17. lokakuu 2009, 16:01

Havu.viuhka.fi

Havuviuhka, tai aiemmin Ihmekuusi on nyt pyörinyt mukana jo kohtalaisen pitkään. Kun minä sain päähänpiston tammikuussa tehdä pienen levyarkistoprojektin internetteihin, en uskonut, että se toimisi näinkin hyvin.

Ketä asia nyt onkaan kiinnostanut, siellä on ollut paljon erilaista musiikkia: sellaista musiikkia, jota minä kuuntelen ja sellaista, jota olen sivukorvalla päässyt kuuntelemaan ja sitten ilmaissut mietteeni siitä kärkevästi ylös. Noin ainakin ideaalitapauksessa. Nythän karu totuus on se, että kuuntelen levyjä eri lähteistä, ja vasta jos se aidosti innostaa jollain tasolla, kirjaan sen ylös. Tuloksena on se, että kyseinen kanta sisältää vain sellaista musiikkia, jota suosittelen muillekin. Eihän se läpeensä huono idea ole sekään, mutta ei aivan sitä, mitä suunnittelin. Se ei ole ns. kaikenkattava pakkaus.

Kuitenkin ihan kelpo paketti siihen nähden, mitä silloin tammi-helmikuussa siitä povasin tulevaksi. Levyjä on sinne virrannut tasaista tahtia. Aluksi tietenkin paljon, kun oli niin paljon jaettavaa. Ja kuten jo silloin ennustelin, tahti tulee hidastumaan sitä mukaa kun omat kollektioni on kirjattu ylös, ja levyjen lisäilytahti riippuisi kovasti siitä, paljonko ostan levyjä ja jaksan niitä kuunnella. Nappasin tietokannasta pari attribuuttia ja pyörittelin niitä OpenOffice Calcissa:

Havuviuhkan levyjen lisäysaste tässä vuoden 2009 mittaan. Suurenna klikkaamalla.

Havuviuhkan levyjen lisäysaste tässä vuoden 2009 mittaan

Pystyakselilla tietokannassa olevien levyjen kokonaislukumäärä, vaaka-akselilla tilanne hetkellä $$t$$. Kuvaa luetaan siis siten, että mitä jyrkempi käyrä on, sen tiheämmin olen uusia levyjä lisäillyt kantaan. Nyt viime aikoina on ollut varsin verkkaista tämä kehitys, vaikka kaikenlaista olisi kuuntelematta. Ei tässä kuitenkaan nyt pyritä mihinkään lisäystalkoisiin. Tavoitteena voitaisiin pitää 300 levyä ensi helmikuuhun mennessä, jolloin päästäisiin teoriassa 0,8 levyn per päivä -lisäystahtiin. Viikossa noin 6 levyä.

Nyt kun päästiin asiassa näinkin hyvin eteenpäin, katsotaan phpmyadminin välityksellä, mitkä ovat suosituimmat genret. SQL-magialla ilmaistuna siis näin:

SELECT genre, COUNT(id) AS lkm FROM `records` GROUP BY genre ORDER BY lkm DESC

Tuloksena syntyy tulosjoukko:

genre lukumäärä
rock 95
electronic 43
jazz 36
soundtrack 22
metal 13
classical 6
ambient 4
opera 2

Jätin vielä erikseen mainitsematta viittä riviä yhden saaneita. Niille kaikille taitaa olla yhteistä se, että ne ovat oikeastaan isompien genrejen alaluokitteluja, ei siis oikeaoppisesti nostettu jalustalle. Listatuista myöskin löytyy päällekkäisyyksiä: ambient voi kuulua rockiin tai elektroniseen tai "klassiseen" ja toisaalta metalli on rockin alalaji, ja soundtrack tarkoittaa ei-mitään musikaalisin termein ilmaistuna. Työtä olisi siis tehtävänä, jos haluaisi saada täydellisen paketin joskus aikaiseksi näistä genreistä.

En ole Havuviuhkalle tehnyt uusia muutoksia tässä puoleen vuoteen. Systeemi on ihan toimiva, vaikka tietysti kaikenlaista pientä onkin siellä, mikä ei miellytä. Lisäksi nyt kun takana on vähän tiedonhallintaa ja tietokantasuunnittelua oppilaitoksista, havaitsen myös tietokannat kovin jäykiksi. Hyvin toimii pienissä tilaisuuksissa kuitenkin, en meinannut mennä sorkkimaan muurahaiskekoa. Se vaihtoehtoinen listaustapa olisi kuitenkin suunnitteilla, prioriteettina kunhan kerkeää.

Yksi toinen asia, mikä on käynyt mielessä, on ollut kommentointimahdollisuuden lisääminen kannan asukkeja varten, mutta se tuntuu kovin turhalta, kun otetaan huomioon nämäkin yleisömassat, jotka tätäkin blogia lukevat. Turha yhtä ihmistä varten tehdä mitään erikoisuuksia.

Tageja: ,

---
---

---

Aiheen vierestä