18. toukokuu 2009, 16:39

Amarok kiipelissä

Onkohan tämä jo se hetki, jolloin pääsee käyttämään MPD:tä ihan oikealla syyllä. Viimeksihän se jäi eräistä syistä tekemättä. Syitä on monia: nyt ei tunnu tuo 24-bittinen äänentoisto ruveta toimimaan, joten taidan miettiä tavan downmiksata tarvittaessa alaspäin. Minulla ei tuota 24-bittistä ole paljoa, joten iso ongelma sen ei pitäisi olla. Amarok kyllä tukisi, jos toimisi ja MPD ei taida tukea sen toteuttaman ALSA-rajapinnan takia. Kuitenkin olen saanut sen käsityksen, ettei se Amarokkikaan oikeasti osaa, eli se kvantisoisi automaagisesti. Voisin periaatteessa tutkia sitä käyttämällä tuota koaksiaalikaapeliani ja nauhoittaisin ohjelman tulostusta, sitten vertailisin lähdetiedostoa ja nauhoitusta.

Aina tämä MPD onnistuu aiheuttamaan pienen wow-efektin, kun sitä kokeilen. Kenties nyt tekemällä siistin hakemistorakenteen musiikkikokoelmaani pääsen siihen sisään sillä tavalla, kuin on tähtiin merkitty. Ario on mukava ohjelmanpala, jolla onnistuu käskyttäminen jämptisti. Audioscrobbler-demoni scmpc sekin ryhtyi heti toimimaan, kun sen käynnistin. Ääni on esimerkillinen ja kaikki tuntuu toimivan kuten pitääkin. Taasko minun pitää löytää ne huonot hetket?

MPD:n asennus ja konfigurointi gentoossa

Ajattelin tämmöisen tiivistelmän heitellä tähän itseäni ja muita (kuitenkin pääasiassa itseäni) ajatellen. Gentoossa riittää kun itse MPD:n saa toimimaan, kaikki klientit tuntuvat toimivan sellaisenaan, jos ovat toimiakseen. Sopivia klienttejä löytyy portagesta suoraan:

  • media-sound/ario (rhythmbox-like, selaustoiminnot ja hyvä hakutoiminto)
  • media-sound/mpc (konsolista ohjattava putkia hyödyntävä laitos)
  • media-sound/scmpc (audioscrobbler/last.fm -demoni)
  • media-sound/ncmpcpp (ncurses-pohjainen tasokas ohjain)
  • media-sound/gmpc (ei järin hyvä, mutta sillä voi tutkia kyllä kantaa)

Itse asiassa mitä katselin näitä valikoimia, valtaosassa näkyy olevan [1]-tägi perässä, eli aivan portagesta ei kaikkea löydy. mpd-portage -niminen overlay sisältää kaiken tarvittavan, jos kiinnostaa. MPD sekä yllä mainittu scmpc heittävät gentoossa omat init.d-skriptit /etc/:lle, joten ne on helppo asettaa käynnistymään asennuksen mukana. Ja kun molemmat käynnistyvät varsin huomaamattomasti, ei tunnu olevan valinnanvaraa. Kuten kaikki tasokkaat musiikkitoistimet, mpd ei varaa äänikanavaa kuin musiikin soiton ajaksi, joten sekään ei tuota ongelmia esimerkiksi niille, ketkä käyttävät miksaamatonta ALSA-ratkaisua.

Mielestäni MPD:n säätäminen kuntoon on varsin vaivatonta, vaikka se minullakin aluksi tuotti vaikeuksia. Kun MPD on asennettu, ne perinteiset säädöt /etc/mpd.confissa ovat toki simppeleitä. Oikeastaan ainut, mitä säätää, on tuo aivan alussa oleva music_directory -asetus. Mutta ei välttämättä sekään, jos pelaat MPD:n sääntöjen mukaan. En ole aivan varma siitä, mikä on asetuksen oletusarvo, mutta luulisin sen olevan jonnekin /var/lib/mpd:n puolelle kallistuva. Sinne on helpointa tehdä symlinkkejä, joita voi kasailla useita sinne. Näin saadaan kaikki näkymään MPD:lle. Aikaisissa versioissa oli tosin se ongelma, että useita symlinkkejä se ei osannut seurata. Hassu vika sekin, tosin sitäkin raivostuttavampi. Sitten siellä on näitä asetuksia, joiden oletusarvot ovat toimineet hyvin: MPD käynnistyessään vaihtaa käyttäjäkseen mpd:n ja luopuu superuserin oikeuksistaan, mikä on oikein. MPD:tä voi ajaa myös käyttäjänä, mutta itse tykkään valmiista init.d-tiedostoista sen verran kovasti, etten sellaista kokeillut.

Konffitiedoston seuraava vaihe on tarjota AUDIO OUTPUT -osion alla säädöt äänilaitteisiin. Näiden kanssa taisin sekoilla aivan riittävästi ja sitten niitä ei edes käytetä!

audio_output {
           type "alsa"
           name "foobar"
}

Mikäli nyt oikein testasin, nämä riittävät. Nimen toki vaihdat siksi, mikä löytyy ALSA-konffista /etc/asound.confista! Tämä on hyvin tärkeä huomata, ettei superuserin oikeuksilla oleva MPD lue suinkaan käyttäjän ~/.asoundrc -tiedostoa, vaan parempi on kopioida sisällöt suoraan. Huomasin muuten, että minun säädöissäni ei tällä hetkellä edes tarvitse name-kohtaa, vaan kunhan asound.conf -tiedostossa on toimiva default-asetus, pitäisi MPD:stä tulla ääntä ulos.

pcm.!default {
     type plug
     slave.pcm "hw:1,1"
}
ctl.!default {
     type plug
     slave.pcm "hw:1,1"
}

Näin siis minun tapauksessani. Tuo säätö ei käsittääkseni tarjoile käyttäjälleen paljoa iloja esimerkiksi softamiksauksen puuttumisen vuoksi, mutta tämäpä ei ole mikään HOWTO: ALSA, vaan huonosti laadittu MPD-howto. Kjeh kjeh.

Takaisin mpd.confiin. Minun asetuksissani kaikki miksaukseen liittyvät rivit ovat kommentoitu yli, joten kovin tärkeitä eivät ole. Normalisaatio kannattaa jättää pois. Buffering-arvotkin tuntuvat toimivan oletuksilla, sieltä kuitenkin voi jotain säätää, jos tuntuu esiintyvän katkoksia kappaleiden välissä tai muuten ongelmia siihen suuntaan. Alhaalla tiedostossa on päätettävä vanha vihollinen, merkistöenkoodaus. Minulla on siinä "UTF-8″, ja suurin piirtein taitavat tiedostot näkyä oikein. Ainakin näillä parilla ääkköstiedostolla joo.

Scrobblaukseen sitten tarvitaan se scmpc, joka siis pollailee itsekseen mpd:tä säännöllisesti. Ei ehkä järkevin ratkaisu, mutta ei se hidastamaan meinaa ruveta. Tiedostossa /etc/scmpc.conf säilytetään last.fm -palvelun tunnuksia ja salasanaa selkokielisenä, joten tiedoston oikeudet on syytä tarkistaa. Tätäkin voisi ajaa lokaalina oman tunnuksen alta, jos mieli tekee. En ole kokeillut, mutta tuskin mitään vakavia ongelmia esiintyy. Tiedosto on hyvin kommentoitu, joten ei hämminkiä. Ylimpänä oleva log_level -asetus on tärkeä vikatilanteissa, sillä vähän purkkamaisena systeeminä scmpc ei aina ongelmitta selviydy. Debug-asetuksessa sieltä pursuaa varsin kiitettävästi tietoa. Helpoiten scmpc tuntuu sekoavan omiin lähetyksiinsä silloin kun joku toinen scroblaava ohjelma toimii koneella samaan aikaan: jos käytän amarokkia sillä aikaa kun scmpc on päällä, joudun käynnistämään scmpc:n uudelleen jotta se alkaisi lähettää onnistuneesti uusia kappaletietoja.

Mitähän tästä jää vielä sanomatta?

Tageja: ,

---
---

---

Aiheen vierestä