Mersua kaikki kehuvat mainioksi maantieautoksi. Suuntavakaus ja nopeuden ylläpito ja kaikki se. Mersun diesel on kyllä mainio pitämään vauhtia yllä kuin itsestään. Ja se kulkee uikuttamatta kaikkia maantievauhteja.

Mutta suuntavakautta ja sivutuuliherkkyyttä en kykene allekirjoittamaan. Veli ei näe ajossa mitään ongelmia, mutta omien muistikuvieni mukaan lyhytikäinen ensiautoni, 1992 Carina II, oli paljon vakaampi menijä maanteillä. Sivutuuliherkkyyteen ei vetotapa taida vaikuttaa lainkaan, mutta mersussa kun pitäisi olla myös erinomainen ilmanvastuskerroin. Eikö sekään vaikuta mitään? Voi olla yksilökohtaista poikkeamaa – onhan meselläni jo ajeltu miehekkäät kilometrit sisään – vaikka veli ei mitään tunnusta huomaavansa. Ja voi olla, että Carinan kanssa ei tullut ensiautohuumissa kiinnitettyä huomiota asiaan.

Vetotapa ei välttämättä vaikuta sivutuuleen, mutta uraherkkyyteen kylläkin. Ja epätasaisten jäiden keleillä etuvetoisen pitäisi kuulemma jäädä pahasti jälkeen ajettavuudessa. Carinalla ei tullut porhalleltua talvella lainkaan, joten tästä on paha sanoa. Kaikki maantieilmiöt voidaan paremman tiedon puutteessa laittaa kokemuksen puutteeseen. En tiedä huonommasta, joten miten tietäisin paremmasta?

Mersun takavetoisuus on kaksipiippuinen juttu. Teoreettisessa mielessä voimansiirto takarenkaista tiehen on elegantein tapa: eturenkaiden tehtäväksi jää pitää keulaa raapimasta tietä ja ohjata. Siihen ei vaikuta kamalasti ulkoiset voimat. Mersulla onkin varsin ketterä pujotella parkkipaikoilla.

Vastavuoroisesti mersun kevyt perä ja käyttöikänsä lopussa olevat talvirenkaat luovat haasteita etenemiskyvylle. Tämä malli sai jo aikoinaan Tekniikan maailman talvitestistä surkeat arvosanat etenemiskyvystä. Ylämäen ei tarvitse olla lainkaan jyrkkä, kun siihen jo turha lähteä paikoiltaan kiihdyttelemään. Kevyttä perää kompensoi hyvin ylimääräisellä massalla, kuten hiekkasäkeillä. Se kaikki kuitenkin syö jousituksesta ja taloudellisuudesta siinä missä etuvetoiset (ja etumoottoriset) autot saavat riittävän massan vetoakselille ilmaiseksi. Takamoottorisia henkilöautoja ei enää harrasteta, niissä on omat ongelmansa.

Oma kotipihani on verraten jyrkkä, johon auttaisi etupainoinen etuveto – miksei nelivetokin. Kevytperäisellä mersullani mäen ylös pääsee liukkailla keleillä vain hyvällä tuurilla tai kuluttamalla sepeliä kymmenien eurojen edestä. Toisaalta silloin kun on liukas, on lämmin ja auto voi hyvin levätä vieraspaikallanikin. Toki olisi aika hiton mukava, jos tietäisi aina pääsevänsä oman kotipihansa ylös jäistä riippumatta. No, ei edes etuvetoinen Punto siihen eräänä kertana kyennyt, joten mietinkö minä tässä väärää puuta.

Kesäisin takavetoisuudesta ei ole haittaa. Ylimääräisestä voimansiirrosta syntyy toki ylimääräistä melua, mutta sitä on hankala arvioida.

Mersu on keskikokoinen auto, eli taloudellisista autoista puhuessa isonkokoinen. Olikohan omamassa 1300 kilon paikkeilla. Siinä on kuitenkin mahdottoman hyvä ja taloudellinen dieselkone. Omassa vahvasti maantiepainotteisessa keskikulutus jää tankkauspäiväkirjan perusteella 5,3–5,7 litraan per 100 kilometriä. Ei huonosti "isolta" autolta melkein 30 vuoden takaa!

Dieseleitä siunaavat käyttövoimaverot ja nykyiset polttoaineiden hinnat huomioiden omassa vuosiajossani mersu voittaa 20-vuotiaat pikkujapsit usean sadan euron voimin. Jos taas katsotaan bensiinitoimisia autoja, joiden maantiekulutus menee 4,5 litraan sataselle, niin ne ovat niin uusia ja mahdollisesti pieniä kopperoita että ovat joko liian kalliita ostaa ja pitää, tai liian epämukavia maantiepainotteiseen ajeluun.

Vanhoille autoille nimittäin saa pääsääntöisesti todella edullisia liikennevakuutuksia. Omani on ilman bonuksia 334 euroa vuoteen. Jokaisesta kahden vuoden nuorennuksesta If lätkäisee ylimääräiset 50 euroa vuosimaksua, kun muut tekijät pysyvät ennallaan. Lisäksi huollot ovat edullisempia kuin nykyaikaisille tietokoneiden riivaamille koslille. Toki tämä vaihtelee yhtiöittäin, mutta riittävän vanhoja autoja valikoidessa ainakin tietää, että on ainakin yksi paikka, jossa saa aina hyvän tarjouksen.

Ohjauksessa on syystä tai toisesta tunnottomuutta keskialueella. Eteenpäin mentäessä en havaitse asiassa mitään ongelmia epäelenganssin lisäksi. Ongelma korostuu hieman tarkkaa peruuttamista tehtäessä. Renkaan asentoja on hankala lukea tunnottoman ratin kautta ja pieniä korjauksia mahdoton tehdä paikallaan ollessa. Tämä on aiheuttanut harmaita hiuksia niin kesällä kuin talvellakin. Carinan kanssa ei ollut peruuttelun kanssa mitään ongelmia!

• auton vakiokaiuttimet ovat selkeä-ääniset
• kojetaulu ja instrumentit ovat spartaaniset — ja todella hyvin suunnitellut
• mainio käynti niin kesällä kuin talvellakin
• aurinkolippa löytyy myös peruutuspeilin yläpuolelta
• MB on autobrändeistä ehdoton ykkönen.

• ei mukitelinettä
• ei sähköikkunoita
• vaikka moottori itse kävisi paukkupakkasillakin, niin polttoneste itsessään voi hyytyä kireillä pakkasilla

Oman yksilöni kyljet ovat ruosteiset, ja muutamat muut pikkuviat kiusaavat. Ruoste on onneksi pinnallista sellaista, ja korjattavissa hiomisella ja maalailulla. Maalailun jälkeen ulkonäkö tuskin näyttää enää mitenkään nätiltä, mutta miten kaunista se ruosteilukaan on. Ongelmana on tämän toimenpiteen teetättäminen ja sen hinta. Hionnan ja maalaamisen hinnalla pitkälti ostaisi jo sellaisen japanilaiskipon, jossa tulee kahdet hyvät renkaat mukaan ja ruostettakaan ei ole havaittavissa. Mersu kaipaisi siis uudet talvirenkaatkin tulevalle kaudelle. Carinan kanssa ei tullut ikinä mitään vikoja laitteiden kanssa eteen, eikä veli myöskään tunnusta lainkaan ongelmia Toyotojen kanssa. Se vain tarkoittaa, että sopivan viallista yksilöä ei ole tullut vastaan.

Onko sitten miten ironista pohtia korvaavansa ruostumaan päin olevaa Länsisaksalaista laatuautoa erittäin ruosteherkiksi tunnetuilla 90-luvun taitteen japseilla? Ruosteettoman yksilön voi aina löytää ja sillä voi varmasti sitten ajella monia ruosteettomia vuosia ja nauttia etuvetoisen talvietenemiskyvyistä. Ehkä myös sähköikkunoista ja oikein hyvässä tapauksessa mukitelineestä. Alunperin suunnittelin käyttäväni mukitelinettä aamukahviani varten, vaan pikemminkin olisi käyttöä kesän kuumilla vesipullolle.

Lisäksi painoa on harkintaan antamassa se seikka, että mersun radiota en ole saanut uusittua puolessa vuodessa. Pioneer soitaa radiota ja kasetteja hyvin, mutta AUX IN ja BluTooth loistavat poissaolollaan. Johdotukset pitäisi leikata ja juottaa uusiksi nykystandardeille, jotta yksikön voisi vaihtaa. Johtosuma oikenisi varmaan helposti omissakin käsissä, mutta toisaalta seuraavassa autossa kaikki voisi olla jo valmiina kunnossa…

Carinasta jäi mieleen fantastinen moottori (sitkeä pirulainen) ja loistava laatikko. Oli kuin automaattinen minun käsissäni. Mersulla vastaavasti on jäykempi laatikko, johon tietysti tottuu samalla tavalla. Ei käy silti sanoman, etteikö japanilaisilla ole yleisesti mahtavat laatikot. Moottori jaksaa mennä vähällä mehulla ja kiihtyy maantienopeuksiin mainiosti – asia, johon mersun laiska diesel ei vain kykene. Kohteliaisuussyistä koitan joskus vältellä ramppeja satasen teille.

Mietinnän alla olisi joku 90-luvun alun pieni sedan. Päällimmäisenä joko Corolla tai Sunny, koska ovat keveitä autoja ja kulutus on seitsemän litran luokkaa sataselle. Bensan hintojen ja vakuutusten kanssa se olisi noin 250 euroa vuodessa enemmän juokseviin kuluihin kuin mersulla. Vastineeksi saisi makoisaa kiihtyvyyttä maantienopeuksiin ja peräti pientä ohituskykyäkin. Japanilainen sähköosaaminen on maankuulua, ja siinä jää Boschikin toiseksi. Ja ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että mersu hyvinkin kerää 250 eurolla vuotta kohti enemmän korjauskuluja sun muita sellaisia, mitä japanilaisilla ei yksinkertaisesti vain ole.

Mutta sepä se: mikä varmuus minulla on siihen, että ostaisin sellaisen ajokin, jolla vikoja ei synny. Carina oli poikkeuksellinen ja neljän tonnin ajon aikana vain yksi etuvalo paloi pois. Minulla tai veljelläni ei ole pahaa sanottavaa Toyotoista, mutta muilla ihmisillä on. Toisaalta mersulla on 25 tonnin aikana ehtinyt mennä jos jonkinlaista osaa uusiksi, osa sattumia ja osa tavallista kulumista. Rooli on helposti keikautettu käänteiseksi, jos japanilaisessani olisikin syntynyt joku ruostelöytö paikassa, jota ei ostotilanteessa osannut bongata.

Eli kysymys jatkaa poltteluaan: pitäisikö jatkaa mersun kanssa ja viritellä se radio kuntoon, opetella peruuttamista, ostaa suosiolla sille ne talvirenkaat ja teettää keväämmällä ruosteremppaa pajalla. Vai pitäisikö nyt alkaa miettiä japanilaista perheenjäsentä taloon ja kaupitella mese pois polkuhintaan. Todennäköisesti taloudellisesti järkevää olisi vaihtaa auto, mutta miten käy mersun hyvien ominaisuuksien kanssa. Ei mitään vastausta.

Mietiskelin pienten japanilaisten etuja. Vaikka ne kulkisivat hyvin näpsäkästi, voi keveys kuitenkin kostautua. Lisäksi veljen anekdootit ruosteen riivaamista yksilöistä mietittyvätä. Mersu menee ihan kivasti ja on uljas menopeli.

Mersusta paukahti nyt toinenkin etupyörän laakeri, kun edellinen meni joulukuussa. Kallis hinaus oli ikävä, mutta toisaalta siten vältyin kalliimmilta osahankinnoilta, toisin kuin jouluna.

Ja nyt viimein, seitsemän aktiivisen kuukauden ja 20 tuhannen kilometrin ajon jälkeen sain viimein niskastani kiinni ja hankittua uuden, BlueTooth-kykyisen autoradion siihen. Laitatan johdot kuntoon autopajalla kuin mikäkin rahamies. Parin sadan euron hinauksien rinnalla ei tunnu pienet ehostukset enää missään. Elämä maistumaan.