30 Rock
Uuden polven (nauruttomat) tilannekomedioista omaksi suosikikseni on muodostunut Tina Feyn luoma 30 Rock. Lämpenin sarjalle hitaasti, mutta toisen tuotantokauden myötä kaikki odotukset ja lupaukset on lunastettu. Ainut murhe on se, että bluray-julkaisuja ei nähdä ihan heti ja että kausia pyöriteltiin vain 7.
Sarja kertoo NBC:lle jokaperjantaista liveshow'ta tekevän tiimin toimia. Homma nytkähtää tyylikkäästi käyntiin, kun hyvä ja vakiintunut sarja saa uudet ohjaimet ja ohjaajan. Lisäksi sarjan imago pannaan kokonaan uusiksi, ja kaikilla on kurjaa. Hyvin totutaan kuitenkin. Suurimmat edesottamukset kuuluvat sarjan pääkirjoittajalle, Liz Lemonille (Tina Fey), jolla tuntuu olevan kaikenlaista omituista meneillään. Uusi pamppu Jack Donaghy (Alec Baldwin) vetää omaa minishow'taan parodioimalla NBC:tä ja korporalismia milloin milläkin tavalla. Itse asiassa usein liian hullua ollakseen keksittyä!
30 Rock juontaa paljon Saturday Night Livestä, ja olihan Fey SNL-kirjoittaja aikanaan. Samanlainen kaoottinen tyyli välittyy taustalta ja sikäli kun Fey kirjoittaa itsensä tavallaan totuudenmukaisesti, hahmoissa on tietynlaista aitoutta. Ainakin kaikilla hahmoilla on persoonallisuutta yllin kyllin.
Sarjan paras antihan ovat tosiaan nämä hahmot, jotka käyttäytyvät hulluuden rajoilla, ollen silti marginaalisesti vielä mahdollisia ihmisiä, uskottavia hahmoja. Miljöö mahdollistaa paljon erilaisia ideoita ja onkin ollut erinomainen ympäristö antaa hahmojen rellestää. Kaikki puhuvat niin hienovaraisesti aivan uskomattomimpia juttuja, ja katsojalla on aina sellainen "wait, what" -fiilis päällä. Puhumattakaan siitä, että kaikki puhuvat niin nopeasti ja kasuaalisti, "deadpan". Voitte hyvin kuvitella tämmöisten helmien (napattu IMDB:stä) pulpahtavan ylös tavallisen keskustelun siivittämänä:
Dr. Leo Spaceman: Boy, it's crazy to think we used to settle questions
of paternity by dunking a woman in water until she admitted
she made it all up. Different time, the '60s.
Jack: Lemon, I'm impressed. You're beginning to think like a businessman.
Liz Lemon: A businesswoman.
Jack: I don't think that's a word.
Jack: Look how Greenzo's testing! They love him in every demographic:
colored people, broads, fairies, commies. Gosh, we gotta update
these forms.
Liz Lemon erityisesti on suuri poikkeus. Liz kyseenalaistaa monet perinteiset naisiin kohdistuvat asetelmat ja muokkaa paljon sitä, mitä naiselliselta ihmiseltä odotetaan. Ollen melkein kuin yksi jätkistä. Ja siihen kuitenkin nerokkaasti osataan kietoa aina niin totuudenmukainen ja hyvin kirjoitettu viimeinen detalji, ettei vaaka kiepsahda väärälle puolelle, ja että mikään sanoma ei peitä mahdollista vitsiä. Liz voisi vallan hyvin olla joku oikea ihminen, jossain tuolla. Henkilökirjoitus on niin hullua – ja toimivaa.
Huumori on myös poliittisesti korrektin aikakautemme viidakossa varsin teräväkielinen, ottaen kantaa kaikkiin epäkorrekteihinkin asioihin. Hyvä maku säilyy tyylikkäästi vuorosanasta toiseen, eikä mitään turhaa syyllistämistäkään tapahdu. Sarja on todellakin varsin uniikki esitys kaiken seassa, ja sai minut taas vakuuttuneeksi sitcomien tasosta. Hyviä on joukossamme.