Christopher Nolan
Chris Nolan on mies, joka on lyönyt itsensä läpi Hollywoodissa tekemällä erinomaisia, älykkäitä tuotantoja. Käytännössä kaikki Nolanin ohjaustyöt ovat olleet hittejä, joskin ovat pysyneet vähälukuisina. Memento, Insomnia, The Prestige ja eritoten tuplaplushyvä Inception. Uusi Interstellar on sekin iso hitti. Ja tietenkin uusi Batman / The Dark Knight -trilogia…
Nolanin Batmanit ja Tim Burton
Fear. Chaos. Pain. Nolanin Batman-trilogia on koettu aikamme määritteleväksi sarjakuva-adaptaatioksi. Massiiviset budjetit ja vielä massiivisemmat lipputulot, Nolan todella löi rahoiksi toteutuksellaan. Näissä Batmaneissä (2005-2012) on kohtalainen ero Tim Burtonin kahteen Batmaniin (1989-1992) nähden monella tavalla.
Burton tekee supersynkkiä kuvauksia, joissa noudatetaan kaikkia hyviä toimintaelokuvan vaatimuksia. Molemmat työt ovat soljuvia ja niissä on selkeä jako vankkumattoman hyvän ja mielivaltaisen pahan välillä. Sarjakuvia en ole lukenut, joten voin vain kuvitella, että taiteellisen näkemyksen turvin on rajattu sopiva joukko asioita, joita elokuvissa on haluttu käsitellä. Ensimmäinen Burtonin Batmaneista on erinomainen niin monella tasolla. Mike Keaton on fantastinen Batman, elokuvassa tarjoillaan ainakin kolmea näkökulmaa tasapuolisesti ja Jokeri (Jack Nicholson) toimittaa. Jälkimmäisessä on entistä synkempi maailmankuva, ehkä hiukkasen liikaa tavaraa ja menee yksityiskohdiltaan lisäksi mielestäni överiksi loppua kohden.
Nolan sen sijaan jättää (kasari)toimintaelokuvalle ominaiset piirteet vähemmälle ja keskittyy hahmojen psykologiaan, Nolanin erikoisuuteen. Nolan rakentaa Batmanin tasokkaasti alhaalta ylöspäin, perustellen jokaisen suunnitteluvalinnan, ja jakaa trilogian osille kantavat teemat, joista hän myös pitää kiinni. Fear. Chaos. Pain. Kantavien teemojen lisäksi Nolan tuo mestarillisesti esille epätoivoa, kohtalonkysymyksiä ja identiteettiasioita. Kaksi ensimmäistä on kehitelty kaksikkona Coppolan Kummisetien tapaan ja kolmas tapahtuu ajallisesti myöhemmin ja sitoo paketin nippuun. Nolan tarjoilee kypsän dialogin ja moniulotteiset henkilöt hyvin, mutta viimeisen päälle soljuvaa ei toiminta ja toimintaan liittyvä juoni ole.
Epärealistiset juonenkäänteet ja ylimenevät suunnitelmat menevät enemmän yli kuin Burtonin töissä, ja se on mielestäni hyvälle toimintaelokuvalle tarpeeton taakka. Siitä syystä pitkään pidin Nolanin töitä varsin hyvinä, mutta en mitenkään erikoisen hyvinä. Kaksi ensimmäistä katsoin ja totesin, että nämä on nyt nähty. Kolmanteen palasin vasta nyt ja tunnistin nyt paremmin Nolanin tavaramerkit, ja se sai palaamaan myös kahteen ensimmäiseen Batmaniin. Toiminta on edelleen tarpeettoman mahtipontista, mutta rikas kirjoitus muilta osin tekee trilogiasta kyllä oikein nautittavan, ja herättää ajattelua. Erityisesti kolmannen lopussa tapahtuva juonenkäänne on kenties nolanimaisesti tyypillinen kikka, mutta toiminnassa auttamattoman kliseinen ja halpamainen. Nolanin osuus kirjoittamiseen ei ole täysin tiedossani, mutta voi olla, että hän on ulkoistanut toiminnan muille tahoille ja keskittynyt hyviin palasiin itse.
Interstellar
Suunta, mihin Nolan lähti Interstellarin kanssa, on mainio kehitys Batmaneista. Välissä taisi olla / on joitakin supersankarijuttuja, jotka aion itse sivuuttaa jokseenkin epämielenkiintoisina töinä.
Interstellar on älykäs ja perusteltu seikkailutarina ihmiskunnan viemisestä uusiin, asuttaviin planeettoihin. Juoni jo lähtökohtaisesti kuvauksen perusteella implikoi hyviä viittauksia Kubrickin 2001:een, ja nämä kaikki vahvistuivat elokuvan aikana mainiosti. Alluusioita tehtiin myös scifielokuvien toiseen pioneeriin, Star Warsiin.
Inceptionista ja sen kerronnan teknisestä onnistumisesta viisaana odotin, että madonrei'ät ja mustat aukot käsitellään samalla, teknisesti kikkailevalla tavalla twistaamalla temporaalisia oletuksiamme. En pettynyt lainkaan lopputulokseen. Kaikin puolin Interstellar on ansainnut vahvan arvosanansa, vaikka jää mielestäni hieman Inceptionia jälkeen. Puutteita ei ole varsinaisesti kuin kaksi: kerronnan soljuvuudessa oli pieni kompastus elokuvan loppua kohden ja gravitaatioiden teema oli mielestäni lattea. Hans Zimmerin kanssa jatkuva yhteistyö on parasta sitten Lynch-Badalamenti -kollaboraation, joka päättyi vajaan 15 vuotta sitten. Zimmerin säveltämä soundtrack Interstellarille voi hyvinkin olla yksi parhaista viimeisten 20 vuoden aikana. Sääli vain, että Zimmerin monet muut työt kilpailevat kanssa parhaan tittelistä.