Eshell on näitä Emacsin väärinymmärrettyjä hienouksia. Kyseessä ei ole shell-moodista jatkokehitelty versio, vaan se on POSIX-näköisen bourne-shellin imitaatio kirjoitettuna Elispillä. Yksi ilmeinen etu on Eshellin komentojen integrointi elisp-systeemiin. Tämä tietenkin tarkoittaa asioita kuten find-file:n käyttöä komentoriviltä avaamaan samaan instanssiin.

Myös huomioitavaa on, että Windows-käyttäjät saavat nauttia tällä tavoin perustason elisp/posix-komentokehotteesta ilman Cygwinin asentamista. Mastering Emacs -blogi on käsitellyt tätä laajemmalti.

Emacsin palvelinmoodi on toiminut versiosta 23 alkaen sisäänrakennettuna herkkuna, ja rypyt ovat silinneet vuosien saatossa. Tämä on erinomainen systeemi, jolla voi korvata esimerkiksi GNU Screenin ja vastaavat työkalut kokonaan. Kaikki emacs-prosessin aloittamat lapsiprosessit kulkeutuvat vaivatta asiakkaille. Ja kun Emacsin kääntää ilman GTK-tukea, niin se on myös vakaa.

Emacsclient käynnistyy suunnattoman nopeasti ja kaikki raskaat konfiguroinnit seuraavat perässä. Muistiakaan tämä ei syö sen kummemmin: tämä nykyinen Emacs-instanssi on ollut pystyssä 73 vuorokautta ja kantaa isoja org- ja clojure-buffereita liittyvine lapsiprosesseineen. Ja syö vain 60 megaa. Se on noin puolentoista vim-istunnon verran.

Työskentely on täten erittäin sulavaa. Oli ikkunat kiinni tai auki, olipa X käynnistetty uudelleen tai ei, voin avata uuden asiakasohjelman ja valita kaikista avoimista puskureista hyvin pienellä vaivalla haluamani. Palvelinmalli kannattaa ja toteuttaa eräänlaista työpoolia, josta voi poimia helposti kohteen. Tämä blogi-org aukeaisi noin kolmella painalluksella mistä tahansa palvelimeen kytkeytyneestä asiakkaasta. Siitä kiitos osittain Iswitchb-komennolle, joka käyttää IDO-moodin sumeata hakua avointen puskurien välillä.

Ja kaikki tietenkin myös kotikoneen ulkopuolella: voin koodata vaikka Pythonia ja pitää Python-REPLiä kakkosikkunassa auki, ja pääsen samoihin puskureihin käsiksi SSH:n ylitse. Tämä on erinomainen voimavara.