Olympus Pen-F

Olympus Pen-F on ollut talossa kolme viikkoa ja summaan vähän ensivaikutelmiani ylös. Jatkuva luonnollinen vertailu Leica Q:hun on varsin epäreilu, mutta valitettavasti se on nyt ainut kamera, johon verrata.

850 euron runko ja 350 euron lasi (Olympus 17 mm f/1.8) muodostaa kokonaisuuden, joka on karkeasti pyöristäen neljänneksen Leica Q:n hinnasta. Toisaalta ihmiset sanovat, että Q:n objektiivi on niin mainio, että kameran siihen saa ihan ilmaiseksi kylkeen; voitaneen sanoa, että kokonaisuutena Olympus Pen-F + 17 mm on neljänneshintainen Q:sta ja Olympus 17 mm on kymmenesosahintainen Q:sta.

Summailen vähän ensivaikutelmiani ja välittömiä löytöjäni, sekä tulevaisuudensuunnitelmiani tässä kirjoituksessa.

Olympus 17/1.8

Olisi pitänyt uskoa, kun ihmiset sanoivat, että tämä lasi on vähän heikko suorittaja. Tämä on varsin karvas putoaminen todellisuuteen Q:n jälkeen; lasi on terävä keskeltä, mutta aika pehmeä muualta. Sitä taitaa vaivata myös Fuji X100 -malliston kakkulaa vaivaava "field curvature", eli joskus ei vaan saa reunoja teräväksi, kiristipä aukkoa miten hyvänsä. Maisemakuvaukseen tämä lasi ei totisesti istu.

Mutta kun lasia vähän käyttelee ja makustelee asioita, alkaa asioihin tottua. Tämä on nopea ja hiljainen tarkentaja, joskin ihan mikään rasvattu salama se ei ole. Mitään moittimista ei siltä osin – tämä päihittää Fujin kevyesti ja on ehkä hivenen nopeampi tarkentaja kuin Q.

Ensialkuun teki mieli palauttaa lasi (jota muuten myydään "muotokuvalinssinä" – taitavat itsekin tietää, että tämä ei pysy terävänä reunoilta) mutta nyt alan tottua tähän. Komea linssihän tämä on, ja kompakti myös. Myös harvoja natiivilaseja, joissa on zone focus -puuhiin soveltuva etäisyysasteikko. Harmikseni opin jälkikäteen, että m43-kameroissa ei ole sähköisiä etäisyysasteikkoja Fujien tapaan. Hyvä ja fyysinen asteikko on jo yksi perustelu pitää lasi.

Kun laitoin Darktablessa oletuksia kireämmät terävöintiasetukset kaikille tällä lasilla otetuille kuville, alkoi kaikki näyttää ihan siedettävältä silmiin. Kokonaisuus pelaa.

Mutta ehkä tämä lasi ei tarjonnut kaikkein pehmeintä mahdollisinta laskeutumista täyden koon Leicasta m43:een. No, tässä vaiheessa kivut ovat jo lievittäneet.

JPEG:t ja Fujifilm

Fujifilm ja Olympus tahtovat vähän kamppailla parhaiden SOOC-kuvien tittelistä. Fujilla on takanaan pitkät perinteet filmituotannosta ja vankka väritieteiden hallinta; Olympus taas tarjoaa helppokäyttöistä värien kustomointia ja mm. värifiltteröintejä paljon monipuolisemmin kuin Fujifilmit.

Olympuksen (surullisen)kuuluisa "Mono 2" -väriasetus tuo ihmisille mieleen Tri-X-filmin ja sen jyrkät ja tunnelmaiset kontrastit; Fujifilmin ACROS/R saattaa päästä lähelle tai saattaa olla pääsemättä. Aika moni on sitä mieltä, että Olympus voittaa pelin mustavalkokuvien tapauksessa.

En ole itse tietty puuhastellut uusimpien Fujifilmien tai ACROS:n kanssa, enkä toisaalta myöskään liiemmin käyttänyt Pen-F:n jpeggejä mihinkään, mutta tällä hetkellä sekakuvaajana (väri ja m/v) ilmoitan, että Fujifilm voittaa valmisfilmiensä ansiosta. Tiedostan kyllä, että Olympuksen mahdollistama reaaliaikainen, paikanpäällä tehtävä virittely värisävykohtaisiin saturaatioihin ja varjo/korostuskorjailu on erittäin potentiaalinen työkalu. (Fujissa on myös mahdollisuus tehdä sävynsäätöä, mutta tuloksia ei näe ihan niin sutjakasti kuin Olympuksella.)

Raakakuvaus ja Leica

Nyt kun on lämmitelty vähän puhumalla jpegeistä niin siirrytään isoon matsiin.

Teoriassa neljä kertaa pinta-alaltaan olevan kennon pitää olla kaksi stoppia parempi ISO-herkistelyssä ja muussa sellaisessa. Totean, että mainion IBIS:ksen ansiosta Pen-F ei ole käynyt kovin korkealla ISO-herkkyyksissä; toisaalta äkkiseltään subjektiivisesti todettuna niin Leica kuin Pen-F näyttävät aika sotkuisilta ISO 10000:ssa. Sen verran minä kyllä tiedän, että Pen-F on perusherkkyydellään (ISO 200) selvästi sotkuisempi kuin Leica omalla perusherkkyydellään (ISO 100). Muuta en ole testannut vielä, ehkä en haluakaan. Kuvat ovat hyvin käyttökelpoisia luonnollisesti.

Olympukselle ei tuota tiukkaa, jos joudun nostamaan valotusta jälkikäteen 1-2 stoppia. Tämä on ihan mukava havainto, koska harvoin valotusta tarvitsee korjata enempää. Yhden kerran olen tainnut Q:lla nostaa yli 3 stoppia valoa, eikä tulos ollut kovin hifi silloinkaan. Myös varjojen nostelu sujuu Olympuksen kuvilta ihan mallikkaasti, ei sinänsä ongelmaa sielläkään.

Tuntuisi äkkinäisesti, että Olympus ei pala pohjaan ihan yhtä helposti kuin Q, mutta tämä voi olla ihan yhtä hyvin etsimen kirkkaussäädöistäkin kiinni, ja sen sellaisesta. Jos asetan molempiin kameroihin samat manuaalisäädöt, on Pen-F selvästi alivalottuneempi kuin Leica. DxOMark:n tulosten perusteella Pen-F tekee saman jäynän ISO-herkkyyksien kanssa kuin Fujikin, eli kameran ilmoittama ISO 200 on todellisuudessa lähempänä ISO 100:ta kuin 200:aa. Leica on saksalaiseen malliin täsmällinen ilmoittamiensa lukujen suhteen.

Käytin vähän aikaa toistaakseni Pen-kuviin samat syvät värisävyt kuin mitä Q tuottaa laatikkosuorasti. Osoittautuu, että kun nostan saturaatiota 20 prosenttia (tai mitä yksikköä nyt ovatkaan Darktablessa) ja lisäksi lisään vihreisiin sävyihin hieman keltaista, olen aika lähellä Q:n tuottamaa jälkeä! Taivaansinisten sävyjen osalta kamerat ovat lähellä jo toisiaan.

Yllätyksekseni huomaan, että kumpikin kamera sotkee punaisia samalla tavalla – voi olla Darktablen syytä tämä.

Yksi todellinen ero on mahdollisesti olemassa: tonaalisuus on ehkä vahvasti Leican puolella. Tuntuu, että esimerkiksi puiden väripaletti kutistuu, vaaleat heijastumat palavat herkemmin. Voi toki johtua monesta tekijästä. Tulen tutkimaan tätä puolta vielä lisää jatkossa.

Valkotasapaino on myös hieman useammin mutkalla kuin Q:n tapauksessa. Jostain syystä tämä trendi on aina suosinut kompaktikameroita – Fuji X100T:ssä on mainio AWB, X-T1:ssä huonompi; Q:ssa on mainio AWB, Pen-F:ssä huonompi. Nyt sentään positiivisena asiana Darktablesta löytyy Olympuksen valkotasapainomallit valittavana.

Pen-F vs Leica: Tokmannin monitoimiavain vs IKH:n titaaninen skalpelli

Vaikka Pen-F on ehkä yksi parhaiten kasattuja m4/3-runkoja, on se silti ihan totaalista muoviromua Leica Q:n rinnalla! Vaikkei se nyt muoviromua olekaan.

Sanoisin, että Pen-F istuu Fuji X100T:n ja X-T1:n välissä käytettävyydeltään, ja Leica Q on taasen X100T:tä parempi. Nappuloiden laatu, tuntuma, otteen ergonomia menevät kaikki Leican voitoksi. Silti, yllättävän hyvin Pen-F:n nappuloita sai paineltua paksut talvihanskatkin kädessä.

Vaikka Q:ssa onkin paras käytettävyys, on se silti piirun verran isompi kuin mitä toivoisi. Pen-F:llä on potentiaalia olla hyvin näpsäkkä, jahka oikea kombinaatio lisävarusteita löytyy. Pari käytettyä varustetta, mukaanlukien puolilaukun ja lisäkahvan, hommasinkin jo. Puolilaukku tekee ainakin kamerasta ihan mahdottoman pitää, jostain syystä. Suljinlaukaisin on Pen-F:ssä hieman epämukavassa paikassa, kaukana kameran oikeasta laidasta. Ehkä joudun ostamaan sellaisen "soft release" -painikkeen ergonomiasyistä.

03-03-12-05-P3030013.jpg

Yhdessä asiassa Pen-F voittaa Q:n kevyesti: virtanappula on upean jämäkkä ja mukava operoida. Q:n geneerinen ratkaisu on yhtä hyvä/huono kuin Fujissa. Moni tykkää myös Pen-F:n jämäkästä valotuskorjausrullasta, mutta itse nautin Q:n pehmeäkäyttöisestä versiosta.

En osaa sanoa, kummassa on parempi etsin, Q:ssa vai F:ssä, mutta Pen-F:n etsin on parempi kuin Fuji X100T:n EVF. Q tuottaa isomman kuvan, mutta toisaalta Pen-F:n terävä OLED helpottaa asettelussa paremmin.

Ero Q:n ja Pen-F:n välillä tuo mieleen erään vanhan keskustelun foorumeilla, jossa joku vertasi Q:ta terävään laatuskalpelliin. Se on veitsenterävä työkalu, joka tekee vain yhden asian, mutta tekee sen hyvin. Sepä se onkin Q:n ainut synti – olla kiinteäoptiikkainen 28-millinen. Pen-F taipuu mihin tahansa, kunhan vain vaivautuu vaihtamaan lasia nokalle.

Pen-F vs Q: softa

Kun mennään vertailemaan kameroiden ohjelmistoja, ero Q:n voitoksi vain kovenee. Leicalla on helppoa, koska sen ei tarvitse hyvän maineensa vuoksi toteuttaa kuin joukko ydinasioita – kunhan ne on toteutetty hyvin. Olympus voittaa kustomoitavuudessa, mutta aika vähän muuta kotiinpäin kirjoiteltavaa löytyy.

Voisin puhua ilmiselvästä ongelmasta, eli Olympuksen valikkorakenteista, mutta se on lyöty hevonen. Q voittaa tässä suhteessa hyvin, koska sillä on niin vähän ominaisuuksia, joiden konfiguraatioita tunkea valikoihin. (Q ei ole toki täydellinen, esimerkiksi autofokusmoodi ja kuvanvakain olisi kiva saada kustomoitua jonkun nopeamman napin taakse kuin pitkien valikkosivujen sisään.)

Esimerkiksi manuaalitarkennuksen apuvälineet, focus peaking eritoten, on toteutettu Olympuksessa varsin puolivillaisesti. FP onnistuu, mutta FP + väriesikatselu ei onnistu samanaikaisesti. Esimerkiksi mustavalkovärien ja FP:n käyttäminen samanaikaisesti tarkoittaa, että tarkennuksen ajaksi kuva muuttuu värilliseksi. Sama juttu yli-/alipalamisen varoitusten kanssa. Q näyttää kaiken tarvittavan siististi yhdessä etsinkuvassa ilman, että käyttäjä kokee infoähkyä.

Olympuksessa joudut vaihtelemaan eri näkymien välillä jos haluat katsella, palaako taivas puhki vai ei. Puhkipalamista ei voi myöskään toteuttaa välkkyvalolla, joten kuvan asettelu ei aina onnistu varoitusvalojen kanssa. Mikä vielä kehnoa, eri näkymien välillä pallotellaan Info-nappia painamalla, ja Info on aika hankalassa paikassa kamerassa. Niin monipuolisesti konffattava kuin Pen-F onkin, Info-napin paikkaa et voi vaihtaa!

Autofokus on toinen asia, jossa Q voittaa. Käytän yhden tarkennuspisteen autofokusta – mitä nyt tarkennuspiste on aina suorakulmio näissä nykykameroissa. Leica Q:lla on ilmiömäinen kyky lukea käyttäjänsä ajatukset ja tarkentaa lähestulkoon poikkeuksetta oikeaan kohteeseen laatikon sisällä! Nyt tuntuu alustavasti, että Pen-F putoaa tässä ajatustenluvussa Fujifilmin tasolle, eli ajatustenluku ei onnistu ihan yhtä luontevasti. Tämä on sääli, sillä ehkäpä juuri tämän hyvän AF-algoritmin ansiosta keeper-kuvien ottotahti on Q:lla ollut huomattavasti parempi kuin Fujilla oli. Ikävä, jos keepereiden tahti putoaa jonnekin Fujin ja Q:n välille…

Pen-F vs muut M4/3-kamerat

Testasin Verkkiksessä myös Olympuksen muut nykymallit. E-M5.2 on kamera, joka käy järkeen kaikilla tavoilla. Siinä on iso ja kaunis etsinkuva, fiksumpi ote, eikä hopeinen malli ole todellakaan mikään rumilus. Sen suljin on myös hivenen hiljaisempi kuin Pen-F:ssä. Käsittääkseni E-M5.2 ei tue tiettyjä Auto ISO -juttuja, joita toivoisin blind zone focus -kuvaajana joskus, joten en hypännyt siihen runkoon siinä ja silloin. Ja pidän enemmän rangefinder-tyylisestä etsimestä rungon vasemmassa nurkassa.

03-03-12-48-L1050266.jpg

Käteen istui myös hyvin Olympuksen lippulaivamalli E-M1.2. Ei lainkaan iso kamera, ja sen suljin on vielä hiljaisempi kuin Pen-F:ssä! Kallis laitos silti, etenkin kun vertaa Panasonicin malleihin.

Summariikki ja tulevaisuus

Kuten aavistelinkin, Leica Q puhaltaa kilpailevat kamerat kevyesti jorpakkoon, katsoipa asiaa miltä tahansa kantilta. Jos olisin 50 mm -kuvaaja, jos olisin muotokuvaaja tai actionkuvaaja tai JPEG-kuvaaja, niin Olympuksella olisi paremmat tsänssit pärjätä tässä kilvassa Leicaa vastaan.

Vaan totuus on, että kaikenlainen kilpailu ja paremmuuden määrittely on loppupelissä turhaa: Leica Q on yhden käyttötarkoituksen ja yhden polttovälin mestari, ja valokuvauksessa pointti on löytää kuhunkin tilanteeseen parhaiten istuva polttoväli ja kuva. Kiinteälasinen ja -polttovälinen kamera ei voi yksin olla ainut ratkaisu mihinkään tämmöiseen tilanteeseen. Sen takia olen kyennyt ylenkatsomaan monia Olympuksen välittömiä puutteita ja olen patistanut itseäni löytämään toimivia ratkaisuja kohtaamiini ongelmiini.

Olympus Pen-F on kamera, joka on sopivin apuvälinein ja hyvien linssien kanssa varmasti täydellinen kumppani pitkälle tulevaisuuteen, ja Leica Q pysyy vain yhden asian mestarina.

Telepään tarpeita ajatellen hommasin eBaysta Panasonic 35-100 -zoomilasin, joka antaa maisemakuvaukselle kaivattua potkua; myöhemmin keväällä ajattelen hommata Laowa 7.5 -millisen ultralaajakuvan kaikenlaiseen dynaamiseen kuvailuun. Ja saa nähdä, mitä kaikkea muuta tämän alkavan matkan varrella tulee noukittua.

Q:n kohtalo on juuri nyt auki. Huonoimmassa tapauksessa en kykene myymään mitään pois, ja pidän molemmat kamerat laukussani. Parhaimmassa tapauksessa pystyn päätymään jompaankumpaan (mieluusti Pen-F:ään) ja myymään Q:n pois ja keskittymään yhteen systeemiin.


Kommentit, kehitysehdotukset ja keskustelunavaukset ovat tervetulleita sähköpostitse.