Podcasteista

Kun päivittäistä työmatka-ajoa on miltein 100 kilometriä, ja autot eivät liiku tuhatta ja sataa, on samoihin ajouriin tylsistyminen ilmeinen vaara. Podcastit ovat mitä mainioin tapa kuluttaa aikaa ratin takana.

Puheohjelmat olen löytänyt paremmaksi matkaohjelmaksi kuin musiikin: kaiutinongelmien ja tiemelun lisäksi musiikkia kuunnellessa on vaarana uppoutua enemmän omiin ajatuksiin ja täten pitkittää työmatkaansa. Puhetta kuunnellessa mielen keskittyminen on sen sijaan enemmän kiinni radiossa ja aika kuluu rattoisammin. Puhetta kehtaa myös dynaamisesti pakata kovemmin, ettei mitään jää kuulematta. Hyviä podcasteja kuunnellessa seuraavaa työ- tai kotimatkaa ihan alkaa jo odottaa, että pääsee takaisin huumorin tai mielekkään keskustelun äärelle. Kaikki on hyvin.

Isoin haaste kaikessa tässä on löytää tarpeeksi kuunneltavaa. Kullakin yhdensuuntaisella matkalla menee noin 25-30 minuuttia tavaraa ja työpäivässä siis noin tunnin verran. Kuukaudessa tarvetta jopa 30 tunnille! Ja tämä tavara on niin kertakäyttöistäkin. Hyvää materiaalia olen käynyt ahnaasti läpi:

Sitä oli toukokuussa 150 tunnin edestä, nyt on jäljellä alle 15 tuntia. Uutta tavaraa on etsittävä aktiivisesti, ja onneksi sitä löytyykin kun alkaa vain tonkia. Internet on pullollaan vanhaa ja hyvää tavaraa podcastien kulta-ajoilta (olisiko ollut noin vuosi 2007) ja moni tekee yhäkin korkeatasoista show'ta viikoittain. Matkapuhelinten mikrofonit ovat onneksi kehittyneet varsin kelvollisiksi aikojen saatossa ja erilaiset pilvimusiikkipalvelut (SoundCloud) tarjoavat valmiit työkalut oman äänen tuuppaamiseksi verkkoon.

Podcasteja syntyy teemojen ympärille ja oma mielikuvitus on rajoittavin tekijä uuden materiaalin etsimisessä. On vähän tutkiskeltava omia mieltymyksiään:

  • Fallout-aiheisia podcasteja on näemmä olemassa: pitääpä kokeilla.
  • Civilization-aiheisia podcasteja olen jo kokeillut, mutta yhdestä en pitänyt. Pitäisi etsiä vaihtoehtoisia.
  • Dungeons & Dragons -tarinoita mahtaisi olla kiva kuunnella. Voisi ainakin kokeilla että maistuuko.
  • Lisää koodijuttuja: ehkäpä Haskell-podcast nykyisen Clojure/Erlang-painotteisten lisäksi. Ehkäpä F# ja Scala -aiheiset menisivät samalla.
  • Ohjelmointikielten lisäksi pelikehityksestä olen joskus nähnyt podcasteja: Civilization-pelien tekoälystä on joskus ollut jotain
  • Peliarvostelut
  • Lisää koomikkoja, ei varmasti ihan pieleen voi mennä.
  • Lisää julkkishaastattelupodcasteja Nerdistin tyyliin toki voisi löytää kanssa.

Kirjo on laaja, koska isoissa metropoleissa on kaikissa pitkien työmatkojen ongelma, joten kuuntelijakuntaa riittää. Meillä itse autoamme ohjaavilla on lisäksi erityisvaatimuksia liikenteen huomioinnin suhteen, joten audiovisuaaliset youtube-"podcastit" eivät vielä syrjäytä kookasta yleisöä vielä pariin vuoteen. Toisaalta youtubessa taitaa enemmistö julkaista ääni-podcastinsakin mainostulojen toivossa. Onneksipa sen ämpärin saa sieltä ulos helposti.

Äänikirjat ovat yksi hyvä optio: yksi tyypillinen romaani kuittaisi jo kahden viikon työajelut, ja samalla voisi vähän sivistyäkin kirjallisesti. Minulla taitaakin yksi kirja odotella "hyllyssä" ja ehkä iskenkin sen tulille jossain vaiheessa. Jotain elämänkertoja voi ainakin kuunnella hyvin ajaessa, jos pelkää eläytyvänsä kirjan maailmaan liian huonosti ajaessaan.


Kommentit, kehitysehdotukset ja keskustelunavaukset ovat tervetulleita sähköpostitse.