14. lokakuu 2009, 20:08

Kone pamahti, päätös (osa 2)

Kun pöytäkone on poissa, ovat läppärit liikenteessä.

Kannettavani ei ole järin mukava nykypäivän speksejä ajatellen. Kaikki takkuaa, ellei sitten käytä jotain "askeettista" ikkunamanageria ilman "karkkeja". Olenkin kirjoitellut niistä aiheista enemmän muualle (mm. tähän blogiinkin) joten jätetään ihmisten makeanhimo sikseen nyt. Puhutaanpa vaikka siitä, että olen saanut viikon nauttia elämästä kannettavan kanssa, ilman hurinoita ja ääniä, meteliä. It's just me, you and the laptop. Voin sanoa, että viikko oli paikoin kivulias ja paikoin erittäin tuskaisa, mutta pääosin (jopa silloin viikolla!) mukavaa ja en joutunut tinkimään luksuksesta — pahasti.

Debianin käyttely awesomen kanssa on kivaa kannettavalla. Rajoittunut hiirenkäyttömahdollisuus ja tiivis näppäimistö sopii hyvin kannettaviin oloihin. Heti kun iskin telakan ja ulkoisen konsolin kiinni, systeemi alkoi yllättäen muodostaa puutteita. Se, että syntyivätkö puutteet nimenomaan ulkoisen konsolin takia vaiko siitä syystä, että yksinkertaisesti ajan myötä syntyy puutteita, jää epäselväksi nyt minullekin. Ehkä eniten kuitenkin häiritsi, myös alussakin, käyttöä yksinkertaisesti hitaus. On mielestäni vähän ironista puhua netinselauksesta tietokoneiden kevyenä käyttönä, kun tuntuu nimenomaan olevan toisinpäin: juuri nettisurffaus ja pelit ovat ne kaksi enitensyövää aktiviteettia. Jopa raytracinkia ja cad-mallinnusta voi tehdä sulavasti jos sitten odotteluaikoja ei erikseen huomioida. Koodailin tosiaan aivan mukavasti (tunnottomana) C-kieltä ja varmasti muitakin kieliä olisi voinut vääntää (kirjoitettuja kieliä kannettavalla: C, Java, bash, LaTeX, suomi ja englanti) yhtä kovalla mielenkiinnolla varmasti. Debianin vim kääntyy riittävän konffaamisen jälkeen täsmälleen samaan kuin tässä pihlajallakin. En jaksanut kuitenkaan pientä ajanjaksoa varten napata backupeista (olisi siis vaatinut suorastaan vaativan tar-lauseen kirjoittamisen) viilattua konffia eteeni. Katselin vain, mitä tuleman pitää.

Nyt kun olen taas sulavan tehon päässä, tuntuu kaikki tapahtuvan kuin salamana; automaagisesti ja vähintäänkin vauhdilla. Katsotaan huomenna uudestaan, heh. Myös se tehokkuuden kääntöpuoli kuuluu selvästi: olevinaan hiljainen kokoonpano, meteli on suorastaan vavisuttava viikon hiljaisuuden jälkeen. Kannettavani pysyi vaiti yllättävän hyvin. Ei edes raskaat taulukkorakenteet sivuilla pistäneet tuuletinta pyörimään, toisin kuin GNOME-ympäristöjen alla olisi tapahtunut. Vasta se alkoi metelöidä, kun laitoin imagemagick-pakettiin kuuluvan kuvankonvertoijan vääntämään kymmenestä JPEG-kuvasta pienemmät versiot, se vähän ulahti. Debianin ollessa kyseessä, myöskään ohjelmien asentelu ei aiheuttanut meteliä. Kaikenkaikkiaan kone oli vaiti kaikessa sellaisessa työssä, jota käyttäjä voi tehdä luontevasti. Niin, meteliä piisaa. No, ei sitä niin paljoa ole, mutta ero on huikea. Parhaimpina iltoina en kuullut pelkästään seinällä tikittävästä kellosta koneiston tikitystä, vaan myös taustapuun resonoinnin! Sellaiset detaljit hukkuvat herkästi pois. Kuulin myös sen, kuinka DA-muuntajani hurisi vaimeasti siitä syystä, että muuntaja on speksattu 60 hertsille ja minä tarjoilin sille 50-hertsistä virtaa. Toisaalta myös musiikki kuulosti kaikin puolin paremmalta. Taustat olivat aidosti tummia. Huonona puolena mainittakoon, että huonosti toteutetut fadeinnit ja -outit kuuluivat terävinä tökkäyksinä. Sanoisinko, että se on pieni hinta siitä, että nyt kuulee tarkasti, jos rumpukapulassa on hiusmurtumia ja kepittäjällä on vielä krapula. Yksi haittapuoli tietysti oli: kannettavassa kun ei ole S/PDIF-liitäntöjä ulos tahikka sisään, jouduin olemaan CD-levyjeni armoilla. Onpa kuitenkin 50 levyn joukossa paljon kuunneltavaa, joten aivan ei minun tarvinnut samaa kiekkoa veivata. Kyllä se vähän tympi minua nousta vaihtamaan levyä fyysisesti kun se oli lopuillaan. CD-lukijan koneiston pysäytysääntä en enää pysty arvostamaan mitenkään, ellei albumi sitten ole jotenkin huono itsessään.

Kaksi näyttöä on aidosti siunaus. Ero on niin päivänselvä, eikä sitä voi mitenkään edes yrittää emuloida tuplaamalla virtuaalitilojen määrää. Aivan kerrassaan mahdotonta. Aion itse kuitenkin nyt piakkoin kokeilla awesomea fluxboxin kanssa. Kunpa olisi keino rajata awesomen tiletyksestä sellainen 200 pikselin marginaali, johon voisi jättää kelluvat komponentit. Kunpa vain olisikin. Se olisi niin mahtava sitten.

Nyt voitaisiin ajatella, että jospa minulla olisi ollut vielä parempi kannettava käytössäni, olisiko tullut täydellinen siirtyminen aivan tuosta vain, sormia napsauttamalla? Ei ehkä täydellinen, mutta varmasti jollain tasolla avartavampi. Kuinka sopivaa on se, että kun sain vaihdettua emolevyni uuteen, kannettavan Xircom-merkkisen PCMCIA-verkkokortin RJ45-adapteri levisi lopullisesti, eikä signaali enää kulje kuten ennenvanhaan. Ehkä se oli joku kannettavan mielenilmaus vallitsevaan aiheeseen.

Tageja: , , ,

---
---

---

Aiheen vierestä