15. heinäkuu 2008, 11:22

Relevation

Oh shit, I discovered some totally forgotten.

Tangerine Dream. Saksalainen ambient-teatteri, tämä on. Tuotantoa on valtavasti. Olen kuullut TD:tä useasti jo aiemmin, sekä olen pitänyt hallussani tuotantoa jo vuosia, mutta jotenkin nyt vasta avautuu tämä nätteys. Aikoinani suosikkilevyni heiltä oli Ricochet (wiki), eikä se siitä huonontunut ole, mutta nyt olen löytänyt, aivan sattumalta, levyn Cyclone (wiki). Levy poikkeaa muusta keskiajan TD-tuotannosta sillä, että levyn aloitusraita sisältää vokaaleita.

Tulos on tyrmistyttävä. Niin tyrmistyttävän kaunista ja melankolista samaan aikaan. Niin hidastahtista, niin unenomaista on tämä kappale Bent Cold Sidewalk. Niin "lush", niin "smooth" kuin vain kappale voi olla. Smoothimmaksi on hankala enää mennä. Kappale on ilmiselvää progressiivisuutta, ja se jakautuu kolmeen osaan: laulua tapahtuu aluksi, sitten tulee instrumentaalisessio, jonka jälkeen päätetään laululla. Muistuuko mieleen eräs aiemmin mainitsemani kappale, joka toteuttaa samaa? Kyllä, Pink Floydin vaka vanha suosikki Echoes on rakenteellisesti täsmälleen samanlainen. Julkaistuna vuonna 1978 tämä levy ei miellyttänyt silloisia faneja mokomilla progekotkotuksilla.

Levyn keskiraita Rising Runner Missed by Endless Sender on taas paluuta TD:n omiin menetelmiin, ja viimeinen raita on puhdasta TD-laatua parhaasta kuulemastani päästä: Madrigal Meridian, 20-minuuttinen eepos, täynnä TD:lle ominaisia korostettuja syntikkamelodioita, joita viedään erilaisien äänimaisemien halki. Viimeiset viisi minuuttia ko. kappaleesta päihittää monet hyvät proget. Tyyli on omintakeinen, vaikka Bent Cold Sidewalkissa on kuultavissa selkeitä yhtäläisyyksiä PF:n kanssa. Olen varma, että pojat ovat tienneet, mitä tekevät ja jos kyseessä on sattuma, niin se on. TD menee omia polkujaan.

Heidän ensilevynsä, Electronic Meditation on täynnä instrumentaalista psykeilyä progen hengessä. Joskus tulee mieleen melkein PF:n Saucerful of Secrets liveversiona esitettynä. Kyllä, pidän.

Tästä kai tulee uusi FOTM minulle.

Tageja:

---
---

---

Aiheen vierestä