Tämä sarja alkaa olla kohta katsottu. Kahdeksatta ja viimeistä kautta on jäljellä muutama jakso, jotka katson seuraavan viikon aikana. Nyt onpi aika kirjoitella mietteitä tästä.

Sarjallahan on mitä kutkuttavimmat lähtökohdat. Mestarilääkäri, joka tekee asiat omalla tavallaan ja mausteitahan riittää. Uniikit ihmissuhdetaidot ja olemalla alansa paras tekee hyvän ja realistisen kombinaation. Tässä asiassa tietysti ollaan ajan myötä hieman hypelty, mutta sarjahan on ollut parhaimmillaan pelkkien hahmojen varassa ollessaan.

Tarkoitan sitä, kun sarjan draama on kehittynyt pois lääketieteellisistä ongelmista (ehkä draama ei koskaan ollutkaan siellä – alkupään kausia en muista juurikaan) ja erikoisjaksot, joissa lääketieteellisellä potilaalla on huomattavan pieni rooli, ovat niitä hienoimpia.

Kullakin kaudella on taipumusta alkaa hyvin, mutta heti sitten vaivutaan pieneen ahdinkoon tai tylsään, harmaaseen massaan. Massasta noustaan kehittelemään kauden kliimaksi vasta puolivälin jälkeen, jolloin taso onkin sitten erinomaista. Näin tehtiin ainakin vitosella, kutosella ja seiskalla. Nyt katsonnassa oleva kahdeksas on ollut aika heikko tässä suhteessa.

Housen kanssa on niin helppo samaistua, minun ainakin. Välillä naurettavan yksityiskohtaiset analyysit toisten elkeistä ovat toisaalta muodostuneet klassiseksi kliseeksi, mutta pysyvät kutkuttavina. Ja Housen ongelmanratkaisumetodi varsinaisen työnsä ulkopuolella on sekin viihdyttävää katsottavaa.

Ensimmäinen iso merkki sarjan erinomaisuudesta tuli jossakin kolmoskauden jaksossa, jossa unimaailma dominoi monessa pisteessä ja taiteellinen näkemys oli erinomainen, suorastaan lynchinen. Paras kausi mielestäni on ollut viides. Vanhat naamat lähtivät pois kolmannella ja sitten neljännellä mukaantulleet alkoivat viimeistään upota viidennellä sisään. Ja jaksot olivat mitä nokkelimpia silloin. Dialogi ja kaikki. Ja viidennen kauden lopetus sitten viimein ikuisti koko sarjan.

Vitoskausi asetti sarjalle uuden riman. Valitettavasti myöhemmät kaudet eivät yllä mitenkään yhtä pitkälle, vaikka sitten kutoskauden päätöksessä kutitellaan hienosti siihen suuntaan ja seiskakaudella on omia, erinomaisia häkkyröitä.