The X-Files

Aloitin torstaina X-Filesin uudelleenkatsomisurakan. X-Files, tai suomalaisittain Mappi Ö, on tietysti tämä suurin 90-luvun instituutio TV-maailmassa, mitä on. Twin Peaks ensin 90-luvun alussa ja sitten X-Files koko loppuvuosikymmenen. Näemme Toivo Mulperia, Taina Kultsista ja Pertti Nahkalaa hamaan tulevaisuuteen asti. Alkava katsontakierros on minulle kolmas, ja edelliskerrasta on jo aikaa.

Ensijaksot määrittelevät niin paljon X-Filesiä ja heti pilottijaksossa ainakin pannaan rytisten kaikki myöhemmin tutuiksi syntyvät elementit kovaan käyttöön. Salaliittoteoriat ovat oma suosikkini ja sarjan mytologiajaksot hunajaisinta mahlaa. Täytepätkät ovat hitti-tai-huti -tyylisiä. Sarjan nokkela käsikirjoitus ja sankareidemme kemia auttaa kyllä pitämään tason yhtenäisenä.

Muistan kyllä sarjan vaiheista niin monia upeita "Monster of the week" -jaksoja, joissa viihtyy silkan hulluttelun ja päheän kirjoituksen ansiosta. Doppelgängereitä, sirkuskääpiöitä ja vampyyreja. Erityisesti jakso nimeltä Bad Blood tykitti kovaa. Ensimmäinen jakso, jonka katsoin Filesiä, oli D.P.O. kolmannelta kaudelta. Kyllähän se työn taso ja laatu säväytti kovasti. Toistaiseksi paras jakso koko sarjasta on ollut Little Green Men, kakkoskauden avaava mytologiatykitys. Katsotaan, tuleeko uusia suosikkeja matkan varrella. Klassiset "junajaksot" (alkaen Nisei:stä) ja muut vastaavat, miksei vaikka pilottijakso tai toisena tuleva Deep Throat voisivat olla hyvinkin top-listoilla. Ne kaksi olen katsonut tätä urakkaa eteenpäin, ja todella hengästyttävää settiä ovat olleet.

X-Files on inspiroinut niin monia myöhempiä sarjoja samalla tavalla kuin aikaisemmat esikuvat inspiroivat X-Filesiä. Pääpuolin elokuva All the President's Men mutta myös Twin Peaks ja muut.

Jotkut sanovat, että X-Files on auttamattoman vanhentunut, mutta minun on sitä vaikea nähdä. Salaliitot eivät ole loppuneet, ja tarinat on tietysti kirjoitettu melkein ajattomaksi. Pienet vihreät miehet eivät mene muodista noin vain. X-Filesin teemamusiikki (Mark Snow'n käsialaa) on varmasti kaikkien aikojen paras tv-sarjamusiikki. Sarjan ambienssissa on muutenkin paljon enemmän musiikkia kuin nykypäivän kyhäelmissä, ja minä ainakin pidän siitä.

Lisäksi on aina piristävä nähdä entisaikain ja nykyisiäkin tähtiä pikkuosissa. Esimerkiksi Seth Green esitti teiniä heti sarjan alussa. Ja muita on luvassa, se tästä sarjasta tiedetään!

Kausi X

Hieman yllättäen sarja sai jatkoa kaikkien näiden vuosien jälkeen. Kuusiosainen kausi on järjestyksessään kymmenes, ja on mielenkiintoista nähdä, miten sarja istuu nykyaikaisen sarjan viitekehyksessä. Ensimmäisen jakson perusteella hankala sanoa vielä mitään. Nuoruuden vimmaa ei ainakaan jaksossa ole samaan tapaan kuin kuudennella kaudella.

Niin, sarjan katsomisrundi, jonka aloitin helmikuun lopussa 2014, on edennyt tänä kahtena vuonna seitsemännen kauden alkuun, eli sanotaanko että 6,5 kautta kahdessa vuodessa. Aina torstaisin 1-2 jaksoa, se on ihan hyvä tahti.

Yllättäen eniten homma kanitteli kausilla 2-3, joiden piti olla kaikkien mielestä niitä parempia kausia. Tuli pidettyä taukoa katsomisesta. Kaudesta 4 eteenpäin on taas ollut kivempaa. Nyt tietysti seitsemäs kausi on täynnä aika villiä kamaa, on X-Copsia, First Person Shooteria ja Hollywood AD:ta. Kuudes kausi oli tiukkaa kamaa myös mytologian kannalta. Tuntuu kuin koko mysteeri tuli purettua siellä One Son / Two Fathers -jaksokaksikon merkeissä, ja kaikki siitä eteenpäin on sen kertaamista!


Kommentit, kehitysehdotukset ja keskustelunavaukset ovat tervetulleita sähköpostitse.