Siihen aikaan olin ollut sen puolisen vuotta työttömänä, mutta rahahanat menojen suhteen olivat vielä suhteellisen auki. Valokuvaus oli harrastuksenani yleisesti hiljentynyt aika vähiin. Tiesin, että filmi tai mikään muukaan kameralaite ei elvyttäisi harrastusta… mutta siitä huolimatta päätin nyt mennä siihen. Järkeä ei konsultoida näissä asioissa.

Suunnitelma oli tehdä hyvin pieni ja rajoitettu kokeilu: yksi halpa runko, jolle olisi jo linssit entuudestaan. Kolme rullaa filmiä ja niille kehitykset. Kokonaisuutena tämä maksaisi satasen pintaan ja voisin viettää syyskautta sitten rauhassa fiilistellen filmin kanssa.

No, vähemmän yllättäen mopo lähti käsistä lähestulkoon heti portilla. Yhden edullisen (edullisuus on minulle suhteellinen käsite, tällä kertaa se tarkoitti 70 euroa) kamerarungon sijaan ostin kolme edullista runkoa (80, 70, ja 30 euroa). Kolme rullaa filmiä kehityksineen muuttui syys-lokakuun aikana joksikin 30 rullaksi (!). Labrakehitykset peruin ja sen sijaan ostin kotikehityskitin kemikaaleineen ja kalliine skannaustyökaluineen.

Rahaa upposi äkkiä puolisen tonnia tähän pieneen kokeiluun. Kuherruskuukaudenkaan aikana en kuitenkaan valottanut emulsiota ihan jatkuvalla syötöllä. Olin säästeliäs ja tarkka valottaja. 36 ruudun rullat kestivät (ja kestävät ajoittain edelleenkin) tuskallisen pitkään ennen kuin ne 'saa' kehittää.

Mitä kotikehitykseen tulee, epäonnistumisia ei tullut, vaikka värikehitys on vielä käsissäni todella 'low fidelity', monenlaisten värivirheiden kanssa.

Siinä oli onnistumisen makua ja itse tehtynä myös tekemisen makua. Harrastus oli saanut hetkellisesti uutta pontta alleen, kuten odotettuakin.

Olipa laitteet mitä tahansa, syksyn muuttuessa talveksi kuvaustahti hiljeni, kuten tapahtuu joka vuosi.

Kuitenkin tältä kaudelta minulla on käsissäni kaksi erinomaista rullaa kuvattua filmiä, hyviä onnistumisia. Mustavalkoista Ilford Kentmere 400 -filmiä ja huippurakeista Ilford Delta 3200 -tavaraa. Nopeaa tavaraa kumpikin. Rae ei haittaa ja ylimääräinen nopeus on aina tervetullut. Filmin kanssa voit periaatteessa aina ylivalottaa jos et tarvitse kaikkea vauhtia.

Digikuvaus käytännössä loppui kuin seinään kun filmivillitys alkoi. Fiilis oli että jos kuva ei ole filmille niin se ei ole ottamisen arvoinen. Tämä siis näin lähimatkailussa.

Kun kävin Japanissa tammikuussa, oli ilmiselvää alusta alkaen että se tehdään digillä. Matka oli tietenkin erittäin tuottoisa ja meni kuusi kuukautta saada kaikki diginegatiivit läpikäytyä. Pidetään tämä mielessä. (A)

Pitkän talven jälkeen päästiin viimein kevään valoon. Kirsikankukinnan taltiointi filmille oli odotettu tapahtuma, ja hyvä motivaattori käydä kirsikkakierroksilla kaupungilla.

Laitoin kameraan premiumiksi kokemaani japanilaista nyrkkipajan Washi X -värifilmiä. Joitain perustyhmiä valotuksia tuli tehtyä.

Mokasin kehityksen kuitenkin totaalisesti (ensimmäistä kertaa) ja filmi valmistui typötyhjänä. Syy oli potenssin menettänyt kehitysaine, joka ei tehnyt filmille mitään. Hiljalleen kuvaavalle näiden kemikaalien lyhyt hyllyaika on isoin harmi tässä koko hommassa.

En lannistunut tästä epäonnistumisesta, vaan latasin oitis kameraan toisen rullan Washi X:ää ja sen jälkeen Santacolor 100 -filmiä. Näiden kehitys meni 100% nappiin ja olivat myös sisällöltäänkin rullina ihan asiallisia.

Asioita piristi huomattavasti töiden saanti. Kaikkea muuta paitsi valokuvaamista, siis. Juhannuksen jälkeen aloitetut työt ymmärrettävästi löivät jarruja kaikelle muulle harrastamiselle. Valokuvaus, joka on ollut jo muutenkin hiljaista, sai ensimmäisenä ottaa takapakkia.

Värifilmin skannailu ja värien kuosiinsaaminen, joka on vaikea taiteenlaji, sai uutta harjoitusta kesällä. Pidetään tämä ajatus! (B)

Hiljaisten kotoilusesonkien välissä tehdyt reissut kotimaassa ovat nyt ihan viimeaikoina räjähtäneet kuvausmäärien suhteen. Alan tällä hetkellä ottaa kuvia filmille kuin se olisi ilmaista kuin digi. Täysi rulla Kodak Goldia meni kuudessa tunnissa! Ennenkuulumatonta minulle. Seuraavaksi ladattu Ultramax ei sekään kestänyt kuin vuorokauden.

Olen pidättäytynyt laitehankinnoista, mikä on tietenkin aina hyvä. Mutta vietänkö nyt jonkinlaista "paluu todellisuuteen" -kautta filmin suhteen?

Palataan kohtaan (A) aiempaa: filmikuvien kehittely on sinänsä yksinkertaista mutta paljoa kuville ei voi aina tehdä ennen kuin ne hajoavat käsiin. Ulkomaanreissun digikuvat sen sijaan, voi veljet. Uskomaton joustavuus ja tietenkin korkea fideliteetti myös filmiin verrattuna. Pimiötyöskentelyn ilo näiden digikuvien kanssa on selkeä erävoitto digin puoleen, luonnollisesti.

Vastavuoroisesti palataan kesän tuoreeseen kehittymiseeni värifilmin kehityksen kanssa kohdasta (B): tämä ei nyt ollut ihan uutisia mutta printtifilmi on erittäin joustava media, jonka voi loppupeleissä digiskannista käsitellä pitkälti haluamaansa suuntaan. Iso osa värifilmin taiasta ropisee pois, jos voin ottaa jonkun filmin X ja toisen filmin Y ja kehittää niistä pitkälti samannäköisiä. Onko tässä sittenkään mieltä? Ostin premiumfilmejä vuosi sitten sillä ajatuksella että niiden 'ominaislook' olisi jotain, jota ei digillä voi toistaa. Nyt se idea on haastettu.

Edellisestä kehityssesiostakin on kulunut taas kuukausia ja alan pelätä kemikaalien laadun puolesta. Kynnys kehittää kasvaa päivä päivältä, plus aloittamisen laiskuus. Keväinen epäonnistuminen kummittelee takaraivossa.

Olisiko kotikehityksen sijaan aika vain dumpata rullat labraan kehitettäväksi? Yksi murheenkryyni vähemmäksi. Skannaisin ja värikäsittelisin itse kuitenkin. Omalla verkkaisella kuvaustahdillani olen laskenut, että labra- ja kotikehitys maksavat kutakuinkin saman, koska niillä kemikaaleilla on se mainittu parin kuukauden käyttöikä.

(Tottakai voisin kuvailla filmiä ja keräillä sitä jääkaapin nurkkaan ja kehitellä isot pinot filmiä kerralla vastasotkettuihin kemikaaleihin niin saisin luotettavaa laatua. Mutta silloin kuvia pitäisi odotella pitkä tovi, ja rahallinen säästö olisi vain kympin, kaksi, vuositasolla.)

Olen nyt loppukesästä lähtien alkanut kantaa enemmän digiä mukanani. Hyvät ja luotettavat kehitykset (per kohta (A)) painavat hieman vaakakupissa. Ensimmäinen filmivillityksen aalto on ehkä ohi. Onko koko filmikokeilun aika?

Nopeat filmit ovat mieleeni. Kentmere 400 valottuu tosi nätisti 1600-herkkyyksisenä. Delta 3200 on päheää tavaraa sekin, vaikka sen rae onkin jo aikamoista puuroa.

Värifilmissä 400-nopeuksiset ovat tosi bueno. Pidän maltillisesta rakeesta suhteessa nopeuteen.

Kolmijalka ilman lankalaukaisinta: turhake. Pitää yrittää muistaa aina pakata kumpikin mukaan, ei kolmijalkaa yksinään.

Keskiformaatti saattoi tuntua hyvältä yhteen aikaan, mutta kaluston ylenpalttinen paino ei viehätä yhtään. Yksi probleema filmissä muutenkin on tämä paino.

Pohdintaa: vuoden hienoimmat kokemukset ovat olleet täysautomaattisella muovilelulla (29 euroa, Nikon F70) otetut mustavalkokuvat. Otanko vihjeestä vaarin? Hyvä valotusmittaus kameraan rakennettuna on asia, jonka digikuvaajat ovat ottaneet käytännössä aina itsestäänselvyytenä.

Haluaisin ehkä samanlaisen täysautomaattisen Nikonin, mutta jos se olisi hieman pienempi ja vähemmän muovinen kuin tuo F70 niin olisi kiva. Olen vähän pohtinut, että elpyisikö filmikuvaus vähän, jos ostaisin jonkun kivan mittaetsinpokkarin (esimerkiksi Canonet 19). Sykli uusiutuu…

Liitetyt kuvat ovat muutamia valintoja matkan varrelta. Osa on ihan ensimmäiseltä rullalta ja viimeisimmät, no, viimeisimmiltä skannatuilta rullilta juhannuksen tienoilta. Kaikkein tuoreimmat filmit on vielä kehittämättä.