13. tammikuu 2008, 19:09

Valaistuminen

Jonkin sortin valaistuminen.
Kuuntelin Mike Oldfieldin Islands-albumia ja joku kappale soi sen verran eeppisesti että vähän jotenkin tuli mieleen Windowsin windowsmaisuus.

Alkuperäinen ideahan on ollut hankkia Windows-kone Linux-koneen kumppaniksi. KVM-kytkimellä sitten yhdistellä ne siten, että linux hallitsee tuplanäyttöparin toista näyttöä aina ja toinen näytöistä on jaettu.

Mikeä kuunnellessani jotenkin heräsi kysymys että miksi käyttää linuxia, miksi käyttäisin linuxia. Minullahan on windows-kokoonpano, siinä on pelit ja siinä on pensselit. Siinä toimii softa, sitä softaa löytyy. Löytyy kaikennäköistä kivaa äänenkäsittelyyn, videon koostamiseen, videon pakkaamiseen ja kaikenlaiseen.

Ajattelin tehdä sitten joitain esimerkkejä pikkupikkuisista jutuista, jotka merkitsevät kuitenkin paljon. Ne ovat vähän niin kuin käytön pieniä iloja. Tämän listan pohjalta voin kenties hahmottaa asioita paremmin.

Linux: – Tetris – Piirisarjan ajurit toimivat paremmin kuin windowsissa – Amarok – Parempi koodausalusta, paketinhallinta korvaamaton apu – Semiautomaattinen skriptattu digikuvagrabberi == win – Virusvapaus

Windows: – TDU – VirtualDub – Juli@ varmaan toimii – Winamp – Office-paketti ja sen hyvä toimivuus – BSOD on parempi kuin Linuxin hardwarehaltti. – PowerDVD – Jatkuva häslääminen viruksia vastaan

Kaikki tämä jossittelu johtuu tietysti vain yhdestä syystä: olen liian laiska bootatakseni konetta vaihtaakseni majaa. Jos boottaisin esimerkiksi tehdäkseni jotain videoeditointia ja tallentaisin sen NTFS-levylle niin en menettäisi mitään. Linuxista käsin pystyy hyvin lukemaan NTFS-osiolta. Itse asiassa windowsin puolella hoitaisin kaikki videonkäsittelyyn liittyvän. Ensin koostaisin ja editoisin materiaalin. Eksporttaisin ja pakkaisin siitä xvidin Virtualdubilla. Masteroisin DVDlabilla dvd:t. Polttaisin lopputuloksen Nerolla.

Nyt kun tein tuota listaa niin windowsin hyvät puolet makaavat kenties joissain ohjelmissa, joita ei saa kuin windowsille. Videonkäsittelyssä on VirtualDub ja Adobe Premiere (hintaeroa on toki melkoisesti). Äänenkäsittelyssä on Goldwavea ja muita superohjelmia. Ja Juli@:n ajurit todnäk toimivat peräti, toisin kuin tässä linuxissa.

Windowsissa on Office-paketti, joka tarjoaa hyvät oikoluvut. OpenOfficeen en ole saanut toimimaan minkään kielen oikolukua vieläkään. Enkä edes jaksa yrittää.

Windowsissa on pelit, siellä on Test Drive Unlimited ja Steam-pelit, kuten HL2DM. Ainut vain, että yhtäkään asiallista tetristä en ole windowsille löytänyt. Windows antaa rehellisen BSOD:n kun se munaa itsensä. Kaikesta ärsyttävyydestä huolimatta se on mukavampi kuin linuxissa tapahtuva haltti. Kernel Paniccia ei ole varmaankaan ollut kuin pari kertaa ja ne ovat johtuneet yksinkertaisista syistä, kuten joistain fs-ajureista kernelistä.

No. Koodaus. Windowsissa voi koodata, eikö? On varaa valita erilaisista editoreista. Itse kääntyisin Notepad+:n tai gvimin puoleen. Molemmissa on syntaksiväritys ja kaikenlaista kivaa. Jos ei vielä kelpaa niin Microsoftin ilmainen .NET Express tarjoaa IntelliSensellisen moniosaaja-IDE:n, joka on tunnustettu todella loistavaksi. Sitähän se onkin. Ehkä vain ruututilankäyttö on miinusta, mutta projekteissahan sitä meneekin koska on mukava nähdä yleisnäkymää luokista sun muusta. Jaa, eikö sittenkään? Asennanpa SDL:n tähän jos vaikka kokeilisi. Jaa, hmm. Googlettamaan. Saan jotain asennusinfoja ja dll-tiedostoja.

Sitten se linkkeri valittaa puuttuvista palikoista. SDL-gfx, SDL-mixer, mitä? Minne laitan mitäkin ja mitä tähän ikkunaan kirjoitetaan? Sekoaa.

Linuxissa, tässä tapauksessa gentoossa tekee helposti. Jos vaikka kävisi niin, että SDL-gfx puuttuisi niin laittaisin eix-ohjelman paukuttelemaan hakua ohjelmavarastosta. Ja sitten se palauttaa listan sopivista ohjelmista ja paketeista. Ahaa. Löytyykin. media-libs/sdl-gfx. Sitten otetaan root-oikeudet käyttöön yhdellä komennolla ja naputetaan salasana. Asennetaan tuossa tuokiossa. Flawless. Ohjelmapoluista huolehditaan. Ja kas iloa, ohjelma kääntyikin jo.

Ja Linuxissa on hyvä termissoftavalikoima, jossa on hyvä ajaa vimiä.

Enpä taaskaan keksi mitään oikeata syytä miksi hankkisin windows-koneen. Nämä postaukset ovat varsin terapeuttisia ja saavat ajattelemaan asioita. Kiitos ajastanne.

Tageja: , ,

---
---

---

Aiheen vierestä