Kaiken tämän jatkuvan tietokonekäytön keskellä osaa välillä pysähtyä, ja katsoa, miten ollaan edistytty. Se on upea tunne, kun keksii, että “hei, minähän osaan käyttää tätä sujuvasti, kun viime vuonna en osannut”. Monta asiaa on sillä tavalla menty. Ei sitä huomaakaan, jos on vähitellen opiskellut.

Hyvä tapaus on tietenkin Vim. Siitä lienee viidettä vuotta, kun Vimiä ryhdyin käyttämään kaikessa tiedostoneditoinnissa Unixin puolella. Aluksi se oli aika tönkköä meininkiä, nuolinäppäimet ja insert-moodi. Verrataan nykytilanteeseen, jossa olen omaksunut vimin idiomaattisen käyttötavan selkäydintä myöten. Mutta toisaalta vimin käyttö ei koskaan ollut täysin vierasta. Sitä käyttelee laajennettuna Notepadina melko mukavasti.

Muistan, kun kerran kokeilin tilettäviä ikkunointeja. Ei tullut mitään, ei sitten alkuunkaan! Ion3 ei ehkä ollutkaan se aloittelijaystävällisin alusta, ja se Awesome, joka oli, ei ollut kovin laajennettava tai monipuolinen. Nykyisin lua-tuen kanssa tietysti ollaan muissa svääreissä, mutta Xmonad potkaisi itsensä sisään varsin kivutta. Ensimmäisillä Ion-kokeiluilla ei kyllä olisi käynyt mielessä, että vuoden päästä sitä elellään jatkuvaa tiletyselämää.

Eräs vanha Fluxbox-ajoilta jäänyt mörkö oli MPD. Käyttelin Amarokia (1.4) varsin mallikkaasti, enkä vain voinut löytää siitä mitään. Sen kirjastotoiminnot olivat varsin hyvät, se käynnistyi ja suoritti mallikkaasti. Ei mitään vikoja sinänsä. Bugeja sitten. Kokeilin kerran MPD:tä, kun Amarokissa oli joku cue-tiedostoihin liittyvä probleema. En saanut sitten mitenkään MPD:tä kesytettyä sellaiseksi kuin halusin. Toisekseen, kun sen sain toimimaan, oli sen liian tiedostopohjainen käyttöliittymä turhan “fyysinen” minulle. Amarok osasi piilottaa fyysisen lihan metatietojen alle. Lopulta kun Amarok kehitti ihmeellisiä vikoja, hyppeli 30 sekuntia kappaleen sisään satunnaisesti, jouduin pakosta omaksumaan MPD:n, ja se sujui sitten paremmin kuin odotin. Ei olisi enää paluuta mihinkään Amarokkiin.

Mutta se tärkein, kaunein ja hienoin asia ikinä. Linux. Neljä vuotta sitten se vain oli liian etäinen, liian ei-Windows. En kyllä keksi, mikä sai minut sitten kokeilemaan sitä kunnolla, mutta siitä se lähti. Windowsiin ei ole kyllä paluuta! Se oli kyllä tärkein päätös, mitä näihin teknologioihin tai ratkaisuihin perehtymisiin tulee. Ehkä negatiivinen, ehkä positiivinen päätös. Pelejä ei paljoa jouda pelailemaan, mutta ehkä se on kaikki positiivista. Ainakin pari prosenttia pelailuajasta on siirtynyt tuottaviin puuhiin, kuten funktionaalisista kielistä lukemiseen!

Tulevaisuus

Mennyttä aikaa ja kehitystä on hyvä peilata optimistisesti tulevaisuutta vasten. Nyt olen kuukauden ajan pohtinut Emacsin merkitystä, ja kuten edellä kuvattuun tapaan, on sen käytön aloittaminen osoittautunut haasteelliseksi. Vimistinä haluan kovasti käyttää omaksumiani idiomia, mutta Emacs ei anna ihan kaikkea ilmaiseksi. Ehkä tulevaisuudessa…