Tämmöinen ehkä hivenen päämäärätön pohdiskelu olisi paikallaan tähän hetkeen. Puhellaan siis konsoli- ja tietokonepeleistä. Pelejä on monenmoista sorttia ja jotkut niistä sorteista ovat edelleen jaoteltavissa alempiin sortteihin. Niihin siis asetetaan attribuutteja: joku peli on seikkailupeli, mutta toisaalta siinä ammutaan. Onko se siis myös räiskintäpeli? Jako genreihin on aina ollut vaikeata, sillä elokuvia, musiikkia tai edes pelejä ei tehdä genremäärittelyjen asettamien rajojen sisällä, vaan ne määrittelyt ovat toissijaisia.
No, vaikka on nyt selvää, että määritteleminen ja luokittelu on vaikeata, haluan kertoa jotain erilaisista luokista. Ajatellaan vaikka, että nämä kategoriat ovat suurin piirtein tasavertaisia ja niitä voi yhdistellä artikkeliin niin paljon kuin haluaa: toiminta, räiskintä, puzzle, arcade ja muut vastaavat avainsanat olisivatkin eräänlaisia tageja, joita lätkitään peleille sitä mukaa kun tagin lätkintäedellytyksiä saavutetaan.
GTA-pelisarja
Hypätään suoraan ytimeen. Olen pelaillut viime aikoina paljon Grand Theft Autoja. Winellä kun ne toimivat aika hyvin. Etenkin GTA Vice City (2002) on yksi suosikeistani. Kun sain hakattua VC:tä tarpeeksi, jatkoin nälkääni hankkimalla Winelle San Andreaksen, joka ei kuitenkaan toimi kuten toivoin. En siis pelannut sitä. Sen sijaan hankin alkuperäisen dospeli GTA:n, jonka nostalgisissa merkeissä oli mukava viettää aikaa. Kankea pelihän se on nykymittapuulla (ja silloisellakin) mutta se monipuolisuus ja tekemisen vapaus paistavat siinäkin aivan yhtä hienosti kuin uudemmissa kolmiulotteisissa jatkajissaan. Grand Theft Auto -pelisarjaa leimaakin pelaajien asettama avainsana "hiekkalaatikko" hyvin. Vapaus tehdä kuten haluaa ja hyvänkokoiset ympäristöt tukevat päätöstä hienosti. Hiekkalaatikkotagin lisäksi ne ovat räiskintää ja ajamista sisältäviä pelejä. Mielestäni varsin väärin on kirjoittaa pelin kuvaukseen merkintä "ajopeli" eikä mitään muuta. Tavallinen — tai pelkkä — ajopeli kun ei yleensä sisällä mahdollisuutta edes poistua ratin takaa kesken pelin ja miljöö asetetaan yleensä neljännen seinän takaa valikoissa, jotka eivät mallinna reaalielämää. Tähänkin voitaisiin palata myöhemmin.
Jos siirrytään pelisarjassa eteenpäin näihin kolmen koplaan; GTA 3:een, Vice Cityyn ja San Andreakseen, niin nähdään, että ne ovat juonivetoisia pelejä ja omaavat yhden suuren pelikentän, jonka aikana ei ole mahdollista hävitä lopullisesti. Elämiä riittää ja pistekertoimistakaan ei tarvitse huolehtia. Näissä peleissä on asetettu pelin etenemiseen liittyviä indikaattoreita mukaan: Stats-valikosta voi seurata prosenttien kertymistä sitä mukaa kun tekee tehtäviä eteenpäin ja vaikka ajaa taksia iltatyönään. Vice Cityssä jopa tarjoiltiin erikoisherkkuja pelaajille, jotka hoitavat homman kotiin viimeistä promillea myöten. Se suunnaton detaljien määrä, joka näkyy näiden pelien kartoissa, on varsin valtava. Ei pelkästään kaupunkisuunnittelu ole erittäin taidokkaasti ja realistisesti toteutettua, yksityiskohtia on ripoteltu varsin hyvin joka paikkaan. Parempaan suuntaan pääsisi vain, jos joka ikinen talonsisus mallinnettaisiin mukaan ja jokaisen käytössä olevan liiketilan voisi hyödyntää tavalla tai toisella. Ja tietenkin karttaahan voisi jatkaa mitoissaan vaikka miten pitkälle. Vice Cityn kaltainen pelimoottori saattaa näyttää vanhanaikaiselta, mutta en oikein edes koe tarvetta realistisemmalle. Sillä moottorilla päästäisiin modernien numeronmurskaimien avulla hyvin laaja-alaisiin karttoihin!
Sen sijaan että GTA:n pääasiallinen lajiluokittelu olisi "hiekkalaatikko", sen perimmäiset syyt painautuvat syvemmälle ihmisen haluihin ja vaistoihin. Kukapa ei haaveilisi maailmanherruudesta ja omistamisen ilosta? Näissä peleissä, joissa jatketaan progressiivisesti aina samaa tallennusta eteenpäin, yhdistyy yksi tekijä: keräily. Kuten ihmisen alkuvaiheissa heimot elivät metsästämällä ja keräilemällä tavaraa, nyttemmin rahaa keräämällä ja hankkimalla amerikkalaisen unelman vaatimat asuintalot ja autot. Peleihin voidaan ammentaa tätä jo varhain kehittynyttä tarvetta ja luoda loistavia pelejä. Grand Theft Autoissa voi keräillä rahaa, aseita, autoja, nauttia jutuista. Ei kovin kattavasti, mutta voi. Ja Vice Cityssä (plus siitä ylöspäin) voi ostella asuntoja, hakea konkreettista sadan prosentin saalista. Ja sittenkin kun nämä on saavutettu, voi aina jäädä parantelemaan tuloksiaan ja harrastamaan satunnaista ultraväkivaltaa … tai muuten vain käydä kaahailemassa luksusautolla. Jos nämä ideat olisivat uusia tulokkaita, voisimme olla omaperäisiä ja uudistaa systeemiä entistä enemmän keräilyhenkiseen suuntaan.
Test Drive Unlimited
Varsin puhdas autoilupeli on Test Drive Unlimited (myöhemmin TDU) jossa voi keräillä autoja, ajaa kisoja, kilometrejä, kämppiä ja jopa muotivaatteita. Se on periaatteessa erikoistapaus GTA:sta, sillä väkivaltaa pelissä ei ole. Autoista ei voi hyppiä ulos milloin haluaa. Kisojen suorittaminen on pelin pääasiallista toimintaa, sekä rahan kerääminen. Autojakaan ei voi haalia loputtomiin, ellei osta lisää autotallitilaa. Näin yksinkertaisella menetelmällä saadaan kenties paras arcadeajelupeli ikinä. Siinä ei juonta pahemmin ole, vaan koko pelikokemus haetaan ihmisten luontaisesta halusta kerätä tavaraa, olla omistajien ykkönen.
Pelille on varattu tilaa kokonaisen havaijin saaren verran. Saarta saa koluta aivan miten tokenee ajaa. Autoja on lähemmäs sata erilaista, ellei enemmänkin. Jokaista saa vielä koeajellakin ennen ostoa, eikä muutenkaan ostamista rajoita kuin tallitila, raha ja mahdollisesti auton saatavuus. Yhdistettynä mukavan arcademaiseen ajofysiikkaan ja rentoon meininkiin (kovin tiukkatahtinen peli ei ole) kyseessä on autoilusta välittäville erittäin hyvä keräilypeli sieltä ykköspäästä. Valitettavasti itse olen kokenut pelin niin hyväksi, ettei se olekaan totta: sitä vaivaavat mystiset tallennusten korruptoitumiset. Ja jossakin keräilypelissä tallennuksen korruptoituminen on suunnilleen pahinta, mitä voi käydä. Ei jossain äksönpelissä, jossa suoritetaan putkijuoksua pisteeltä pisteelle paljoa haittaa, vaikka joutuisi juoksemaan saman kohdan kahteen kertaan. Mutta annapas olla, jos kuukausitolkulla haalittu autokokoelma ja pokaalilajitelma katoaa jonkun pelaajasta riippumattoman bugin takia tuhkatuuleen! Annoin sellaisen korruptoitumisen kerran anteeksi, luullen, että se olisi yksittäistapaus. No, toisella kerralla ymmärsin jättää niin muuten mainion pelin sikseen, sillä ymmärsin, ettei tästä voi nauttia, ellei voi olla varma, että se hiellä kaahatun vaikean kisan voittoauto pysyy tallissa niin pitkään kunnes pelaaja myy pois. Ei tule mitään tuollaisella.
Gran Turismo
Keräilypelien perikuva on Playstation-alustojen killer game Gran Turismo, jossa riittää sekä ajettavaa että tekemistä. Toistaiseksi uusin pelisarjan isojäsen GT4 sisältää lähes 700 autoa, joista vain marginaalinen osa on pelaajan itse ansaittava: loput voi ostaa milloin tahansa, milloin haluaa. Ratoja on hyvä määrä ja kokonaisuudessaan pelissä riittää tekemistä käytännössä sen pari kolme vuotta seuraavaan versioon asti. Kokemuksieni mukaan yksikään autoilupeli ei yksinään selviä paria ajokertaa pidemmälle, jos kaikki tarjoillaan suoraan lautaselta ja mitään ajokkia varten ei tarvitse nähdä vaivaa. Gran Turismoissa aina aloitetaan suhteellisen vähillä rahamäärillä ja ostetaan joku kevyttehoinen pikkupurkki ja lähdetään ajelemaan sunnuntai-iltapäivien yleisövuoroja varsin vaatimattomien voittorahojen toivossa. Tästä kuitenkin edetään ja edetään, kunnes lopulta voi maaginen 100 % suoritusraja yllättää… siinä vaiheessa voi onnitella itseään reilusti. Kuten varmaan kuvitella saattaa, tämänkaltaisessa pelissä tallennuksen korruptoituminen on kerrassaan anteeksiantamatonta. Näin ei olekaan raportoitu käyvän — ellei pelaaja itse ole sössinyt tallennusvaiheessa pahasti. Vanhat Pleikkarit kun tallentelevat tiedostojaan hitaille muistikorteille ja tallennuksenaikainen virtakatkos on varsin fataali.
Kun mietitään sekä TDU:ta että tätä GT:tä, ja niiden sisältämien autovalikoimien määrää, tulee heti huomattua, että molemmissa on sekä paljon erilaisia menopelejä että molemmissa on keskivertopeliä realistisempi ote tiehen. Päättelisin tästä heti näin, että perinteisellä arcadeajelumallinnuksella ei ole järkeä luoda edes 100 erilaista autoa, jos ne kaikki tuntuvat samanlaisilta. TDU:ssakin on arcadestatuksestaan huolimatta varsin paljon vastusta kovissa nopeuksissa ja GT:tä voidaan joskus luonnehtia jopa simulaattoriksi. Vain se on tiedossa, että näissä molemmissa peleissä on panostettu itse autojen käyttäytymiseen kovasti: eri mallien erojen on tultava esille. Pelkkä ulkonäkö ei auta, jos pitäisi kerätä tallit täyteen bensanjuojia.
Menestyspelin tekijät
Yhdistelemällä näistä saisi aikaan sen menestyspelin, jonka ei tarvitsisi anella anteeksi jokaiselta vastaantulijalta. GTA:n ja TDU:n vapaa pelimaailma, Gran Turismon näkemys autojen mallintamiseen ja viritysmahdollisuudet, mahdollisuus nauttia kaupunki/saariympäristöjen lisäksi myös puhtaasta rata-ajelusta (tämä on kovin suuri puute, jonka olisin mielelläni nähnyt TDU:ssa) ja tietysti vielä mahdollisuus hypätä autosta ulos ja ammuskella ympäriinsä. Kunhan tallennukset pysyvät eheinä, pitäisi meillä olla aikalailla täydellinen peli.
Homman voi rakentaa juonen ympärille, mutta vain sillä tavalla, että tekemistä riittää pääasiallisen juonenkin jälkeen (GTA). Itse heittäisin soppaan mukaan vielä first person -tarinankulun (Half-Lifet) jotta eräänlainen superautenttisuus ja yhdenmuotoisuus säilyisi kaikkialla. Tosin kaikki eivät tykkää ajella autoa ohjaamokuvakulmasta, joten kaikenkattava kolmas persoonakin voisi toimia. Half-Lifessä on kuitenkin tiettyä vaikuttavuutta, joka on pitkälti vain ja ainoastaan tämän ensimmäisen persoonan kuvakulman pysyvyyden ansiota.
Tiivistäen tämän artikkelin voisi summata näin: peli, jossa kaikki tarjoillaan haasteetta suoraan kouraan, ei voi olla mielekäs ja kestävä ratkaisu.
