The Newsroom

Kiinnostava sarja Jeff Danielsin johdolla kertoo uutistoimistosta, joka kilpailun kiristyessä reformoi tyylinsä kokonaan. Sarja nappaa oikeita uutisia parin vuoden takaa aihepiiriinsä ja tekee yleisesti ottaen hyvää HBO-laatua. Kaksi näytettyä kautta nähneenä pidän kovasti, ja odottelen innolla kolmatta ja samalla viimeistä kautta.

Tyypillisesti en nauti taiteen ja politiikan sekoittamisesta, sillä politiikka myrkyttää taiteellisuuden helposti. Uutishuoneessa politiikalta ei voi kuitenkaan välttyä, ja Newsroomissa sitä on sitten käsiteltävä, ja käsitelläänkin. Aaron Sorkin kirjoittaa käsiksiä väkevästi, mutta hänen omat näkemykset paistavat läpi dialogista ja käytetyistä argumenteista. Hän maalaa Jeff Danielsin hahmon liberaalina republikaanina, kuuluen siihen koulukuntaan, joka uskoo, että todellisuudella on vasemmistolainen bias. Koska sarjassa käytetyt argumentit on fakta- ja tilastopainotteista, selvä enemmistö katsojista nauttinee kyllä kokonaisuudesta.

Kirjoitus on originaalia, ja paikkaa paljon. Ei sillä, että paikattavaa olisi kamalasti. Näyttelijöiden työskentely on ihan hyvää, vaikka aivan vakavimmasta työstä ei voida puhua. Jeff Daniels ja Emily Mortimer toimivat hyvin yhdessä kyllä. Mukava feelgood jää katsomisen jälkeen pyörimään ilmaan. Lennokas musiikki varmasti tekee osansa. Se on se Manhattanin taika taustalla.


Kommentit, kehitysehdotukset ja keskustelunavaukset ovat tervetulleita sähköpostitse.