24. huhtikuu 2010, 11:30

Phenom II

Laittelin tosiaan paketin kuntoon. Nyt on Gigabyten lankkua, Phenom II:ta kaikkea kivaa. Pientä häslinkiäkin on ollut ilmassa, minkä takia aivan kaikki ei ole tällä hetkellä ruusuista.

Eilen ryhdyin oitis tuumasta toimeen tultuani päiväaskareiltani yliopistolta. Vanha systeemi ulos kopasta, jäähy irti, sinolilla vanha tahna pois ja uutta tilalle. Paketti oli kasassa tuota pikaa, enää muistit kiinni ja rojut koppaan. Mutta hetkinen, eiväthän nämä kammat tunnu käyvän lankkuun?! Kävi ilmi, että DDR3-muisti ei olekaan suoraan yhteensopivaa DDR2:n kanssa, edes fyysisesti. Hienojen 1333 Mhz -kampojen sijaan jouduin laittamaan vanhat 667 MHz -palikat kiinni toistaiseksi. Tietenkin menin avaamaan paketin, saa nähdä, otetaanko sitä myyntiliikkeessä vastaan.

Muuten operaatio sujui varsin luontevasti. Aiemmin viikolla kääntämäni kernelikin oli suoraan ajureiden osalta käyttövalmis (olin kaukaa viisas) ja siten mitään viritelmiä ei oikeastaan tarvittu. Ainoastaan verkkokortti, joka oli tosin täsmälleen samalla piirillä, sai uuden numeron udeviltä, ja minun piti poistaa vanha kummittelemasta sen säännöistä. Samaa piti tehdä viimeksikin… hieman hyökkää tuo automatiikka vastaan, kun ei osaa hävittää muuten automaattisia asetuksia.

No, eräs varsinainen ongelma on, että virallisia sensoriajureita ei tälle K10-kannalle löydy vielä. LM_Sensorin kotisivuilta sai kuitenkin epäviralliset ajurit, jotka kääntyvät kernelmoduliksi varsin suotuisasti. Sain pienen tappelun jälkeen senkin toimimaan. Ilman kunnollista lämpötilakatsausta en tohtisi availla lisäytimiä millään.

Tutkiskelin lämpöjä hieman rasituksessa: ne menevät aika korkealle! 74 celsiusastetta oli minun kipurajani, ja laitoin pelin poikki. Tänään kirjoittelin lisäksi pienen nauhoittelijan perlillä. Se ottaa lukemat ylös sekunnin välein, ja tulostaa gnuplot-yhteensopivaa grafiikkaa. Kuten Gnuplotin tuntevat tietävätkin, kovin nättiä sillä ei kyllä saa. Tässä pieni kääntelytulos, joka mielestäni osoittaa ongelmia:

Akselisto on siis aika-lämpötila. Huolestuttavan äkkinäisiä hyppyjä siellä tapahtuu: kolmen asteen nousu sekunnissa viittaa vahvasti huonosti osuneeseen tahnasidokseen. Onkohan koko tahna edes kovin käyttökelpoista? Ostin sellaisen ruiskun, joka on kyllä pysynyt ilmatiiviisti. Joka tapauksessa tulokset ovat sen näköisiä, että pitää kokeilla asettaa uudestaan paikoilleen. Eihän se nyt voi pitää paikkansa, että TDP-arvoltaan pienempi suoritin käy kuumempana.

Olin hieman pettynyt suorituskyvyn lisäykseen työpöytäkäytössä. Vaikutukset vähäisiä, elleivät peräti olemattomia. Toivoinko liikaa AMD:n piirisarjaltakin? Lämpöjä tutkiaksi realistisemmissa oloissa, pyöräytin CS:S:n käyntiin. Ah, pelisuorituksen ero oli kuin yöllä ja päivällä. Näytönohjaimeni ei todellakaan ollut pullonkaula tässä pelailussa.

Lämpöjäkin mittailin:

Koska CS:S hyödyntää vain yhtä ydintä, lämmönnousu ei ole niin dramaattista. Hieman huolestuttavasti tosin systeemi kaatui kymmenen minuutin session jälkeen. Ei, kyseessä ei ollut suoranainen rautahaltti, sillä ainakin linux-kernelin maagiset näppäimet pelasivat, ja sain softabootattua remountaten kiintolevyt ensin turvaan. Syyttävä sormi osoittaa kohti AMD:n piirisarjoja. Toivottavasti tästä ei ala uusi bugisuuden ja epävarmuuden aikakausi, kuten muinoin Juli@:n kanssa, ja vielä varhaisemmin AsRockin viallisen muistiohjaimen vuoksi.

Tageja: ,

---
---

---

Aiheen vierestä