Suositellaanpa tämmöistä albumia kuin Astrixin Artcorea vuodelta 2004. Melodista psytrancea ja näppärää kuin mikä. Koin heräämisen tässä levyn toisella raidalla, Monster Remixillä. Oikein näppärää ja soundi on napakka.
Pitäisikö alkaa kirjoittamaan joitain oikeita levyarvosteluja? Ei siihen aika riitä ja mistä minä tiedän, miten niitä pitäisi tulkita. Lisäksi musiikki ei ole sinänsä minulle päätarkoitus. En syvenny kappaleisiin vaan ne soivat pääasiassa taustalla.
Jotenkin tekee mieli ostaa ne Sennheiserin HD-650 -kuulottimet, mutta ovat ehkä ns. turha ostos tässä vaiheessa, etenkin kun ne 300-ohmisina tarvitsevat ehdottomasti kuulokevahvistimen kaverikseen. Elektroni.fi möisi jostain syystä noita 650-luureja halvemmalla kuin HD-600:ia. Kuitenkin siihen noin 220 euron pintaan menee. Niissä on kuulema erittäin napakka bassotoisto, sopii siis vain entistä paremmin esmes nopealentoiseen metalliin tai vastaavaan.
Mutta miksi ihmeessä ostaisin uudet nyt, kun ei ole vielä kuukauttakaan edellisistä. Kai se jäi pyörimään päähän, että useimmilla harrastajilla on hyllyssään vähintään kolmet hifiluokan kuulokkeet.