Sen sain ehkäpä loppuun asti. Aloin virittelemään noiden painikkeiden graafisen puolen kanssa, mutta luovuin siitä. Vaativat aikalailla näpertelyä ne. Voisin kai ottaa kuvan siitä. Mainitaan vielä kertaalleen, että pohjana käytin Emerge -nimistä teemaa by ikaro. Siinä ei sinänsä muu haitannut, kuin turha harmaisuus.
Tänään löysin myös gtk-chtheme -ohjelman, jonka avulla tulikettu, pääasiallinen työkaluni, nätistyi kertaheitolla. GTK:n defaulttityyli on vähän kulmikkaan oloinen. Seuraavaksi pitäisi kai miettiä.. no, pitäisi miettiä miettimisen aihe. Sovellus, jota ei moni tunnu omaavan.
Mitäs seuraavaksi? Zyxeliä voisi tietty kokeilla viritellä, mutta no jaa.
Uudesta työpöydästä voi katsella kahta eri versiota. Toinen jpegin kompressioluvulla 80, toinen 90, joten valinnan mukaan. Kyllä heikommastakin selvän saa.
Irkissä jo kyseltiin asiasta, niin kerrotaan täälläkin, että kalenteri on Rainlendar, GTK-maailman lupaus, ja paras onkin. Alakerran nettistatistiikka on conkyllä.