13. elokuu 2006, 16:26

Koulu kutsuu

Siitä on aikaa kun viimeksi koulun penkille istahdin, vain hieman pidempi aika on siitä kun kuusen ensimmäistä kertaa näin ja tunsin sen kylmän metallisen kosketuksen. Siitä on aikaa muutama kuukausi. Silloin ei ollut kuusella omaa tyylikästä osoitettaan. Silloin olin miettimässä joitain hienoja domaineja joita harkitsin ostavani. Hassua sikäli kun kuusi.org on hetken mielijohteesta tullut. Ensin ajattelin tosiaan jotain ihan muuta tilaavani. Ja nyt tulos on tämä. Voin sanoa etten olisi parempaa ikinä voinut keksiäkään.

Lukio-opinnot alkavat. Pitäisi jossain välissä kai hiffata että miten kurssitarjotin toimii ja miten tulen selviämään ylipäätään mistään. Sen voin sanoa, että kun joulukuussa vietin yhden kokonaisen tutustumispäivän lukiossa, tunsin olleeni samanhenkisten joukossa. Tunsin sopeutuneeni sinne heti parista ensimmäisestä tunnista lähtien. Tiedän pystyväni siihen, miksi sitten levoton olo ja stressiperäinen kipu käsivarressa?

Tuntuu siltä että velvollisuuteni olisi nyt lopettaa tuo palauteboksi ja yrittää nauttia edes jotenkin uutta opiskelupaikkaani. Blogipostauksia varmasti tulette saamaan, valitettavasti voi olla että gentoohon ne eivät tule liittymään mutta kun olen niin monasti lukenut "kesäblogeista" ja heitteillejätetyistä bloginkuvatuksista, tuntuu olevan pakonomainen tarve todistaa olevani parempi kuin he joilla ei tahto, into tai joku muu ominaisuus riitä enää blogia jatkamaan vaikka sitten ilman aihetta ja ilman lujaa näkemystä aiheesta.

Entäs spekulaatiot aiheista joista saatatte saada jotain kivaa gentooaiheistakin(!) juttua kehiin? Vaihtoehtoja ei ole kovin montaa. Joku vakava tietoturva-aukko jonka kimpussa painin hetken jos toisenkin. Kenties kuusen rautauudistukset (192 megaa rammia on edelleenkin liian vähän) tai kernelipäivitykset. Joku akuutista pitkäikäiseksi muuttuva ongelma josta saatte sitten liiankin kanssa lueskella. Uusia domaineja? Ei varmasti niitä ainakaan, mutta mistäs sitä tietää.

Niin. Mistäs sitä ikinä tietää.

Tageja: ,

---
---

---

Aiheen vierestä