Uusi blogi on nyt out live

Uusi blogi on nyt "virallisesti" julkistettu, vanha on jäädytetty ja selvät linkit uuteen paikkaan on pantu merkille. Kaikki tuntuu hieman keskeneräiseltä vielä, mutta se on tavallaan hyväkin merkki.

TextPattern on poistettu. Yksi biohajoava PHP-systeemi vähemmän huollettavaksi. Wgetillä crawlasin ja hienosäädin vielä sed-taioilla vanhan blogin staattiseen muotoon. Tätä systeemiä ehtii tuunata kyllä.

Ulkoasu on mitä on. Tuntui miellyttävän kontrolliryhmää. Tämän – miksei mihin tahansa muunkin – postauksen kommentteihin saa ampua palautetta ja ehkäpä peräti ehdotuksiakin.

Käytettävyys saattaa olla huonolaatuista tässä vaiheessa, kun olen mietiskellyt asioita vääristä näkökulmista. Jälkeenpäin asiat kirkastuvat, mutta huvittaako ryhtyä refaktorointiin noin vain. Clojurepohjaisessa koodissa on paljon etuja, mutta sotkuiseksi menee ilman hyväksikoettuja rutiineja. Niitä pitää koittaa löytää kaiken seasta ja kirjoitella uusiksi.

Teemasta

Teema on vaihteluksi taas odotushuone tai black lodge. Edellinen blogini oli tyhjästä taiottu ja (mielestäni) yllättävän raikasta vaihtelua. Sitä ennen oli myös odotushuoneteemainen blogi. Sitä ennen taisi olla jotain muuta. Blogi ja teema on muuttunut monesti sitten vuoden 2007.

Odotushuone-teema oli hyvin odotettavissa, kun domain, fwwm.us, oli kuitenkin sidottu jo etukäteen. Omaperäistä tästä ei kyllä saa kirveelläkään. Olisin halunnut jatkojalostaa Michael Corleone -teemaa, jota olen pyöritellyt TP:tä pidempäänkin avatarina. Michael ja Lodge on tottakai yksi potentiaalinen jalostuksen kohde. Yhdistäisin ehkä vanhan blogin yläpalkkijuttua ja Michaelia ja Odotushuonetta. We'll see in 25 years!

Uusi blogi on uudemman kerran ulkona

Vanha systeemi ei kestänyt pitkään, kun jo antoi periksi. Korjaukset olisivat olleet tietenkin tehtävissä vanhaan moottoriin, mutta päädyin nyt kirjoittamaan uuden. Mukana on uusia ja hienoja juttuja, kuten gitin kautta tehtävä versiointi. Diffejäkin pääsette tarkastelemaan ehkä jossain vaiheessa. Nyt kukin postaus on omana tiedostonaan. Päällepäin näkyviä uusia ominaisuuksia:

  • Luontipäivämäärien lisäksi myös viimeisin muokkauspäivämäärä.
  • RSS-feedit näyttävät uusien postausten lisäksi kaikki isot revisiot vanhoihin postauksiin. Tämä on sitä follow-up -henkeä, jota koitan viljellä.
  • Postausten urlit ovat nyt yksinkertaistuneet; hävitin pois tuota temporaalista elementtiä osoitteista. Joissakin jutuissa ei ole niin kamalasti väliä, milloin sen julkaistu ensivedos on tapahtunut.
  • Samaan syssyyn postausten kategoriat ovat hävinneet. Käytän tageja vapaammin täst'edespäin.
  • Ja tagit ovat nyt tietoisempia toisistaan, ja järjestän ne sivuille aina yleisyysjärjestyksessä. Pientä värikoodausta on kaverina kanssa.

Näillä muutoksilla toivon, että systeemi muuttuu kohti julkaistua ja aukikirjoitettua tietämyskantaa. Tavanomaista blogia tai verkkopäiväkirjaa en ole kamalasti harrastanut.


Kommentit, kehitysehdotukset ja keskustelunavaukset ovat tervetulleita sähköpostitse.