Hyvää Leicassa

• Nopea autofokus
• Toimiva kosketus-autofokus
• Erinomainen manuaalifokus
• Todella terävä EVF
• Hieman vähemmän syväterävyyttä kuin Fujissa
• Leicamainen piirto objektiivissa
• Leicamaisen hienosti toteutettu digikroppi 28-35-50
• Optinen kuvanvakain

Huonoa Leicassa

• Hinta (#1)
• Värit ja automaattinen valkotasapaino (#2)
• Banding-ongelma
• Objektiivissa vahva tynnyrivääristymä
• Vähän nappuloita, vähän kustomointivaraa (#3)
• Painava ja iso (#4)
• Ei kaizenia (#5)
• Ei sisrak. salamaa
• Ei ND-filtteriä (#6)
• Kovaäänisempi lehtisuljin kuin Fujissa (#7)

1. Hinta: Se, että pokkari maksaa 4 tuhatta ei ole suoraan se ongelma hinnassa; Q on varsin kilpailukykyinen muihin samojen speksien omaaviin kameroihin, esimerkiksi kilpaileva Sony on yli 3 tuhatta euroa sekin.

   Pikemminkin tuntuu, että pokkarissa ei tarvitse olla täyden koon kennoa. Fuji ei jää kamalasti jälkeen, jos lainkaan, kohinansiedossa. Lisäksi Fujin pienempi kenno sallii hiljaisemman lehtisulkimen ja kompaktin ratkaisun optiikalle.

   On totta, että pelkkä Leican Summilux-M 28mm maksaa enemmän kuin koko Q, ja Q:ssa sentään tulee käyttökelpoinen kamera kuvanvakautetun ja autofokusoivan objektiivin lisäksi. Summilux-M pitää hintansa kuitenkin paremmin ja Q:n objektiivi kärsii isosta tynnyrivääristymästä.

   Syväterävyyden kanssa Leicalla on pieni etu, mutta kyse on vain 5 millimetristä enemmän polttovälissä ja puolikkaasta stopista aukossa. Kenno on toki iso, mutta se on kuin laittaisi ison V8:n autoon, jossa vaihdeväli sallii vain 100 km/h:n vauhdit. Tämän takia hinta tuntuu kovalta.

2. Värit ja AWB: Väri on makuasia, ja moni sanoo Fujia liian karkkiseksi. Kuitenkin yksi asia on, missä kaikki ovat samaa mieltä: Fuji on ihonsävyjen kuningas. Q:ssa on ilmeisesti aika hyvä AWB, mutta ei se Fujia voita kun ollaan keinovalossa. Q:n näytekuvissa on kaikilla ihmisillä eritasoista punotusta naamalla. Renderöinti on ilmeisesti käytännössä sama kuin M240:ssa.

   Noh, ongelmat poistuvat lyhyellä ranneliikkeellä Darktablessa tai Lightroomissa kyllä. Tai suosiolla kuvaa mustavalkoista kuvaa.

3. Fuji tarjoaa erinomaiset säätövarat nappuloihin ja Fujin pikavalikko (Q-menu) palvelee ihan kohtuullisesti. Useimmilla nappuloilla on lisäksi lisäkäyttötarkoituksia eri tiloissa ja riippuen siitä, kuinka pitkään painikkeita painaa. Leica tarjoaa kaksi nappulaa kustomoitavaksi, eikä mitään pikavalikkoja ole luvassa.

   Leicassa on vastaavasti vähemmän (turhia) ominaisuuksiakin, joille tarvita mitään nappuloita. Oletuksena yksi funktionappula on ISO-herkkyydelle ja toinen on digikropille. Jos kuvaa lähtökohtaisesti raakana kaiken ja raakakäsittelyä ajatellen, AWB:tä ei tarvitse toistuvasti säätää. ISO-herkkyyden voi ehkä kohtuuden rajoissa laittaa myös automaattiseksi. Objektiivin rungossa on säätimet makrokuva-asennolle, aukolle ja MF/AF-asennolle.

   Filosofia on perinpohjin saksalainen vs. japanilainen instrumenttien määrän suhteen. Instrumenttien vähäinen määrä välttämättä kannustaa ottamaan kuvia sen varassa, mitä näkee edessään ja etsimessään.

4. Leica Q on tuntuvasti painavampi kuin Fuji X100T. 640 grammaa vs Fujin 440, eli kolmanneksen enemmän. Q tarvitsee ehdottomasti jonkun laukun, jossa sitä voi pitää kun ei ole kuvaamassa. Minulla nyt sattuu olemaan sellainen.

   Q tuntuu kädessä isolta, isommalta kuin Fuji. Todellisuudessa se on pitkälti Fujin mitoissa ± 0,5 cm. Vain objektiivi työntyy ulos selvästi enemmän, 5 senttimetriä Fujia enemmän. Minulla on toki Fujissa filtteriadapteri ja filtteri, joka vähentää syvyyseroa sentillä. Q:ssa luultavasti käyttäisin joka säällä tyylikästä kulmikasta vastavalosuojaa, joka lisää pituutta usean senttimetrin taas.

5. Leica on ollut markkinoilla reilut kaksi vuotta, ja käyttöliittymään liittyvät pyynnöt ja toiveet on jätetty toiselle huomiolle. Selvästi Fujifilmin kaizen puuttuu Leicalta.

6. Ei edes vähätehoista sisäänrakennettua salamaa, eikä ND-filtteriä mukana Q:ssa. Tämä on sääli, sillä salamatarpeet ovat minulla esimerkiksi niin vähäiset, että sellaista tuskin tulee ostettua. Fujin heikkotehoinen sisäänrakennettu salama on niin versaali, että mitätöntäkin salamaa arvostaisi. Se helpottaisi myös varjoissa ja jälkikäsittelyssä.

   Täytesalama on asia, jota olen vasta opiskellut ja yrittänyt alkaa arvostamaan. Auringossa otetuissa muotokuvissa se on ollut lyömätön juttu, ja nyt Leica Q pakottaisi ostamaan jonkun erillisen salaman, ja jonka kanssa pitäisi silti kiristellä aukkoa, jotta ollaan synkassa salaman kanssa. Tavallaan sääli, mutta nämä puutteet haittaavat minua realistisesti ottaen hyvin vähän.

   YouTuben Take demonstroi, että Q osaa synkata vastoin myyntitekstejä Fujin tavoin 1/2000 sekuntiin asti; ehkä 1/500 sekunnin raja on täydellä aukolla. Fuji pystyy menemään täydellä aukolla yhden stopin pidemmälle. Take kanssa totesi videossa, että Fujin EF-X20 on hyvä perussalama ja toimii Q:n kanssa hyvin yhteen, vaikka minusta kaikki näytti aika vaivalloiselta. X100T:n tuki salamalle on niin hyvä niin awb:n kuin valotuksenkin suhteen! Ei suotta Ken Rockwell kehu X100-sarjan kameroita maailman parhaiksi – juurikin tämmöisten hyvin toteutettujen tukien ansiosta.

   Fujin kolmistoppinen ND-filtteri on todella kiva, vaikka en sitä käytäkään. Olen hyväksynyt että elektroninen suljin saa luvan välttää. Joten jos Q:ssa ei sellaista ole, ei sen pitäisi haitata kamalasti. Filttereitä saa kaupasta.

7. Leica käyttää lehtisuljinta, kuten voittajat tekevät. Se päästää huipputyydyttävän naksahduksen ilmoille, kun suljin laukeaa. Valitettavasti se on myös selvästi kovaäänisempi kuin Fujin lehtisuljin. Luultavasti fyysisten mittojen takia näin.

   Fujin käytännössä äänetön suljin on yksi isoin tekijä, mikä tuottaa käyttömukavuutta Fujissa kaikkien muiden tekijöiden ohella. Ulkona ei ole merkitystä, mutta sisällä Q on luultavasti liian kovaääninen makuuni. Tämä seikka voi olla se dealbreaker minulle.

Lyhyen aikani Q:n kanssa Verkkiksen tiloissa löysin kyllä paljon positiivista kamerasta. Runko on rakennettu tukevasti ja nappulat ovat jämäköitä ja samanaikaisesti saatavilla; Q:ta voisi luultavasti käyttää kohtuulliset talvihanskat kädessä uskottavammin kuin Fujia.

Autofokus on nopea ja hiljainen. Kosketusfokus toimii näppärästi, joskaan en tarkastanut tarkennuksen tarkkuutta. Selvästi yhteistyö Panasonicin kanssa on poikinut erittäin toimivan paketin, kuin Nissan GT-R olisi upotettu herrasmiehen Rollsin sisään.

Manuaalitarkennus oli kuin ripaus Leica-taivasta. Tuntuma on välitön, kaukana Fujin viipeellisestä toteutuksesta. Toteutus on käsittääkseni Fujin tapaan fly-by-wire, mutta moni uskoo sen olevan mekaanisesti yhdistetty ja siltä se kyllä äkkiseltään tuntuikin! Todella kirkkaalta ja täyteläiseltä EVF:ltä näkee tarkentaa, vaikka fiksusti toteutettu focus peaking olisi pois päältä. Kokonaisuus on niin automaattisen kuin manuaalisen tarkentamisen kanssa Fujia kirkkaasti edellä.

Q:ssa ei ole optista etsintä, mikä on sääli, mutta fiksusti toteutettu digitaalinen kroppitoiminto asettaa EVF:lle samanlaiset "framelinet" kuin mitä Leican rangefindereissä on ollut kymmeniä vuosia. Nostalgiaa! Ja optinen etsin on jäänyt Fujissakin minulla pitkälti käyttämättä, koska Fujin EVF on oikein hyvä.

Yksi seurannaisilmiö Leican huonoissa jpegeissä ja epätäydellisessä väritoistossa on se, että se sitten pakottaisi käsittelemään kaikki kuvat raakana. Ei sinänsä lainkaan huono idea, koska se on kohtuullisen puhdas prosessi: raakakuvat on raakakuvat ja kaikki jpegit on johdannaisia. Nyt minulla on fujista niin raakakuvia kuin jpeggejä ns. lähdemateriaalina osittain sekaisin. Monia Fujin kuvia ei tarvitse parantaa, vaikka monista voisikin puristaa hieman enemmän irti raakaversioista. Kynnys korjata lähes täydellistä on aika korkea. Fuji tuottaa kromaattista kohinaa herkemmillä ISO:illa, mutta se korjataan jpeggeihin mestarillisesti. Leican tuottama kohina vaikuttaa olevan vähäisten kokeilujeni jälkeen helpommin hallittavaa ja esteettisempääkin.

Q:n objektiivi on samalla varmasti yksi Leican huonoimpia laseja (valtava tynnyrivääristymä, mistä syystä reunat ja kulmat ovat pehmeitä) mutta samalla siinä on oleellinen Leica-taika kaikki mukana kompaktihkossa, automaattisesti tarkentavassa paketissa. Mitenkään merkittävästi Q ei tietty voita Fujia syväterävyyden vähäisyydessä (Q: 28 milliä f/1.7 ja Fuji: 23 milliä f/2.0) mutta Leica on terävä täydellä aukolla, myös lähelle tarkennettuna. Iso plussa!

Vaikka 35 kinovastaavan millin kuvakulma puhutteleekin eniten, tuo 28 on selvästi jotain, johon voi tottua paremmin kuin 50 milliin. Ja Leica on kropattunakin 15 megapikseliä, saman mitä Fuji.

Kaikin puolin Leica Q huokuu Fujin tapaan sellaista leikkisyyttä ja inspiroi olemaan tuottelias – mikä on harrastelijan kannalta kameran ylivoimaisesti paras ominaisuus.