Hifistejä syytetään usein siitä, että he kuuntelevat laitteitansa, eivät musiikkia. En ymmärrä kumpaakaan osapuolta tästä: niitä, ketkä yleistävät asian näin ja niitä, jotka todella tekevät näin. Luultavasti tämmöisiä laiterakastajia löytyy, koska jostainhan ne yleistykset syntyvät. Vaikka en ymmärräkään laitemiehiä, niin kuitenkin arvostan heitäkin. Heillä on rahaa laittaa laatuun, mikä on hyvä saavutus mielestäni.
Joskus kai pelkäsin itsekin olevani laitemies, mutta en kai sitä ole. Määritelmänä laiterakastajalle on sanottu esimerkiksi se, että he kuuntelevat siniaaltoa mieluummin kuin levyjään. Tai jos vinyylin rahina häiritsee liikaa. Kyllä minua vinyylin rahina joskus häiritsee. Ei se napske ja pieni poksuminen niinkään haittaa, mutta jos se aiheuttaa säröä ääneen niin se häiritsee ja kovasti. Huono soittimeni onkin tähän syypäänä, enkä suostu kuuntelemaan enää lättyjä sillä. Pelkään, että levyt naarmuuntuvat. En kuuntele myöskään siniaaltoja, enkä rankkaa laitteita sen mukaan, kuka toistaa alimmalle tai ylimmälle taajuudelle. Kun kuuntelen Staxejani, niin kuuntelen todellakin musiikkia sen kanssa; musiikkia, jolla on tunnearvoa, tyyliä. Kenties kuuntelen joskus jotain tiettyä musiikkia jos haluan nähdä, miten oboe soi tai kuinka on viulukvartetti vireessä. Jos se tekee minusta laiterakastajan niin perkele olkoon. Useimmat ihmiset eivät ymmärrä hifiharrastuksen päälle muutenkaan, enkä edes edellytä moista. Enhän minäkään ymmärrä kaikkia harrastuksia. En minä kuitenkaan niitä mollaakaan. Joillain harrastuksilla on kuitenkin oikeita ongelmia (esimerkiksi graffititaiteet käsitetään yleensä sotkuiksi, golfaaminen vaatii kalliita kenttiä, moottoriurheilu saastuttaa) enemmän tai vähemmän: hifiharrastukselle en keksi mitään muuta kuin kenties paikoin turhan kovan sähkönkulutuksen. Toisin kuin muissa kodinkoneissa, hifissä A-luokituksen saanut laite poikkeuksetta kuluttaa enemmän sähköä ja tuottaa hukkalämpöä reilusti.
Kuitenkin, ehkä nyt siihen itse asiaan. Viikkokausia olen aina unelmoinut uusista laitteista, joilla saisi jazzista vähän eläväisempää, rockista räiläkkäämpää ja progesta uusia ulottuvuuksia irti. Tänään tuntui pikemminkin siltä, että mieluummin käyttäisin ison rahamäärän levyihin. Uusia tai vanhoja levyjä talteen. Tein itselleni yksinkertaisen tekstitiedoston Want.txt, johon kasaan haluamiani levyjä: eräänlainen wishlist. Sen kaveriksi tein bash-aliaksen Whatalbum, joka kertoo Amarok-soittimessa soivan albumin artisteineen. Want.txt sisältää tällä hetkellä neljä levyä ja uusia levyjä on helppo lisäillä:
progo@pihlaja ~ $ cat Want.txt Julee Cruise – The Voice of Love Mike Oldfield – Hergest Ridge King Crimson – In The Court Of The Crimson King John Coltrane – A Love Supreme (Deluxe)
Uusia levyjä on helppo lisäillä:
progo@pihlaja ~ $ Whatalbum Bill Frisell – Unspeakable progo@pihlaja ~ $ Whatalbum >> Want.txt
Semmoista. Toisekseen yksi ongelma levyjen ostossa on: verkkokaupoista, kuten CDonista, tilattuna levyt tuppaavat olemaan uusia digiremastereita. Tähtään aina 80- ja 90-lukujen taitteessa julkaistuihin CD:ihin, joissa ei loudness war näy pahasti vielä. Jos siirtyisin vinyyliin niin ei olisi tätä ongelmaa.
Briteistä on muuten tulossa Telarcin Tchaikovskyn 1812 Overture DVD-Audio -levy. Luultavasti laatua, onhan minulla Telarcin CD-versio jo varmuuskopiona, köh.
