22. heinäkuu 2011, 14:10

Koneenjaosta

Hitsi vieköön. Eilisen kirjoitelman jälkeen onkin aika kulunut pohtiessa tätä systeemiä ja sitä rahanmenoa. Ei periaatteessa moisten turhuuksien — pelien — tähden pitäisi laittaa nappulaa likoon. Erityisesti kun sitä tietää, mihin se johtaa: kiihtyvään päivitysrumbaan ja siihen pelien saamaan etusijaan. Voi. Miksi minun piti edes kokeilla kolmosnäyttöä silloin aikoinani. Nyt olen yltäpäältä pelisuunnitelmissa, ja menoeriä syntyy kuin itsestään.

Voisin periaatteessa vielä hylätä kaiken tämän, ja äkkiä myydä tuon Radeonin eteenpäin. Vaihtaisin kivan Geforcen takaisin ja elelisin tuplanäytöllä taloudellisesti varmempaan aikaan. Civ 5 sujuisi edes jotenkuten sen ohjaimen kanssa, eikä tarvitsisi rahaa käyttää yhtään. Saisin jatkaa Unix-partaisuuttani ja nauttia shell-skriptaamisesta ja pitkistä uptimeistä. Saisin hekumaa elokuvien ja hifin kautta. En vain jotenkin kestä ajatusta, että palaisin entisaikoihin, jossa saattoi pelit maistua koko päivän, ja sitten päivän tuotteliaisuus on tasan nollassa. Sentään musiikkia kuunnellessa käteni ovat vapaat tekemään kaikenlaista: skriptausta, koodia, oppia blogeista tai kirjoittaa sellaista.

Voisin myös ostaa pelkän näytön, noin 130 euroa, ja luopua näistä vähistäkin pelailuistani kun mikään 3D ei toimi kovin nätisti Raadon kanssa. Ehkä jonain päivänä Civ 5 toimii hyvin Radeonilla, ja sitten on kiva pelailla ostamaani peliä. Mutta pelit ovat aina niin köykäisiä Winellä, ja aina tulee olemaan ongelmia. Jagged Alliancekin lakkasi toimimasta, eikä edes winen syytä ollut. Tämä olisi sitä purismia, jota harjoitin kolmen näytön kanssa silloin viime vuonna. Tetris ja NetHack. Kuitenkin sillä erolla, että 2D-kiihdytys toimii hyvin. Mutta enhän ole edes varma, että toimiiko nämä ajurit kolmella näytöllä niin hyvin kuin sanotaan. Tämä vaihtoehto olisi se ultimaattinen hakkerivalinta.

Voin jatkaa nykysuunnitelmieni kanssa, ja käyttää vähän rahaa ostaessani jonkun mopokoneen 50 euron pintaan ajamaan puhtaasti noita kevyitä palvelinjuttuja. Mopokoneissa on kuitenkin ongelmana se, että rauta on juuri ja juuri sen ikäistä, että se on liian energiatehotonta ja luultavasti meluaa kuin pieni apina. Sen sijaan sitten fiksummat mopokoneet (C2D E4xxx, tai peräti dualcore Atom-koneet) ovat hivenen liian kalliita.

Voin ostaa toki kalliillakin kivan ja hiljaisen palvelinsetin, ja rahaa palaisi reilusti päälle 200 euron. Siitä olisi hyvä pikkuhiljaa laajentaa kohti ideaalikokoonpanoa, kun jatkuvasti alkaa enemmän tuntua siltä, että siinä on juuri ja juuri liian paljon pikkuongelmia luvassa, että jaksaisin viritellä tuota dualboottia jatkuvasti.

Ainakin neljä ratkaisua, joista vain yksi tarjoaa helpotuksenomaista tyydytystä, ja vieläpä halvalla. Valinta on liian helppo tällä tavalla tarkasteltuna.

Valinta

Valinta on tehty: tilaan Verkkokaupasta jonkun uuden kovalevyn korvaamaan sektorivikaista Samsungia (ja mielellään vanhan WD:nkin laittaisin eläkkeelle) ja sitten kun se tulee, niin vaihdan näyttiksenkin takaisin samalla vaihdolla. Jahka saan enemmän tavaroita myydyksi niin ehkä sitten voisi katsella uudestaan näitä valintoja.

Radeonia voisin käyttää elokuussa talouden toisessa tietokoneessa, jos vaikka vähän aikaa saisin vietettyä pelivetoista kesälomaakin. Civ 5 toimii sen Nvidian kanssa, jos jaksaa odotella tai pelata huonommassa strategiamoodissa.

Tageja: ,

---
---

---

Aiheen vierestä