7. heinäkuu 2006, 10:23

emerge -u hardware

Piff. Murr.

Eilen kirjoittelin eräälle foorumille todella pitkää tarinaa aiheesta josta nyt kerron vähän lyhenneltynä tänne. Kuten otsikko asian ilmaisi, aion lähitulevaisuudessa päivitellä vähän rautaa pääkoneestani katajasta. Siihen olen päällisin puolin nyt ajatellut kahta isoa asiaa:

  • Uusi emolevy, hyvin toivottavasti VIA:n piirisarjalla. nF4 on minut pettänyt nykyisessä lankussani monesti.
  • Tuplaydinsuoritin

Nykyinen emolevyni on pahamaineinen Asus A8N-SLI, jonka parhaisiin puoliin kuuluvat runsas varustetaso ja suuret määrät usb-paikkoja ja sata-paikkojakin riittää. Uudeksi lankuksi olen ajatellut Epoxin 9HEAI -lautaa (hintatietoja). Kyseisen lankun ainut huono puoli näkyisi olevan vähäinen määrä SATA-paikkoja (kaksi). Asiaa voi korjata tietysti hankkimalla erillisen PCI/PCIe -pohjaisen erillisen ohjainkortin. Toi emo on kyllä houkutteleva.

Ja sitten prossu. Athlon64 X2 -suoritusta saisi halvimmillaan alle kolmen sadan tuolla 3800+ -suorittimella, mikä olisi varmaan jo ihan riittävästi. Mutta köyhällä ei ole vara ostaa sitä halvinta, sanotaan. Siispä harkitsin tuota 4200+ -suoritinta, jonka s939 -hinta on korkeampi kuin AM2 -kantaisen virkaveljensä.

Tämmöinen olisi siis alustava paketti. Täytynee erikseen käydä verkkokupan tarjous laskemassa… sieltä tuli paketin hinnaksi 420 euroa joten taidan sieltä tilata pakettini postikulujen huokeuden vuoksi.

Noh, nyt kun vauhtiin päästiin. Mitenkäs alternatiivit? Entä jos laitan vielä pari satalappusta peliin lisää ja hankin AM2 -emolevyn. Se käsittääkseni vaatii sitten DDR2-muistit kaverikseen joten nykyiset 2×512 MB DDR400 -kingstonit jäisivät tyhjän pantiksi.

Ehdottakaapa emolevy+prosessoripaketteja! Intel tai AMD, väliäkö hällä. Muutama vaatimus tosin on:

  • Paketin (emo+prossu+mahdolliset uudet muistit) hinta max. 550 euroa
  • USB-paikkoja mielellään neljä, kuusi tai yli olisi hyvä määrä
  • SATA-paikkoja erittäin mielellään neljä tai enemmän
  • Kolme PCI -paikkaa
  • PCIe 16x ja jos vaikka vähintään yksi 1x -paikkakin tulevan laajennusten varalta
  • Normi kaksikanavainen IDE-ohjain
  • Piirisarja mielellään VIA, mutta jos omia kokemuksiaan niin saa NF-piirejäkin suositella
  • North Bridgen jäähyn on oltava passiivinen!

Tollasia. Ehdotelkaa ehdotelkaa :)

Tageja:

---
---

---

Aiheen vierestä