Edellisen postauksen ja Sakarin blogin innoittamana ajattelin uudistaa blogiani sekä rakenteellisesti että ulkoisesti vähän järkevämpään suuntaan. Edellinen versio oli toisaalta ihan kiva, mutta siitä puuttui yhtenäinen rakenne. Teksteillä ei tuntunut olevan selkärankaa (niin sisällöllisessä kuin taitollisessa mielessä). Nyt pitäisi syntyä uusi ääni kelloon.
Tarkkasilmäiset mulkoilijat näkevät myös, että vaihdoin systeemin kielen kotimaalle. Syynä on lähinnä yhtenäisyyden tavoittelu. Ongelmana on nyt se, että myös hallintapuoli kääntyi suomeksi, eikä aivan ongelmitta. Tietyt tagijutut kerkesivät jo kadota, kunnes päättelin ne. Ei mitään hirveitä vaikeuksia—kielikin on päällisin puolin ihan siistiä, toisin kuin joissain harrastelijasuomennoksissa.
Kokeilin onnessani tyylikästä Palpable-nimistä teemaa, jonka sitten surutta tyrkkäsin sisään. Otin toki backupit tiedostoista ensin vain huomatakseni, että TXP todellakin pitää kaikkea dataa tietokannassa. Huono, huono, huono. Miksikö huono? Esimerkiksi tyylisivun muokkaus täytyy suorittaa täysin alkeellisella textarea
-komponentilla selaimessa. Olisi tietysti mahdollista aina ladata tiedosto koneelle, muokata vimillä ja uploadata takaisin, mutta kaipaisin vähän kehittyneempää ja automaattisempaa ratkaisua. Kuten sellaisen, että formit, sivupohjat ja tyylit olisivat tavallisina erillistiedostoina hakemistorakenteessa. Jos se olisi hidas, voisi säätää asetuksista vaikka cachetuksen päälle, jolloin nappulaa painamalla kaikki käytäisiin kerran läpi ja tallennettaisiin tietokantaan. Toisaalta moinen onnistuisi ilmankin, esimerkiksi oman pienen PHP-skriptin kanssa. En kyllä jaksa nähdä vaivaa pienen asian takia.
Ulkoasu on tällä hetkellä vielä keskeneräinen. Otsikko taisi siirtyä nyt vasemmalle ja pysyy siinä, vaikka kuinka scrollailisi. Nyt pähkäilen, että siirränkö kaiken samalla tavalla fiksatusti vasemmalle vai jaanko vähän. Kolme palstaa on ihan kiva, vaikka ehkä tilasyöppö. Toisaalta lukunautinto on parempi, kun varsinaisen tekstin palstaleveys on kapea. Tämänhän te tiesittekin. Nykyisin kun aika monella on noita laajakuvanäyttöjä ja muutenkin moni pitää selaintaan surffaillessa kokoruudun kokoisena, on parempi pitää vähän rakennetta yllä tällä tavalla.