Rutiinit ovat tapa saada asioita tehdyksi: usein tehtävät askareet saavat ajan kanssa määrätyn muotonsa, ja pian voi olla jo vaikeata poiketa rutiinista. Osalle eivät rutiinit maistu, ja se on heille hyvä; minä pidin rutiineista jo kouluaikoina, koska se on hyvä tapa saada viikot kulumaan nopeasti.

Rutiineja on niin hyviä kuin huonoja, ja syyt rutiineihin moninaiset. Osa rutiineistani tulee hyvällä perusteella: aamurutiini on kiva, jotta aamupöhnäistä aikaa (joka on varsin hidasta!) ei tärvelly miettimiseen. Harmi tosin, että täydellinen aamurutiini ei kehity ilman vakiintuneita komponentteja: milloin on likaista vaatetta ja milloin on vääränlaista leipää aamupalaksi. Yhteinen teema aamuissani on kuitenkin se, että pidän aamuni mahdollisimman lyhyenä. Sängystä ruokapöydän ja wc-tilojen kautta autoon usein alle 15 minuutissa. Kahvia en keitä, koska se purujen kanssa puuhastelu ja kuuman kahvin särpiminen on toisaalta ihan kivaa, mutta jokseenkin tarpeetonta, koska saan töissä fiksini. Se riittäköön aamurutiinista.

Iltarutiinit sen sijaan… Jo 15 vuoden ajan se on noudattanut pitkälti kaavaa suihku–tv–hampaat–peti. Telkkarin töllötys on kotoa peräisin, kun kello yhdeksän tuulipuku-primetime katsottiin koko perheen voimin, ja kymmeneltä mentiin petiin. Tämä oli tietysti silloin kun olin siinä kymmenen kieppeillä, ja iskostui selkäytimeen niin, että meno on jatkunut tähän päivään saakka. Mitä nyt sarjoihin käytetyn ajan määrä on kasvanut. Ennen vanhaan katseltiin yksi jakso mainostv:tä, joka on noin 55 minuuttia ja nyt katselen tyypillisesti yhden tai kaksi jaksoa yhtä mainoksetonta sarjaa illassa ja siihen päälle mahdollisesti puolituntisia komediaohjelmia kunnes kello alkaa kolisutella yhtätoista illalla. Mainostv:n tapaan katselen yhtä sarjaa yhtenä viikonpäivänä, ja se on hyvä tapa saada viikot kulumaan, olipa kyseinen käsite miten masentava tahansa. Itsehän odottelin kouluaikoinani vain haaveillen sitä hetkeä, kun pääsen työelämään ja rahaan käsiksi. (Tässä sitä ollaan.)

Iltarutiini on auttanut kyllä tasapainottamaan unensaantia: päivän viimeiset hetket vietetään ennustettavassa ympäristössä hyvän viihteen kanssa. Tietysti tässä rutiinissa on se ongelma, että paikoin rajallisesta vapaa-ajastani menee ehdoitta iso, kaksituntinen osa tv:n edessä vaikka joinain päivinä sitä voisi tehdä jotain mielekkäämpääkin. Hyvä TV-sarja käy kirjallisesta harrastuksesta ja itsensäkehittämisestä, joten ei se hukkaan heitettyä aikaa ole, mutta superjoustava se ei ole.

Olihan minulla joskus aikoinani myös hyvä rutiini lukea paperia aina 20-30 minuuttia illan päätteeksi. Tämä rutiini syntyy yleensä välittömästi jos saan käsiini jonkun houkuttelevan kirjan, ja se kuolee pois oitis jos kirjan päätteeksi ei ole aloittaa seuraavaa. Sellaista se on.

Muitakin rutiineja kehittyy: gradun kanssa sai hetkittäin aikaan sellaista menoa, että oli pakko tehdä sitä, jos eteen tuli tylsä hetki. Sehän on mitä mainioin tilanne, ja sitä oli muutamina viikkoina tässä reilun vuoden aikana. Tämä oli luultavasti kytköksissä siihen, että hommia työn kanssa oli luvassa, eikä ollut ns. tyhjän sivun syndroomaa.

Rutiinikin voi vähän eskaloitua milloin mistäkin syystä. Vuosi sitten tv-rutiini yht'äkkiä eskaloitui niin, että tuli katsottua sarjoja kahden tunnin sijasta neljäkin tuntia päivässä. Tätä jatkui vajaat pari kuukautta, kunnes Sätös ilmestyi näkökenttään ja muuttohässäkkä alkoi. Sätöksen jälkeen tämä eskaloituminen hävisi itsestään: omakotitalo ja pihatyöt opettavat rikkomaan rutiineja samalla kun vapaa-aika hupenee.

Gradun valmistuttua yritän seuraavaksi pakottaa itselleni liikuntarutiinia. Joku gamifikaatio seinäkalenterin kanssa toimii itselläni todennäköisesti niin, että pian sitä juoksee mielellään tunnin päivässä jossain muualla. Puhutaanko rutiineista vai kompulsioista?