29. joulukuu 2007, 15:07

Alkaa tympiä

Fluxboxin ikkunankäsittely, siis. Vikahan ei varsinaisesti ole fluxboxin vaan sen, että joku ohjelma X käyttää eri osaikkunoilleen samoja tunnisteita ja siten fluxbox resizeilee niitä miten sattuu. Esimerkiksi Gimp ja Firefox molemmat ovat vähän tämmöisessä asemassa.

Pikkuhiljaa ajatus ion3:sta on taas herännyt. Kehittelisin tabbed moodiin sellaiset viritykset, että. Tällä kertaa työpisteet voisivat olla tarkemmin määriteltyjä, tyyliin "workspace 1: firefox and shit", "ws 2: koodi, vim, yms" ja niin poispäin.

Toisaalta osaako ion3 sen paremmin kuin fluxbox asiata? Mihin ion3 ylipäätään tyrkkäisi ylimääräiset popupit, jos sellainen vaikka sattuisi tuliketusta aukeamaan? Taikka jonkun randomin ohjelman, jota ei tarvitse kuin kerran elämässä tai kerran projektin aikana. Sekoittaako se entisten, vakio-ohjelmien paikat ja pöytävaraukset kokonaan?

Kaikki on oikeastaan kiinni siitä, miten tarkkaan ion3 pitää säädöt. Kyllähän fluxbox menettelee, erittäin hyvin, jos kaikki pysyy siinä muodossa, johon olen ne kertaalleen konffinut. Jos ion3 vaikkapa lähtee muotoilemaan uusiksi asian X tai Y niin ei se ole pekkaa pahempi.

Olen ajatellut toisaalta että jos ei Ion3 taikka fluxy niin sitten ehkäpä karkkipuolelle, xfce tai kde. Mutta enpä usko, että niin radikaaleihin ratkaisuihin päädytään. Ion3:seen voi tutustua vain yhdellä tavalla: konffaamalla se "täyteen". Täysi hoito, kuten voisi sanoa. Kaikki se, mitä tekisin fluxboxilla, tekisin ionilla. Siinähän ne puutteet parhaiten huomaa. Siinä näkisi, sekoittaako se mitään, hävittääkö ylimääräinen konffidialogi kaiken allensa, mitenkä full screen -peli tekee ja kuinka joku kiinteäkokoinen ikkuna tottelee.

Saa nähdä. Tätä postausta kirjoittaessani huomasin, miten hyvin tämä fluxbox suorittaa. Ei tämä tee huonosti, ei lainkaan. Onko se vaan sitä uutuudenviehätyksen kaikkoamista, uuden halajointia.

Tageja: ,

---
---

---

Aiheen vierestä