuopion Matkuksen taivaallinen Wayne's Coffee oli. Starbucks on taas ollut oikein hyvää joka kerta. Ihmiset aina muistavat hokea, että SB on keskivertoa kahvia, mutta aina tasalaatuista. Mielestäni se on pikemminkin keskimääräistä parempaa ja tasalaatuista. Esplanaadin ökykahvilat on tietty kokeilematta, vaan tuskin nyt vähään aikaan.

Kluuvin Pizzarium on mainio paikka nauttia rasvaista pizzaa: kaksi palaa on kohtuullinen kympin lounas ja juoma kuuluu hintaan. New York Style -pizzaa olisi tehnyt mieli, mutta ei tuo pahaa ollut. Kävin sitten vielä jäätelökahvit Kluuvin mäkkäristä. Ulkona tarkeni istuskella ja oli mukavaa. Kävin vielä Verkkiksessä ja sitten Arabianrannalta Kalasataman kautta Vuosaaren Aurinkolahteen iltapäiväkahveille. Sieltä Bulevardille ja pohjoista Eiraa ja Eiranrantaa kunnes jalat hajosivat totaalisesti. Iltapalaksi Burger Kingiä ja sitten vetäydyin keskeiseen ja samalla rauhalliseen Vallilaan. Tämä on samanlainen kaupunkiloma kuin mitä Nykissä harrastaisin.

Maanantaina kävin niin Malmin Topshotissa (hyvä ja iso verkkomyynti, todella pieni myymälä: ei mitään kelvollista näytillä) kuin Verkkokauppa.comissa. Mielenkiinnosta kävin katsomassa, miten neljän tuhannen euron Leica Q istuu kädessä ja että onko se kuten on kehuttu.

Kyllähän se istui käteen aika hyvin ja tarkensi nopeasti ja oli kaikin puolin mukava kamera, joskin vähän painava ja iso Fujiin nähden. Kirjoittelen Leicasta enemmän joskus toiste, ettei tämä kirjoitus vallan paisu.

Vaikka Verkkistä ei kamerakaupaksi mielläkään, oli kameraosaston myyjät erittäin asiantuntevia ja jutusteltiin pitkä tovi mukavia Leicasta ja Canonista ja muista asioista. Onneksi kortin luottoraja esti ottamasta Q:ta "kokeeksi" testiin. Nyt sitten yritän taistella valtavaa GAS:ia vastaan.

Tiistaina alkoi sitten taas koleus ja kylmyys. Taivaalta sateli tihkuvettä silloin tällöin ja aurinko näyttäytyi vain hetkellisesti. Kerrospukeuduin kaikenlaiseen, mitä minulla oli mukana, kun mitään takkia en ottanut matkalle mukaan. Tämä oli ihan hyvä tekniikka, sillä sain ylläpidettyä lämpöä sillä tavoin.

Maanantaina hajotin jalat, ja nyt tiistaina ylikompensoin liikaakin turvautumalla paljon istuskeluun busseissa ja ratikoissa. Ei se kai mikään pakko ole kaupunkilomaansa viettää puhtaasti jalkaisin.

Katajanokassa, pohjoisrannalla ja Kruunuhaassa pyörin aikani ja sitten lähdin käymään Käpylässä puutaloaluetta. Komeata aluetta. Pysähdyin Käpylänaukion Pizza Expressissä pizzalla, joka oli kaikkein mauttomin ja suolattomin pizza mitä ikinä olin syönyt. Töölössä pyöriskelin hieman ja lopuksi otin Seurasaaren bussin edestakaisin aikaa viettääkseni. Samalla kävin Kampissa pyörähtämässä matkani ensimmäisen kerran. Vettä sateli ajoittain, mutta supermärkää ei ollut.

Keskiviikkona oli enemmän sateista sitten. Kävin nopeasti Viiskulmassa kokeilemassa Brooklyn Cafen tuotokset – hyväähän se oli. Sitten oli aika palata pakkaamaan kimpsut ja kampsut. Ylimääräistä aikaa kun oli, poltin vajaan tunnin ottamalla metroajelua Mellunmäkeen ja takaisin.

Junamatkat niin edes- kuin takaisinkin päin olivat hyvin rauhallisia, mutta ehkäpä sen takia varsin tylsiä. Pitkä välimatka on selvästi Helsinki-vierailujen huonoin puoli!