Tänään kävelyllä tulin pohtineeksi hieman Twitterissä vietettyjä minuutteja. Suureksi sosiaaliseksi mediaksi Twitter on edelleen se paras kaikista, koska se ei edellytä suurta läsnäoloa. Mutta kovin turhaa kaikki se on kuitenkin.
Twitter toimii lähinnä tiedotuskanavana. Se suuri momentum, jota aikoinaan saattoi ihastella etusivulla (nykyisin ei taida tulla muuta kuin login-kyselyä), loistaa poissaolollaan kun seurailee omaa virtaansa. Virta ei nappaa, ja aika epätodennäköistä olisikin, jos nappaisi. Tiedotuskanavahommissa RSS on edelleen ykkönen.
Olisin kai lopettanut tunnukseni aikoja sitten, mikäli tunnuksen eteen pitäisi ylipäätään tehdä jotain. Nyt se kulkee pienellä vaivalla mukana, eli ei kamalasti vahinkoa suuntaan tai toiseen. Twitter on tavallaan hyvin persoonaton. Se halu iskeytyä muottiin: antaa jotain informatiivista ja maustaa hyvällä lohkaisulla. Fiksut repliikit ovat toki fiksun miehen merkki, mutta kun joskus haluaisi vain huudella tyhmiä.
Kävelylläni siten tulin ajatelleeksi omaa mikroblogisysteemiäni tässä blogissa. Siinähän ei sinällään ollut mitään vikaa, mitä nyt yleisön ilmiömäinen puute. Sen enempää tuolla Twitterissäkään tietenkään ole sitä yleisöä… vain parina kertana olen jostain huomautuksesta kerännyt tuntemattoman iskemään jutunjuurta. Aika harvinaista se on, kyllä kyllä. Jos Twitteristä joskus ampuisin itseni irti, ottaisin systeemini luultavimmin takaisin käyttöön. Systeemissäni oli sentään hieman ylläpitäjänsä näköä, eikä huudahdukset katoile mihinkään.
Twitter tukikanavana
Entäs ei niin henkilökohtaiset twitteröinnit. Jonkun verran näkee avointen ohjelmien tukea Twitterissä. Sopivilla ohjelmilla luultavasti homma toimii aika hyvin. Väittäisin, että paremmin kuin irkissä. Twitter-huomautteluihin voi paremmin vastailla omalla ajallaan. Irkissä asiat tuppaavat hukkua kanavameluun, eikä yksityisviestittely kaikkien kanssa fiksua ole. Merkkirajoitus hidastaa luultavasti vähän menoa. Foorumit ovat toki minun suosikkiviestivälineitäni, joten jos jotain tukea pitäisi joskus tarjota, niin foorumi se olisi.