18. joulukuu 2009, 20:33

Puoli vuotta takana

On aika koostaa tänään päättynyt ensimmäinen puolivuotinen yliopisto-opinnoissa, jotka olivatkin muuten viimeiset Joensuun yliopistossa. Turinaa myös matikkaohjelmistoista.

Niin, hyvä on. Paikka ei vaihdu mihinkään, mutta tammikuusta 2010 lähtien pulju on nimellä Itä-Suomen yliopisto, kuten moni tietääkin. Ja moni joka ei tiedä, tietää nyt. Aloitin syksyllä TKT-perusopinnot taskussa, joten aloitin suoraan vähän edistyneemmillä aineopinnoilla. Tiedonhallintaa, proseduraalista ohjelmointia ja Hajautettua järjestelmiä. Toisaalla ATK-passiopinnot, johdatus akateemiseen englantiin ja vieläpä matematiikan johdantokurssi ovat näiden kahden jakson saldo. Opintopisteinä se tekee 29 (olettaen, että tänään viimeiset välitentit kursseista menivät lävitse), mikä onkin se hyväksytty keskiarvo kahdelle jaksolle.

Täytyy sanoa, että on loistojuttu saada jaksosysteemi sellaiseksi, että joululomalle asettuu jaksovaihdos. Tällöin pystyy todellakin jättämään opintoasiat sikseen, koska useimmilla ei ole ylimääräisiä opintotöitä siellä välissä. Minulla on tosin tammikuuksi vähän luettavaa, nimittäin lisää matematiikkaa 8 opintopisteen verran pitäisi tenttiä pois. Kuitenkin kyse on perusopintojaksosta, ja äkkiseltään oheiskirjallisuutta luettuani olen todennut asiat varsin helpoiksi. Täytyy vain sanoa, että varsin miellyttävästi opiskelut ovat alkaneet rullata. Parissa jaksossa ei toki kerkeä olemaan paljoa erilaisia kursseja, mutta kuitenkin jotain. Tympeitä pakkopulla-aineita on saatu raivattua tieltä pois, ja opiskeluhaasteista olen toistaiseksi vain pitänyt, mitä nyt koestressi vaivasi koko viikon. Nytpä onkin melkein kuukauden loma lepuuttaa niskoja.

Mitäs sitten keväällä? Matematiikkapainotteisella linjalla mennään: Analyysi I ja Lineaarialgebra hallitsevat kolmatta periodia. Siinä sivussa pakolliset ruotsit pois! Jiihaa. Lisäksi pitäisi saada TKT-puolelta parityö tehdyksi. Ajattelin alunperin pohjata parityön tiedonhallinnan pohjalle, esimerkiksi uudelleenkirjoittaa se vaka vanha kortisto-ohjelma, mutta nyt hajautettuja lukiessani se vaikuttaa kanssa aika hauskalta.

Kävin kanssa hakemassa tunnukseni takaisin yliopiston TKT:läisille enemmän omistetulle palvelimelle. Syy moiseen tekoon on se, että ilmeisesti cs:n nimeen (Eikö olekin taas mielikuvituskella valittu nimi? Taitaa jokaisella yliopistolla olla yksi cs-niminen TKT-palvelin.) vannotaan kursseilla, ja yleisempi, koko yliopiston väelle suunnattu cc-palvelin jostain syystä sisältää vähemmän ohjelmaa kuin cs. Cs:llä on esimerkiksi matematiikkaohjelmistoja: Matlab ja Maple. Outoa sikäli, kun matikistit eivät taida edes saada CS-tunnuksia. Vaan Matlabin käyttö on perusteltua optiikkaan ja signaalikäsittelyyn erikoistuneella TKT-jaostollamme. Vaan onpa mukava käytellä etänäkin noita ohjelmia, kun esimerkiksi avoimen koodin Octave (Matlabin haastaja) ja Maxima (Maplen vastus) eivät mielestäni ole kovin sivistyneitä käytökseltään. Voi olla tosin harjaantumisen puutettakin ilmassa.

Huomasin ilokseni, että Maple osaa piirtää kuvaajat myös ASCII:na ulos, jos videodriveriä (X-ikkunaa) ei löydy. Matlabia voi käytellä joko sokkona tahi hyödyntää SSH:n yli toimivaa X-ikkunointia, joka on muuten aika sangen raskas. Pienenä vinkkinä muuten, jos joku muu painii saman hitailun parissa: Matlab ilman työpöytäänsä syö paljon vähemmän, eli komennot naputellaan suoraan komentorivikonsoliin, ja kuitenkin käyrät ja helpit avautuvat omiin, graafisiin ikkunoihinsa esikastelua ajatellen. Nice! Matlabihan ei ole edes kovin tyyris ohjelmapaketti. Jos ostaa opiskelijapaketin (89$ ~ 50 eur) ja siihen vielä symbolisen laskentapaketin, (toiset 50 eur scratch that, se tuleekin opiskelijapaketin mukana) se melkein korvaa Maplen soveltuvilta osin. Taidan kuitenkin käytellä sitä vielä toistaiseksi verkon ylitse, mutta kun hinta ei ole todellakaan kaikkein pahin mahdollinen, voisin harkita vakavasti sitä, jos olisi vakavaa käyttöä.

Tageja: ,

---
---

---

Aiheen vierestä