Ostin Acer P223W:n ja tällä korvasin kaksi 17-tuumaista näyttöäni yhdellä 22-tuumaisella. Hävisin tilaa aika reippaasti, mutta toisaalta kahdellakin pärjää superhyvin. Samalla sain pelitehot takaisin. Mutta yllätyin itsekin, miten siedettävästi elämä sujuu ilman 3D-kiihdyttelyä.

Enkä edes muista, kuinka pitkään oikeastaan elelin hitaiden maailmojen kanssa. Yliopisto-opintojen parityö kerkesi upota siihen aikakehykseen miltei täydellisesti. Blogistanihan se tieto löytyy: 8. helmikuuta olen kirjoittanut, kuinka iskin PCI-geforcen koneeseen kiinni. Näin tästä tulee melko pienellä virheprosentilla kaksi kuukautta. Tärkeämpi asia onkin havaita, mitä kaikkea tämä teki, ja mitä seurauksia asiasta ilmeni.

Xinerama

Tärkein pointti on huomata, että kaksi kuukautta sitten olin vielä täyspäinen Fluxbox-kuljettaja. Ihastelin muistaakseni Papyawhip-väriteemoilla ollutta Vim-työpistettäni kun kirjoittelin LaTeX-Beamer -esitystä. Se homma muuten hautautui sataprosenttisesti kolmannen näytön johdosta!

NVidian Twinview on eräänlainen puukotus Xineraman paikalle, sillä vaikka samaan aikaan Xorgin asetuksiin tulee asettaa täppä “Disable Xinerama”, niin X-ohjelmat kuitenkin sanovat löytävänsä Xineramatuet. Tämä tehokkaampi versio tuki siis vain kahta näyttöä, joten kolmannen näytön kanssa minun tuli ottaa käyttöön Xorgin oma Xinerama-lisäke, joka rikkoo samalla esimerkiksi XRandR-tuen. Jännä, että nyt minulla on molemmat.

Xinerama siis aiheuttaa hämminkiä. Tai aiheutti silloin helmikuussa. Fluxbox, silloinen suosikkini, ei ottanut muutosta vastaan ilolla. Päätinkin sitten hypätä kertaheitolla tilettäviin ympäristöihin. Xmonad on ollut upea laitos näiden kahden kuukauden aikana. Se on yksinkertaisesti toiminut moitteetta kolmen näytön kanssa ja olen ollut täysin haltioissani sen tarjoamien kontrollien kanssa.

Siispä: miksi minä sitten tunnen haikeutta Fluxboxia kohtaan nyt? Vaikka Fluxboxilla on hetkensä, ei se mitenkään päihitä Xmonadin vakautta säätöjen suhteen.

Vaihtoehtoisesti kaihoan takaisin kolmen näytön kokonaisuuteen. Sain tyydytettyä Civilization IV -nälkäni, joten nyt ei kai haittaisi jos lisäisin pöytätilaa taas entisiin mittoihin. Sitä paitsi, Dosboxin kautta pelatut pikkupelit täyttävät erittäin kivasti tyhjiötä. Wingsiä ja Ultimate TK:ta olen hakkaillut. Nyt voi palailla Max Payneen, Vice Cityyn, Half-Lifeen ja muihin vastaaviin. Nähtävästi itse pelillä ei ole merkitystä, vaan vain pelaamisella.

Kolme näyttöä… helmikuussa tunsin, että työpöytää on nyt aivan liikaa; että kaikki mahtuu täydellisesti kahdellekin. Paikoitellen, joinain päivinä tuntui, että yhdelläkin pääsee maailman ympäri. Tilettävässä ympäristössä laajakuvanäytöistä saa parhaiten irti. Minua toki varoiteltiin, että kolmas näyttö on kuin toinen: “takaisin ei ole palaamista”. Siltä se nyt todellakin tuntuu!

Olen myymässä näyttöjäni pois, joten tällä hetkellä pitää vain toivoa, että ne ostettaisiin vauhdilla. En nimittäin jaksaisi tätä kaihoa kovin pitkään.