Vaikka kamerat ovat kaikki kuin sveitsiläisiä linkkuveitsiä, useimmat ovat samaa mieltä siitä, että niitä voi kohdella erikoistuneina työkaluina: paras kamera actionkuvaamiseen ei ole välttämättä paras muotokuvaamiseen. Ainakaan jos ymppäämme mukaan kaikki muut suunnittelun ja talouden rajoitteet.

Ostin vuosi sitten pääasiallisen kamerani Fuji X100T:n sivulle testiksi Fuji X-T1:n ja pari lasia. Kokonaisuuteni oli silloin kinovastaavat 28/35/50 milliä. En oikein tykännyt siitä, että aina tahdoin kallistua X100T:n puoleen. Kuukausia jälkeenpäin pystyn keksimään tälle epätasapainolle muitakin syitä kuin sen, että en tykkää käyttää eri työkaluja samanaikaisesti. Esimerkiksi se, että mainitut polttovälit ovat hyvin lähellä toisiaan – todella moni sanookin, että ihminen on joko 35- tai 50-millinen kuvaaja sydämeltään. Joten ei ihme, jos näin lähekkäisistä polttovälivalinnoista valitsi kultaisen keskitien, joka toimii monessa tilanteessa. X100T:n runko oli myös miellyttävämpi käyttää kuin X-T1:n. Nappulat olivat mietitympiä, ja hipihiljainen lehtisuljin toki on kultainen.

Iso "ongelma" järjestelmäkameroissa on valinnanvapaus ja objektiivien kanssa puljautuminen. Jos minulla on kamerani nokalla vaikka Laowa 7.5 ja kävelen ohikiitävään tilanteeseen, johon sopisi 45 milliä juuri sopivasti, ehdinkö vaihtaa lasia ajoissa, ja ennen kaikkea, viitsinkö edes yrittää? Laiskuus on yksi paheistani. Tästä käytyäni keskustelua tulin siihen tulokseen, että sen ei pitäisi olla mikään häpeä, jos kuljen vuodesta toiseen vain yksi lasi nokallani, jos se istuu asioihin. Kuten 35 tai 50 milliä ihmisillä. En teoriassa saa kuin vain etuja, jos linssi on vaihdettavissa.

Se juttu pitää muistaa tilanteista, että todellisuudessa tilanteen voi ikuistaa monella tavalla – jos minulla on huippulaajakulma kameran nokalla, se vain tarkoittaa että joudun miettimään sille sopivan asetelman mainitusta tilanteesta.

Myös zoomit tulevat jälleen kyseeseen, mutta pelkään että laiskuuteni zoomien kanssa mahtaisi huonontaa tuloksia jonkin verran. Lisäksi zoomit ovat omilla tavoillaan kompromisoituneita: usein liian isoja, liian hitaita, jne.

Raakakuvaus on se taikasana, joka tasoittaa eri työkalujen käyttämisestä johtuvia eroja. Yksi perin kuuma kombo on heittää umpiterävä Ricoh GR isomman M43-setin kylkeen kun halutaan hipihiljainen lehtisuljin ja nopea täytesalama tiettyjä tilanteita varten. Valovoiman suhteen toki kroppiteorian mukaisesti GR:n 18/2.8 on täysin korvattavissa M43-lasilla, jos se on vähintään f/2. En tiedä itse asiassa, onko M43:lle tehty kompakteja 14-millisiä, muita kuin Panasonicin 14/2.5. Ricoh vetäisi lievästi voitolle tässä yhteydessä.

Ja jos oikein villiinnytään, on myös käytetty alkuperäinen Fuji X100 mahdollinen kamera niille tilanteille, kun täytesalamalle on tarvetta. Raakakuvista kehittäminen tasoittaa erot. Tai tietysti, jos siltä tuntuu, voinhan aina jättää lehtisuljin-Q:ni kameralaukkuuni ja ostan sille jonkun salaman täytesalamointia varten.

Se onkin se ensimmäinen vaihe suunnitelmassani, jos päädyn pysymään tässä alustavassa laitehankintapäätöksessäni. Pidän Q:n ja pidän Olympuksen rinta rinnan, testailen että miten värit käyttäytyvät. Kuka tietää, ehkäpä Olympus vallan hurmaa minut väreillään! Myös lasin terävyys ja yleinen kuvien ilme ovat asioita, joita suunnittelen testailevani aikani. Uskon että Leica voittaa, mutta uskon myös, että ero voi olla loppukädessä yllättävän pieni! Ja tämä on muutenkin ainut realistinen suunnitelma. Leica Q:ta on mahdollisesti hankala myydä täältä itä-Suomesta käsin, ihan hyvistä syistä.

Viimeksi puhuttiin jo, miten halpaa, pienikokoista ja yleisesti ottaen laadukasta M43-lasi on. Vaikka harmittelen, miten paljon Panolympus keskittyy tekemään eritasoisia zoomilaseja jättäen kiinteät lasit pienemmälle huomiolle, samanaikaisesti olen äimänä, miten teräviä ja korkeatasoisia zoomeja etenkin kokoon nähden Panasonic on pystynyt tuottamaan.

Esimerkkinä tutkin, onko joku kinovastaava 70-200 hyvä idea tyydyttää minun teletarpeet tiettyjen kiinteiden lasien sijaan. No kappas: esille tulee tämmöinen kuin Panasonic 35-100 F4-5.6, jota arvosteluissa kehutaan teräväksi ilman tarvetta himmennellä kamalasti. Isoin jytky: lasi menee neljään senttiin pakattuna ja painaa vain 130 grammaa! Telepolttoväleille, joille en näe kamalasti käyttöä, tämmöinen kevyt lasi laukunpohjalla on mitä ihanteellisin idea kuunaan.

Itse asiassa m43-leirissä puhutaan paljon siitä, miten lasit mahtuvat takin taskuihin. Takintaskuoptiikkaa. How about that. Kameralaukku osoittautuu melkein tarpeettomaksi, jos suunnittelen tulevia vaateostoksia hieman. Tai ainakin voin käyttää vähän kevyempiä laukkuja silloin tällöin.

Täytyy vielä mainita muistaessani: Pen-F + 17/1.8 on pitkälti killerimpi paketti kuin Fuji X100 -sarjalainen optiikan erojen ansiosta. Ei sperikaalista aberraatiota, erot syväterävyydessä ovat muutenkin vähäisiä, ja plussaa nyt että voi ottaa isommalla aukolla läheltäkin (metri ja alle) kuvia. Ja nopeampi autofokus.

Jos kerran olen nyt päätynyt Olympukseen, miksen ole jo tilannut pakettia? Haluan varmistua parista asiasta, kokeilla kameraa vielä fyysisesti ennen ostopäätöstä.

Isoin juttu on tuo sulkimen äänekkyys. Lehtisuljin on lehtisuljin ja verhosuljin on verhosuljin. Olympuksen sulkimen tarvitsee kattaa pienempi pinta-ala, joten ehkä se on riittävän hiljainen. Ihmiset kutsuvat sitä tyydyttäväksi. Testaan, miltä se kuulostaa kädenmitan päästä vrt. Leica. Ehkä testaan vielä Fuji X-Pro2:n siihen kylkeen. (Voi minua, jos se on hiljaisempi kuin Pen-F. Sitten menee kaikki suunnitelmat uusiksi.)

Toinen juttu on tuo Olympuksen pieni etsin. Leican etsin on selvästi omaa luokkaansa laadussa ja koossa. En ollut lainkaan vakuuttunut Pen-F:n etsimestä kun sitä puoli minuuttia hypistelin liikkeessä. Nyt pitäisi antaa vähän syvällisempi syynäys sille. Ja tutkailla, onko Olympuksen S-OVF (optisen etsimen simulointi) mahdollisesti asia, joka tekee asioista parempia.

Kiinnostava vaihtoehto on Olympus E-P5 ja erillinen irtoetsin VF-4, joka taas tarjoaa ison ja kauniin kuvan sillä kustannuksella, että etsin on rumasti keskellä kameraa. Toisaalta nyt etsimen voi kääntää 90 astetta ylöspäin… Harmittaa, ettei kukaan älyä tehdä vielä isompaa irtoetsintä Olympukselle. Modulaarisuus!

Kahden viikon päästä käyn vajaan viikon vierailulla Helsingissä. Tulen kuvailemaan Leicallani ja pidän nyt erityisesti silmällä kohtaamiani tilanteita: tuliko kuvasta hyvä vai pitääkö sitä kropata paljonkin että pääsen haluamaani lopputulokseen? Tuleeko vastaan tilanteita, joissa olisin toivonut laajempaa kuvaa kuin 28 milliä? Tein vähän sumu- ja kuukuvausta keskiviikkona pimeän aikaan ja olisin ehkä mennyt vähän pidemmällä kuin 28-millisellä siinä tilanteessa.

Panasonic GX8 on sellainen kamerarunko, joka käy järkeen enemmän kuin Pen-F. Iso, kaunis OLED-etsin 0.77-suurennoksella. Etsin vielä taittuu tarvittaessa pystyetsimeksi. Rungosta saa tukevamman otteen ja lisäksi teknisesti kamera on huippuunsa viritetty nopeine autofokuksine. (C-AF-tulokset tosin vain Panasonicin laseilla saavutettavissa.)

Sanoin silloin, että GX8 on hyvä valinta kaikilla tavoilla ja että Pen-F:ssä maksetaan lähinnä ulkonäöstä monta sataa euroa ylimääräistä. Etenkin asiasta tekee harmittavan se, että Pen-F:n C-AF on huono kuin mikä.

Asiat eivät ehkä olekaan ihan niin enää; GX8 onkin se runko, joka on 200 euroa kalliimpi kuin Pen-F, joka ilmeisesti asettautui pysyvästi 850 euron hintaluokkaan GX8:n ollessa n. 1100 euroa.

Erillisiä kahvoja saa kaupasta, joten se ei ole mikään GX8:n yksinoikeus. C-AF on edelleen asia, jota en aio harrastaa siinä määrin että sen annan vaikuttaa ostopäätökseen. Ulkonäkö on edelleen asia, jolle annan painoarvoa.

Mutta tuo etsinkuva ja sen koko voi olla asia, että pidän asioita silmällä. Jos Pen-F:n piskuinen 0.62-kertainen kuva ei kertakaikkiaan nappaa, sitten minun täytyy pohtia GX8:ia vahvana vaihtoehtona.

GX7 on tietty myös vaihtoehto: siinä on kaikki herkut ja IBIS löytyy, ja runko on kompaktimpi. GX7:n EVF on tosin vähän huonompi heti. Sama pätee GX85:een. Autofokus ja ne jutut löytyvät näistä rungoista; EVF:n laatu taasen on lähempänä Pen-F:ää.

Varmaan vahvin kilpailija Pen-F:lle on Olympus E-M1, E-M5 tahi sitten se hullu versio eli E-P5 ja VF-4.